Hotelli
Emerald Beach Resort & Spa on lapsiystävällinen ja kunnostettu rantahotelli, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Khao Lakin keskustasta. Hotelli sijaitsee kauniin vehreällä alueella ja se koostuu useista asuinrakennuksista sekä huviloista, jotka on rakennettu keinotekoisen lammen ympärille.
Hotellissa on kolme, koko perheelle sopivaa allasaluetta. Yhdellä allasalueella on lastenallas, jossa lapset pääsevät pulikoimaan, ja lisäksi on myös pienempiä vesiliukumäkiä. Kahdella muulla allasalueella on mahdollisuus nauttia rentouttavista uimahetkistä ja loikoilusta aurinkotuolissa palmujen alla varjossa. Lastenkerho on avoinna useampana päivänä viikossa ja silloin on lapsille luvassa kaikkea luovaa toimintaa. Kahvilan puolella on tarjolla smoothieta ja pelihuone on mieluinen paikka sekä aikuisille että lapsille.
Ruoka ja juomat kuuluvat ehdottomasti tärkeänä osana lomailuun. Hotellissa on useita ravintoloita sekä baareja, ja tarjolla on kaikkea mahdollista grillatuista äyriäisistä ja thaimaalaisista ruuista kahviin, kakkuihin ja kylmiin juomiin. Iltahämärässä on mukava siirtyä rantabaariin ihailemaan auringonlaskua – varpaat hiekkaan kaivautuneena, musiikin soidessa taustalla ja lasissa jotain hyvää juomaa.
Kun haluat lisätä lomaasi vähän pientä ekstraa, varaa itsellesi kahden hengen huone huvilasta, jossa on oma uima-allas.
Hotelli koostuu kahdesta hotelliosasta, Emeraldista ja hieman rauhallisemmasta Hive Wing -osasta. Emeraldin puolella on kaikki hotellin palvelut ja Emerald Beach Resort & Spa -hotellin vieraana sinulla on vapaa pääsy molemmille puolille.
Muut tiedot
- Rakennettu: 2005
- Kunnostettu: 2025 (koko hotelli)
- Rakennuksia: 10
- Kerroksia: 3–4
- Huoneita/huoneistoja: 345
- Vastaanotto
- Matkatavarasäilytys
- Pesulapalvelu lisämaksusta
- Pankkiautomaatti
- Pysäköinti hotellialueella on ilmainen vapaiden paikkojen puitteissa
Nettiyhteys
- WiFi koko hotellissa sisältyy hintaan
- WiFi huoneissa sisältyy hintaan
Internetyhteyden nopeus vaihtelee.
Palvelumme kohteessa
Tjäreborgin sovelluksesta löydät lisätietoa lomakohteestasi ja paljon muuta hyödyllistä tietoa sekä ennen matkaa että matkan aikana. Saat meihin helposti yhteyttä, kun haluat matkasi aikana esimerkiksi varata retkiä, vuokrata auton tai saada hyviä vinkkejä ja neuvoja. Tavoitat meidät ympäri vuorokauden soittamalla palvelupuhelimeemme sekä lähettämällä tekstiviestin tai sähköpostia klo 8–20.
Hyvä tietää
Jotta lomasi onnistuu mahdollisimman hyvin, on tärkeää, että tutustut Hyvä tietää -osion tietoihin. Tälle sivulle olemme koonneet matkaa koskevia yleisiä tietoja, joihin on hyvä tutustua ennen matkalle lähtöä.
Hotellin virallinen luokitus on 4.









