Suunnitteletko kesälomamatkaa?

Tällaista Kreetalla on juuri nyt

Tilannekatsaus Kreetalta

Tjäreborg tarjoaa taas lomia iki-ihanalla Kreetalla heinäkuusta lähtien. Kohdehenkilökuntaamme kuuluvat Emma ja Charlie kertovat, millaista saarella on juuri nyt.
Julkaistu 8.6.2021
Emma Öhman ja Charlie Rosenkrantz de Neergaard

Emma ja Charlie ovat työskennelleet matkailun parissa jo yli viisi vuotta. Molemmat ovat työskennelleet aikaisempinakin vuosina Kreetalla. Erityisesti Charlie tuntee niin saaren itäiset kuin läntisetkin kolkat.

Kohdepäällikkö Charlie Rosenkrantz de Neergaard ja palvelupäällikkö Emma Öhman työskentelevät kesän matkailukauden Kreetan länsiosassa, Hanian rannikolla. Emman ja Charlien lisäksi myös paikalliset odottavat jo innolla pohjoismaisten matkailijoiden paluuta.

– Juuri nyt tavallisesti vilkkailla kaduilla ja rannoilla on vain vähän matkailijoita. Agia Marinan ja Plataniaksen lomakohteissa osa ravintoloista ja kaupoista odottelee lisää matkailijoita ennen kuin avaavat ovensa. Paikallisbussilla pääsee helposti Haniaan. Sinne mekin suuntaamme usein, kun haluamme viettää illan tunnelmallisessa tavernassa.

Kreikassa tulee käyttää maskia kaikissa julkisissa tiloissa sekä ulkona että sisällä, eikä Kreeta ole poikkeus. Joistakin rajoitteista ja matkailijoiden vähyydestä huolimatta saari on tuttu ja samanlainen kuin ennenkin.

– Meri on yhtä kirkkaan sininen kuin ennenkin, souvlaki yhtä herkullista ja kreikkalaiset yhtä ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Puhumme varmaan sekä omasta puolestamme että kreetalaisten puolesta kun sanomme että toivomme tapaavamme mahdollisimman monia teistä tänä kesänä täällä. Odotamme teitä kovasti!

Hotellit

Toisin kuin viime kesänä, hotellien ravintoloissa on nyt myös buffet-tarjoilua. Joissakin paikoissa henkilökunta tarjoilee ja toisissa voi ottaa itse, kunhan käyttää kertakäyttökäsineitä ja maskia. Hotelleissa toimitaan hyvin ammattimaisesti ja tiedotetaan selkeästi käytännöistä. Kaikki ovat valmiina uuteen kauteen!

Kaksi naista seisoo Sunprime Platanias Beach -hotellin spa-rakennuksen edessä.

Suo itsellesi hieman lomahemmottelua Sunprime Platanias Beach -hotellin ihanissa spa-hoidoissa.

Uima-allasalue Sunprime Platanias Beach -hotellissa.

Uima-allasalue Sunprime Platanias Beach -hotellissa.

Rantaelämä

Kreetalla voi nautiskella rantaelämästä pitkillä hiekkarannoilla tai pienissä rantapoukamissa, Monilla rannoilla on aurinkotuoleja, ja ne on sijoiteltu turvavälit huomioiden.

Kedrodasos Beach

Kedrodasos Beach on hieman tuntemattomampi ranta, jossa on kristallinkirkas vesi. Se sijaitsee lähellä kuuluisaa Elafonissin rantaa.

Ammoudakin ranta

Ammoudakin kaunis ranta sijaitsee saaren etelärannikolla.

Ravintolat ja kaupat

Ravintolat, rantabaarit ja kahvilat alkavat pikku hiljaa availla eri puolilla saarta sitä mukaa kun enemmän lomailijoita saapuu. Ostoksille kannattaa suunnata Hanian kaupunkiin, minne pääsee helposti paikallisbussilla tai taksilla. Haniassa liikkeet ovat auki tavalliseen tapaan. Kaupoissa tulee tietysti käyttää kasvomaskia ja desinfioida kädet sisään mennessä. Kaupoissa voidaan myös rajoittaa yhtä aikaa asioivien määrää, jotta turvavälit säilyvät.

Emma istuu ravintolapöydän ääressä, jossa on katettuna mm. salaattia. Taustalla näkyy meri.

Lounas maistuu erityisen maukkaalta ravintolan terassilla rantakadun varrella.

Kävelykatu Haniassa. Kadulla on ravintoloiden katettuja pöytiä ja asiakkaita ruokailemassa.

Hanian kaupungin vanhan osan kujilla ja kaduilla on elämää iltaisin.

Retket ja aktiviteetit

Monet tulevat Kreetalle nauttimaan auringosta, lämmöstä ja uimisesta. Saari tarjoaa myös paljon nähtävää ja kiinnostavia retkikohteita. Suuntaa luontoon, historiallisille nähtävyyksille tai viehättäviin pikkukyliin.

Turkoosinvärinen Kournas-järvi, taustalla vuoristoa.

Kournas on Kreetana ainoa makeavetinen järvi.

Näkymä Voulismenin lahdelle Agios Nikolaoksessa.

Nauti päivällisestä ja kauniista maisemasta Voulismenin ylle Agios Nikolaoksessa.

Idyllinen pikku kuja Rethymnonissa, jonka varrella on roosanvärinen ja keltainen talo ja köynnöskukkia.

Kuljeskele Rethymnonin idyllisillä kujilla.

Kallioiden reunustama poukama.

Vuokraa auto ja löydä oma suosikkipoukamasi. Kuvassa Seitan Limania Beach.

Arkadi-luostari

Arkadi-luostarilla on kiinnostava, mutta traaginen historia.

Näkymä Prevelin palmurannalle.

Prevelin palmuranta on hieno luontoelämys.

Palmujen reunustama joki.

Palmujen reunustama joki laskee rannalla mereen ja tarjoaa viilentävän pulahduksen.

Lisää lukemista ja lomainspiraatiota

Kesän lomamatkat varataan nyt

Edulliset peruutusehdot, joustavat muutosmahdollisuudet ja laajennetut turvallisuuskäytännöt – Tjäreborg auttaa sinua toteuttamaan kaivatun lomamatkan.

Tutustu matkapaketin etuihin

Edulliset peruutusehdot, joustavat muutosmahdollisuudet ja laajennetut turvallisuuskäytännöt.

Suuri Kreeta-opas

Kreetan lomakohteista löytyy jokaiselle sopiva. Lue vinkit juuri sinulle sopivan lomakohteen valintaan.

Lue Tjäreborgin opas Kreetalle

Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa, keräämällä ja raportoimalla tietoja.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustolla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.