Matkat – Pefkos

Pefkoksessa on tarjolla vähän kaikkea ja lähellä on myös kuuluisia retkikohteita. Vuokraa auto Tjäreborgilta ja tutustu Rodokseen omin päin!
Pefkos sijaitsee vain noin kuuden kilometrin päässä kuuluisasta Lindoksen kaupungista. Pefkos on suhteellisen rauhallinen lomakohde, jossa 1970-luvulla oli vain muutamia kesäasuntoja, mutta viimeisten vuosikymmenten aikana yhä useammat ovat löytäneet tämän mukavan rantakohteen. Täällä on jonkin verran kauppoja, ravintoloita ja baareja, pitkä hiekkaranta sekä pieniä, viehättäviä uimapoukamia. Vuokraamalla polkupyörän tai auton voit myös käydä monilla muilla kivoilla rannoilla.

Lindoksen läheisyys on yksi hyvä syy matkustaa Pefkokseen. Tämä naapurikylä on Rodoksen suosituin retkikohde, ja ennen kaikkea sen keskiaikainen linnoitus, Akropolis, on todellinen vetonaula ja kiehtova nähtävyys, joka on rakennettu 116 metrin korkeuteen kallionkielekkeelel. Lindoksen alapuolella lahdenpoukamassa on kaksi ihanaa hiekkarantaa, jonne on mukava mennä paistattelemaan päivää ja lämpimänä kesäpäivänä. Sieltä lähtevät myös monet retkiveneet.

Asu hyvin

Kun matkustat Tjäreborgilla Pefkokseen, voit asua mukavassa huoneistohotellissa rannan tuntumassa tai hieman ylempänä rannasta. Minkä tahansa vaihtoehdon valitsetkin, olet aina lähellä keskustaa ja siellä olevia tavernoja ja ravintoloita. Pefkoksessa asut mukavasti rauhallisessa ympäristössä lähellä palveluita.
Hyvä tietää
  • Vapaasti valittava matkan pituus
  • Edullinen autonvuokraus
  • Hotelleja lähellä rantaa
  • Upeita rantoja
  • Paikallisia ravintoloita
  • Rauhallinen lomakohde
Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Pefkos

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Tee matkahaku – Pefkos
Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja, kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeillä kerättävät ja raportoitavat tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Tällaista tietoa on mm. miten usein vierailet sivustolla ja millä sivuilla. Tietojen avulla kehitämme sivuston ulkoasua, helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Käytämme tietoja myös sisällön personointiin ja markkinatutkimukseen.
Markkinointievästeitä käytetään seuraamaan kävijöiden liikkumista verkkosivustolla, jotta me ja yhteistyökumppanimme voimme näyttää kävijälle sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Keräämme tietoja, mistä olet kiinnostunut, millä sivuilla käyt, millaisia mainoksia klikkaat, millaisista tuotteista tai palveluista olet kiinnostunut ja mitä ostat (nk. profilointi). Toteutamme kohdennettua markkinointia ja tarjouksia yhdessä kumppaniyritysten kanssa ja siinä tarkoituksessa myös jaamme tietoja.