Matkat – Hanian rannikko, Hanian kaupunki

    Hania on Kreetan toiseksi suurin kaupunki ja hyvä vaihtoehto sinulle, joka haluat yhdistää ranta- ja kaupunkiloman parhaat puolet.
    Hanian kaupungin sydän on kaunis vanha venetsialainen satama. Sinne on myös keskittynyt suurin osa kaupungin viihde-elämästä, jonka muodostavat rauhallisemmat baarit sekä vilkkaammat yökerhot ja klubit. Eniten matkalaisia kaupunkiin kuitenkin houkuttaa Hanian vanha osa kapeine kujineen ja viehättävine toriaukioineen. Sataman ympärillä on paljon hyväkuntoisia rakennuksia sekä venetsialaiselta että turkkilaiselta ajalta. Vilinää ja vilskettä riittää aamusta iltaan, ja korkeasesongin aikaan väkeä voi olla tungokseen asti.

    Ruoka ja juoma Hanian kaupungissa

    Kaupungin keskustassa sijaitsevassa kauppahallissa kannattaa ehdottomasti poiketa nauttimaan tunnelmasta ja hedelmien, vihannesten, hunajan, yrttien ja kukkien tuoksusta. Kauppahallin ympäristö on myös hyvä paikka ostaa nahkatuotteita, kenkiä ja koruja. Jos ostoskierroksella yllättää nälkä, lähistöltä löytyy aina hyviä ravintoloita. Tarjolla on sekä kreikkalaisia erikoisuuksia, kuten keftedes-lihapullia ja souvlakia, että kansainvälisempiä ruokalajeja, kuten pizzaa ja pastaa. Venetsialainen satama on erinomainen paikka makumatkan aloittamiselle Hanian kaupungissa.

    Asu keskeisellä paikalla uima-altaan äärellä

    Hanian kaupungin hotellivalikoimassamme on sekä yksinkertaisia että ylellisempiä vaihtoehtoja. Voit valita haluatko asua vilkkaan venetsialaisen sataman tuntumassa vai hieman etäämpänä. Valikoimassamme on tietenkin myös uima-altaalla varustettuja hotelleja. Voit käydä uimassa ja virkistäytymässä altaassa ennen kuin on aika lähteä kaupungille tutustumaan illanviettomahdollisuuksiin.

    Tutustu Kreetaan omalla autolla

    Tiesithän, että voit varata myös vuokra-auton matkavarauksesi yhteydessä? Kun vuokraat auton vaikka vain pariksi päiväksi, voit tehdä saarella omia tutkimusretkiäsi ja lähteä uimaan lähialueen rannoille, esimerkiksi Agia Marinaan tai Kato Daratsoon. Voit myös ajaa saaren sisäosissa kohoaville vuorille, nauttia kauniista luonnosta ja kenties syödä lounasta jossain pienessä tavernassa matkan varrella.
    Hyvä tietää
    • Hotelleja keskustassa
    • Hotelleja, joissa uima-allas
    • Hyvät ostosmahdollisuudet
    • Paljon ravintoloita
    • Luksushotelleja
    Suodata ja hae matkaa

    Muiden mielipiteet kohteesta Hanian rannikko, Hanian kaupunki

    Tee matkahaku – Hanian rannikko, Hanian kaupunki
    Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja, kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
    Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
    Tilastoevästeillä kerättävät ja raportoitavat tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Tällaista tietoa on mm. miten usein vierailet sivustolla ja millä sivuilla. Tietojen avulla kehitämme sivuston ulkoasua, helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Käytämme tietoja myös sisällön personointiin ja markkinatutkimukseen.
    Markkinointievästeitä käytetään seuraamaan kävijöiden liikkumista verkkosivustolla, jotta me ja yhteistyökumppanimme voimme näyttää kävijälle sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Keräämme tietoja, mistä olet kiinnostunut, millä sivuilla käyt, millaisia mainoksia klikkaat, millaisista tuotteista tai palveluista olet kiinnostunut ja mitä ostat (nk. profilointi). Toteutamme kohdennettua markkinointia ja tarjouksia yhdessä kumppaniyritysten kanssa ja siinä tarkoituksessa myös jaamme tietoja.