Sunwing Family Resorts -hotelleissa on paljon tekemistä myös vähän vanhemmille lapsille sekä nuorisolle (8–11-vuotiaille sekä koululomien aikaan myös 12–15-vuotiaille). Täällä pääset kokeilemaan erilaisia urheilulajeja, voit nousta esiintymislavalle tai vaikka vaan hengailla Teen Loungessa yhdessä vanhojen ja uusien kavereittesi kanssa. Joistakin aktiviteeteista peritään pieni maksu, mutta Sunwingissä on aina jotain tekemistä!
Taitava showtiimin väki loihtii sinusta esiin artistin ja auttaa kaikessa koreografiasta meikkeihin. Käytä tilaisuus hyväksesi ja näytä taitosi hurraavan yleisön edessä. 8–15-vuotiaille.
Teen Loungessa voit pelata PlayStation 4:lla, VR-pelejä, bingistä, biljardia sekä muita pelejä, voit puuhastella kaikkea kivaa, lukea – tai hengailla kavereiden kanssa.
Liikunnasta kiinnostuneiden 8–15-vuotiaiden lasten ja nuorten tulee suorittaa viikon aikana neljä erilaista aktiviteettia. Aktiviteetit suoritetaan omaan tahtiin ja luonnollisesti äidin tai isän valvonnassa. Kun nuori on osallistunut alla mainittuihin aktiviteetteihin, nuorta huomioidaan esiintymislavalla järjestettävässa seremoniassa, jossa Lollo & Bernie juhlistavat kaikkia liikuntasankareita! Aktiviteetteja järjestetään Sunwing Alcudia Beachissä, Sunwing Makrigialos Beachissä ja Sunwing Sandy Bay Beachissä.
Aktiviteetit:
o Juoksu/kävely, 2 km
o Pyöräily ulkona tai kuntosalilla, 15 min
o Uinti uima-altaassa tai meressä, 150 m
o Hiihtolaite kuntosalilla, 8 min tai sauvakävely ulkona, 10 min
Hyppää korkeale, hyppää pituutta, ryömi ja kieriskele! Treenien tarkoituksena on leikkisällä ja turvallisella tavalla lisätä lasten fyysistä voimaa, kestävyyttä, koordinaatiota ja tasapainoa, sekä itseluottamusta. 8–11-vuotiaille.
Tule Teen Loungeen chillailemaan samanikäisten kavereiden kanssa! Täällä voit lukea, rentoutua, kuunnella musiikkia tai osallistua ohjaajan järjestämiin aktiviteetteihin.
Useina päivinä viikossa Teen Loungessa on Creative Time. Täällä voit tehdä koruja, kännykkäkoruja ja muita mielikuvituksellisia luomuksia.
…salainen aktiviteetti kaikille 8–15-vuotiaille. Ota yhteyttä paikan päällä ohjaajaan tai showtiimiin, niin saat lisätietoja ajoista ja harjoituksista.
Vanhemmat ja 11–15-vuotiaat voivat yhdessä nauttia spa-osastolla erilaisista vartalo- ja kasvohoidoista.
Perhe Crosstraining -kuntopiiriharjoittelussa kohennetaan kuntoa ja voimaa. Yli 8-vuotiaat lapset ja aikuiset treenaavat yhdessä - täysillä!
Vanhemmat ja 11–15-vuotiaat voivat treenata yhdessä kuntosalilla sekä tietyillä ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla.
Tabata perheille on korkean intensiteetin treeni, jonka aikana treenaat koko kehoa Tabata-intervalleilla. Tabata on monien suosikki lyhyiden työosuuksien vuoksi. Ohjelman rakenne on helppo – teet täysillä 20 sekuntia omien lähtökohtiesi mukaan ja lepäät 10 sekuntia.
Tennis, minigolf, biljardi, pingis, ulkoshakki... valikoimat vaihtelevat hotelleittain, mutta Sunwingissa on aina jokaiselle jotakin tekemistä!
Lasten- ja nuorten aktiviteeteista vastaava henkilökunta on tottunut työskentelemään lasten parissa, ja heidät on valittu erittäin huolellisesti työtehtäviinsä. Ennen kaikkea he tekevät kaikkensa, jotta perheen pienimpien lomaviikosta tulee vuoden paras viikko!