Hotellit (58)

Matkat – Malta

Maltalla on kulttuuria, ostosmahdollisuuksia, ravintoloita, kristallinkirkkaita uimavesiä ja ihania rantoja, joilla voit keskittyä rentoutumiseen.
Maltan saarella on pitkä ja värikäs historia. Saaren keskeinen sijainti Välimerellä on tehnyt siitä houkuttelevan niin valloittajien kuin kauppiaiden keskuudessa, ja kaikki täällä olleet ovat jättäneet oman jälkensä: megaliittisia monumentteja, foinikialaisten vesisäiliöitä, Maltan ritarien linnoituksia, jotka rakennettiin Maltan viimeisimmän kukoistuskauden aikana Suezin kanavan avautuessa. Maltalla etäisyydet ovat lyhyitä, ja täällä kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan ympärille omin päin joko bussilla tai taksilla.

Maltan upeat rannat

Maltan saarella on sekä kallio- että hiekkarantoja, ja rantojen yhteydessä on usein betonilaituri, josta lähdetään uimaan. Vesi on puhdasta ja kirkasta, joten täällä on myös erinomaiset sukellus- ja snorklausolosuhteet. Saaren pisin hiekkaranta sijaitsee Melliehassa, ja täällä on myös mahdollisuus harrastaa useita vesiurheilulajeja maksua vastaan. Maltan pohjoispuolella sijaitsee pieni, piilossa oleva hiekkaranta, jonka nimi on Paradise Bay. Ja Maltan luoteisosassa sijaitsee kullankeltainen hiekkaranta, Golden Bay. Hienoja rantoja on myös viehättävällä naapurisaari Gozolla, joka sijaitsee pienen Cominon saaren vieressä. Cominolla sijaitseva Blue Lagoon on suosittu niin sukeltajien kuin snorklaajienkin keskuudessa.

Tjäreborgin matkat Maltalle

Malta sijaitsee Euroopan eteläisessä osassa, Sisilian eteläpuolella, joten siksi ilmasto on täällä erityisen miellyttävä vuoden ympäri. Rantakausi alkaa aikaisin keväällä lämpötilan noustessa yli 20 asteeseen ja jatkuu pitkälle marraskuuhun, jolloin Pohjoismaissa talvi jo kolkuttelee ovella. Siksi Malta on erinomainen kohde, kun haluat lähteä lämpöön tai nauttimaan Etelä-Euroopan keväästä. Tjäreborgin joustavilla reittilennoilla matkustaessasi päätät itse matkasi pituuden ja ajankohdan – voit viettää Maltalla viihtyisän viikonlopun tai vaikka pidemmänkin loman, valinta on täysin sinun.
Löydä hotellisi
Tee matkahaku – Malta

Matkakohteet – Malta

St Julian’s/Sliema
St. Julian'sissa ja Sliemassa voit nauttia laajasta kulttuuritarjonnasta, shoppailusta ja aidoista paikallisista ravintoloista miellyttävässä ilmastossa.
Mellieha
Perheystävällisessä Melliehassa ja Maltan pohjoisrannikolla sinua odottavat saaren pisimmät hiekkarannat, suositut hotellit ja kaunis luonto. Tervetuloa Melliehaan ja Maltan pohjoisrannikolle.
St. Paul’s Bay
  • Nähtävyydet
  • Ruoka & juoma
St. Paul's Bayssä voit uida kristallinkirkkaassa vedessä, nauttia Maltan miellyttävästä ilmastosta ja tehdä pitkiä kävelyretkiä viihtyisää rantapromenadia pitkin.
Gozo
Gozo on rauhallinen saari Välimerellä, vain puolen tunnin lauttamatkan päässä Maltalta. Täällä sinua odottavat kaunis pääkaupunki Victoria, pienet uimapoukamat ja upea luonto.

Maltan matkat – vinkit Maltan matkalle

Ara-papukaija Maltalla

5 ohittamatonta elämystä Maltalla

Jos etsit kivaa kesälomakohdetta, jossa on hienoja uimapaikkoja, viihtyisiä ravintoloita ja paljon, paljon auringonpaistetta, Malta on kuin tehty sinua varten! Tässä lomalähettilääme Kacin vinkit, joita ei kannata jättää väliin Maltalla.

Malta - Välimeren klassikkokohde

Malta - Välimeren klassikkokohde

Hienot rannat, kirkas meri ja paljon nähtävää – siinä Malta pähkinänkuoressa.
Älä kuitenkaan anna pienen koon johdattaa luulemaan, että saari on pikaisesti tutkittu. Saarella riittää paljon nähtävää, esihistoriallisen megaliittikulttuurin jäänteistä aina Maltan ritarien linnoituksiin.

Malta - kulttuurien kohtaamispaikka

Malta - kulttuurien kohtaamispaikka Välimerellä

Sanotaan ettei koolla ole merkitystä. Mutta sijainnilla on! Maltan tapauksessa sijainnilla on ollut valtava merkitys. Keskellä Välimerta sijaitseva saari on osunut monien valloittajien ja kaupankäyjien reitille, jotka ovat jättäneet jälkensä niin ruokakulttuurin ja arkkitehtuuriin kuin myös kieleen ja kulttuuriinkin.

Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja, kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeillä kerättävät ja raportoitavat tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Tällaista tietoa on mm. miten usein vierailet sivustolla ja millä sivuilla. Tietojen avulla kehitämme sivuston ulkoasua, helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Käytämme tietoja myös sisällön personointiin ja markkinatutkimukseen.
Markkinointievästeitä käytetään seuraamaan kävijöiden liikkumista verkkosivustolla, jotta me ja yhteistyökumppanimme voimme näyttää kävijälle sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Keräämme tietoja, mistä olet kiinnostunut, millä sivuilla käyt, millaisia mainoksia klikkaat, millaisista tuotteista tai palveluista olet kiinnostunut ja mitä ostat (nk. profilointi). Toteutamme kohdennettua markkinointia ja tarjouksia yhdessä kumppaniyritysten kanssa ja siinä tarkoituksessa myös jaamme tietoja.