Matkat – Lindos

Lindos on yksi Rodoksen ja koko Kreikan tunnetuimmista kylistä. Ja siellä on myös yksi Kreikan parhaimmista hotelleista - ainakin kun Tjäreborgin vieraiden mielipiteet huomioidaan.
Lindos on ehdottomasti yksi Rodoksen tunnetuimmista kylistä, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Suurin syy kylässä vierailuun ei tietenkää ole rannat, vaikkakin ne kuuluvatkin saaren parhaimmistoon. Lindoksen suurin vetonaula on kävelymatkan pääässä kylästä oleva keskiaikainen Akropoliksen linnoitus ja sen rauniot, jotka kohovat 116 metriä korkealla kallionkielekkeellä kylän yläpuolella.

Lindoksessa asuu myös paikallisia, joten elämää riittää ravintoloissa ja pienissä paikallisissa tavernoissa. Kadut ovat kapeita ja autoliikennettä ei ole, mutta sen sijaan jalankulkijoita on liikkeellä aamusta iltaan. He käyvät ostoksilla pienissä kivoissa myymälöissä ja ostoskoriin kertyy lähinnä taidetta ja käsitöitä. Lindokseen kannattaa tutustua sekä päivällä että kauniin iltavalaistuksen aikana. Suosittelemme ruokailemista jossakin kylän monista mukavista kattoravintoloista. Nauttiessasi raikkaan drinkin tai maukkaan kreikkalaisen illallisen voit samalla ihailla kauniita näköaloja, jotka avautuvat yli koko Lindoksen.

Luksusta Lindoksessa

Aquagrandissa pääset nauttimaan äärimmäisen hienosta ja rentouttavasta lomasta, kun matkustat ilman lapsia. Hotellissa on spa-osasto, huoneita, joiden terassilta voit pulahtaa suoraan uima-altaaseen, sekä erilaisia teemaravintoloita. Ei olekaan mikään ihme, että vieraidemme mielestä Aquagrand on yksi kymmenestä parhaimmasta hotellistamme.

Lindoksen ihanat hiekkarannat

Lindoksen alapuolella olevassa poukamassa on kaksi hiekkarantaa, joilla on mukava loikoilla lämpiminä kesäpäivinä. Kukkulan toisella puolella on pieni, suojaisempi poukama, jossa on myös hyvät uintimahdollisuudet. Hotellit sijaitsevat Lindoksen kaupungin molemmin puolin ja molempien hotellien omalla hiekkarannalla on aurinkotuolit, -varjot ja ravintolat.

Enemmän nähtävyyksiä

Lindoksella on muutakin nähtävää kuin Akropolis. Vanhat kapteenintalot ovat sekoitus arabialalaista, bysanttilaista ja Egeanmeren arkkitehtuuria. Taloissa näet kuinka 1600-luvun merimiehet ovat eläneet ja keränneet muistoja matkoiltaan maailman merillä. Myös Mariankirkko on näkemisen arvoinen. Astuessasi sisälle kirkkoon tuntuu kuin siirtyisit suoraan jättiläismäiseen taidemuseoon. Kannattaa tutustua myös eri puolella saarta oleviin muihin nähtävyyksiin, sekä pienempiin että suurempiin. Saarella voit liikkua kätevästi bussilla.
Hyvä tietää
  • Luksushotelleja
  • Hotelleja aikuisille
  • Hotelleja, joissa spa
  • Erittäin tyytyväisiä asiakkaita
  • Huoneista, joissa oma uima-allas
  • Upeita rantoja
  • Paikallisia ravintoloita

Muiden mielipiteet kohteesta Lindos

Tee matkahaku – Lindos

Maisema Lindoksen kukkalalle mereltä

Lindos - päivä valkoisessa kylässä

Lomalähettiläämme Amanda antaa parhaat vinkit mitä nähdä ja tehdä Lindoksella.

Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja, kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeillä kerättävät ja raportoitavat tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Tällaista tietoa on mm. miten usein vierailet sivustolla ja millä sivuilla. Tietojen avulla kehitämme sivuston ulkoasua, helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Käytämme tietoja myös sisällön personointiin ja markkinatutkimukseen.
Markkinointievästeitä käytetään seuraamaan kävijöiden liikkumista verkkosivustolla, jotta me ja yhteistyökumppanimme voimme näyttää kävijälle sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Keräämme tietoja, mistä olet kiinnostunut, millä sivuilla käyt, millaisia mainoksia klikkaat, millaisista tuotteista tai palveluista olet kiinnostunut ja mitä ostat (nk. profilointi). Toteutamme kohdennettua markkinointia ja tarjouksia yhdessä kumppaniyritysten kanssa ja siinä tarkoituksessa myös jaamme tietoja.