Käärijän suosikkikohteet sijaitsevat Thaimaassa, jossa hän on lomaillut jo muutamia kertoja. Lue Käärijän vinkit Thaimaan matkalle.
Yhdistä Thaimaan matkaasi kaksi kohdetta. Yhdistelmämatkalla näet ja koet Thaimaata enemmän.
Kokeneiden Thaimaan-kävijöiden vinkkejä matkalle Thaimaan rantaparatiiseihin, joissa on valkoisia hiekkarantoja, kristallinkirkasta vettä ja kauniita maisemia.
Thaimaa-oppaaseen on koottu vinkit parhaista rannoista, shoppailumahdollisuuksista, ravintoloista ja nähtävyyksistä sekä tietoa lasten kanssa matkustaville.
Thaimaa on ihanteellinen kohde lasten kanssa matkustettaessa. Hyvät rannat, paljon nähtävää ja koettavaa sekä ystävälliset paikalliset ihmiset. Olemme koonneet parhaat vinkit perheloman viettoon Thaimaassa.
Kamala Beach on kohde, jonne Lomalähettiläämme Ann-Renée palaa kerta toisensa jälkeen. Hän kertoo syyt ja jakaa parhaat vinkit lomalle idylliseen Kamala Beachiin.
Thaimaan ilmasto on ihanteellinen ympäri vuoden, mutta yleisimmin Thaaimaahan matkustetaan joulukuun ja maaliskuun välisenä aikana. Sateisin aika on kesäkuun ja syyskuun välillä, mutta sateet eivät silloinkaan ole jatkuvia. Ja lämpötila pysyttelee mukavan helteisenä läpi vuoden.
Thaimaa on länsimaihin verrattuna vielä hyvin edullinen lomakohde. Paljonko rahaa kuluu riippuu siitä mitä haluaa tehdä ja nähdä lomallaan. Kuluja voi ennakoida jo etukäteen esimerkiksi valitsemalla All Inclusive -hotellin, jolloin kaikki ruoat ja juomat on jo etukäteen maksettu ja varaamalla reket jo ennen matkaa.
Thaimaassa käytetään paljon tuoreita vihanneksia, riisiä, nuudeleita, kalaa, kanaa, lihaa ja mereneläviä. Ruokia maustetaan soijakastikkeella, kalakastikkeella tai makealla chilikastikkeella. Ruoassa maistuu sekä makea että suolainen - ja myös hapan ja tulinen.
Thaimaalainen ruoka syödään lusikalla.
Jos tarvitset vain lennot Thaimaahan voit valita useista vaihtoehdoista. Thaimaahan lennät suorilla lennoilla esim. Bangkokiin tai Phuketiin. Reittilennoilla päätät itse ajankohdan ja reittivaihtoehtoja on useita. Talven lomalennoilla Phuketiin hinta on usein edullisempi.