Madeira - maahantulovaatimukset ja paikalliset säännöt

Tiedot päivitetty 20.5.2022

Madeira ei enää aseta maahantuleville matkustajille vaatimuksia koronatestistä tai -todistuksista. Käytäntö koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia.

Huomioi kuitenkin, että Madeiralla edellytetään koronapassia julkisilla paikoilla sisätiloissa sekä tapahtumissa.

Lomakohteessa

Kasvomaskin käyttö

Lentoasemilla ja lennoilla
Suomen lentoasemilla ei enää vaadita maskia. Maskia voi käyttää oman harkinnan mukaan, ja sitä suositellaan erityisesti ruuhkatilanteissa. 16.5. lähtien EU-maiden sisäisessä liikenteessä ei pääsääntöisesti vaadita maskia lennoilla eikä lentoasemilla. Yksittäiset lentoasemat tai lentoyhtiöt voivat sitä kuitenkin edellyttää, joten kannattaa aina pitää maskeja mukana käsimatkatavaroissa.

Tjäreborgin lentoyhtiö Sunclass Airlines ei vaadi maskin käyttöä lennon aikana. Muista Tjäreborgin eniten käyttämistä lentoyhtiöistä Finnair, Jettime, tai Norwegian eivät myöskään edellytä maskin käyttöä. Varmista valitsemasi lentoyhtiön vaatimukset.

Matkakohteessa:
Kasvomaskin käyttöpakko yli 6-vuotiaille on voimassa Madeiralla yleisissä sisätiloissa sekä julkisissa liikennevälineissä. Maskia ei tarvitse käyttää rannoilla ja uima-allasalueella, eikä vierailtaessa levadoilla tai luontoalueilla. On suositeltavaa käyttää maskia myös ulkotiloissa, jos 2 metrin turvavälin pitäminen ei ole mahdollista.

Hotellissa:
Hotellialueella, esim. vastaanotossa, ravintolassa, hississä tai muissa hotellin yleisissä sisätiloissa tulee kaikkien yli 6-vuotiaiden käyttää kasvomaskia. Hotellin ulkotiloissa kuten uima-allasalueella voi maskin poistaa jos 2 metrin turvaväli voidaan säilyttää.

Hotelleissa

Sisään- ja uloskirjautumisrutiinit tapahtuvat sosiaalista etäisyyttä noudattaen. Hotelleissa on erilaisia käytäntöjä jonotuksen välttämiseeksi.

Koko hotellihenkilökunta on koulutettu siivous- ja desinfiontikäytäntöihin.

Hotelliravintoloissa ei tarvitse käyttää maskia syödessä tai juodessa. Mahdollisuuksien mukaan ruoka tarjoillaan pöytiin buffetin sijaan. Joissakin ravintoloissa henkilökunta tarjoilee buffetpöydässä. Pöytien välejä on lisätty ja pöydät desinfioidaan asiakkaiden vaihtuessa.

Aktiviteetit, ryhmäliikuntatunnit ja retket toteutetaan kuten tavallisesti, mutta kasvomaskia edellytetään mikäli 2 metrin turvavälejä ei voida säilyttää. toteuttaa. Paikallisista ohjeistuksista johtuen aktiviteettiohjelmiin saattaa tulla muutoksia. Joissain hotelleissa kuntosalille pitää varata aika etukäteen.

Vallitsevista olosuhteista ja paikallisista määräyksistä johtuen hotellien normaaliin palveluun, palvelujen aukioloaikoihin ja ohjelmiin saattaa tulla muutoksia.

Julkisilla paikoilla

27.11.2021 alkaen julkisissa paikoissa sisätiloissa tai erilaisissa tapahtumissa Madeiralla edellytetään:
a) todistus rokotuksista
tai
b) todistus enintään 180 päivää sitten sairastetusta koronataudista
tai
c) negatiivinen antigeeni- tai PCR-testin tulos, joka on alle viikon vanha

Vaatimus ei koske hotelleja, mutta esimerkiksi hotellin ulkopuoliset ravintolat edellyttävät koronapassia, samoin esim. postit, kaupat, bussit ja taksit.

Rokotustodistuksen lisäksi suositellaan esittämään todistus negatiivisesta antigeeni- tai PCR-testin tuloksesta.

Rannat:
Aurinkotuolien vuokraamiseen tai tarjoiluun ei ole rajoituksia. Huomioi, että turvaväli on 2 metriä.

Ravintolat, baarit, yökerhot:
Madeiralla samaan pöytäseurueeseen voi kuulua maksimissaan 6 henkilöä, ulkotiloissa 10 henkilöä. Ravintolat, baarit ja yökerhot ovat avoinna normaalisti.

Kaupat, apteekit ja nähtävyydet ovat myös avoinna. Henkilömäärää ei ole rajoitettu, mutta maskin käyttö on pakollista Madeiralla kaikilla yli 6-vuotiaille.

Liikennevälineet:
Bussit ja taksit liikennöivät normaalisti. Maskin käyttö on pakollista yli 6-vuotiaille.

Muuta hyödyllistä tietoa

Huomaa, että muutokset ovat mahdollisia hyvin nopeallakin aikataululla.

Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa, keräämällä ja raportoimalla tietoja.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustolla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.