Matkat – Santa Ponsa

Santa Ponsa on täydellinen lomakohde silloin, kun haluat asua lähellä rantaa ja kuitenkin lähellä Palman kaupunkia.
Santa Ponsa sijaitsee kauniilla ja suojaisalla lahdella Palmanlahden länsipuolella. Tämä on moderni ja kansainvälinen rantakohde, joka muistuttaa hyvin paljon Palma Novaa, mutta on huomattavasti pienempi ja kotoisampi kuin itäinen naapurinsa. Santa Ponsa on tunnettu ihanasta, leveästä ja valkoisesta hiekkarannastaan, jossa voi kuumina päivinä nauttia myös viilentävästä varjosta tuoksuvien pinjapuiden alla. Kesäisin ihmiset viettävät mielellään aikaa rannalla ja sen lukuisissa kahviloissa. Santa Ponsan seutu on mäkistä, ja maisemaa reunustavat vehreät vuoret ja kukkulat. Luoteessa kohoaa mahtava Serra de Tramuntanan vuoristo, joka ulottuu Pohjois-Mallorcalla sijaitsevalle Formentorin niemelle asti. Santa Ponsa on erinomainen kohde silloin, kun haluat tutustua lähemmin Mallorcan dramaattiseen ja kauniiseen länsirannikkoon sekä sen viehättäviin kyliin ja kaupunkeihin, kuten esimerkiksi Deiàan, Valldemossaan ja Sólleriin. Port de Andratxin pieni satama on myös suosittu retkikohde, ja lähistöllä ovat Ponienten ja Santa Ponsaksen golfkentät. Palman kaupunkiin pääsee 15 minuutissa moottoritietä pitkin.

Syö hyvin Santa Ponsassa

Santa Ponsa on vilkas kaupunki ympäri vuoden, ja se on kasvanut paljon 25 viime vuoden aikana. Nykyään kaupungissa on noin 7000 vakituista asukasta, ja useita hyviä hotelleja. Vaikka Santa Ponsa onkin huomattavasti rauhallisempi paikka kuin suuremmat naapurikaupungit idässä, täällä on paljon baareja, ravintoloita ja kauppoja.

Matkalla ilman lapsia?

Tjäreborgilla on aikuisille sopivia hotelleja Santa Ponsassa. Erinomainen vaihtoehto on esimerkiksi Iberostar Jardin del Sol Suites, jossa valittavana on myös All Inclusive.

Suunnitele omanlaisesi matka

Nyt voit matkustaa Santa Ponsaan Tjäreborgin kautta kätevästi myös reittilennoilla. Voit suunnitella juuri omiin tarpeisiisi sopivan matkan, ja päättää itse matkasi ajankohdan ja pituuden. Valikoimastamme löydät myös parhaat hotellivaihtoehdot ja voit halutessasi osallistua retkillemme. Käytössäsi on myös kaikki palvelumme.
Hyvä tietää
  • Hotelleja aikuisille
  • All Inclusive
  • Upea hiekkaranta
  • Vapaasti valittava matkan pituus
  • Hyviä ravintoloita

Muiden mielipiteet kohteesta Santa Ponsa

Tee matkahaku – Santa Ponsa