Teksti: Lén-Veronica Kongerud
Kuvat: Lén-Veronica Kongerud ja Tjäreborg
– Tuota, eikös tuo ole Daavid? Firenzen katuja kävellessämme havaitsen yhtäkkiä terrakotanväristen julkisivujen välistä pilkottavan korkean valkoisen patsaan. Michelangelon Daavid. Meillä ei ollut tänään tarkoitus tulla sitä katsomaan, mutta itse Daavidille ei käännetä selkää, kun hän yhtäkkiä seisoo siinä.
Vain kaksi tuntia aikaisemmin nousimme maihin risteilylaivastamme Livornossa. Yhdeksän junassa olimme jo matkalla kohti Firenzeä ja suunnittelimme, miten käyttäisimme aikamme Italian maaperällä. Santa Maria del Fiore. Ponte Vecchio. Onneksi välimatkat nähtävyydeltä toiselle ovat melko lyhyitä. Emme malttaneet käyttää aikaa Brunelleschin kupoliin kiipeämiseen maailmankuulussa katedraalissa Santa Maria del Fioressa, mutta ihailimme sitä kuitenkin alapuolelta. Ja ehkä parempi niin – ylhäältähän itse kupolia ei oikein näekään.
Tjäreborgin risteilylomalla näet ja koet monta kohdetta yhdellä matkalla.
Monta kohdetta yhdellä matkalla!
Seuraava pysäkki: Ponte Vecchio. Arno-joen ylittävä silta on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Google Maps kertoo, että katedraalilta sillalle on vain 10 minuutin kävelymatka. Paikallisille varmaan onkin, mutta meidän ensi kertaa kaupungissa vierailevien tekee mieli poiketa sinne tänne, piipahtaa putiikeissa, ottaa valokuvia, ja hups, yhtäkkiä olemmekin miltei torin laidalla Palazzo Vecchion luona. Ja palatsin luona on myös Daavid. Tietenkin se on alkuperäisen kopio (alkuperäinen on jo 1800-luvulla siirretty Galleria dell’Accademiaan), mutta Daavid on kaunis näky seisoessaan siinä rennosti, linko olallaan ja valpas marmorikatse vasemmalle suunnattuna.
Kävelemme ensin suoraan Ponte Vecchion ohi. Ei pelkästään siksi, että se näyttää ihan tavalliselta kadulta eikä lainkaan sillalta, vaan koska haluamme nähdä sillan kauempaa, viereiseltä Ponte Santa Trinitalta. Ponte Vecchion ikkunaostosten jälkeen on vihdoin päivän ensimmäisen herkullisen gelaton aika. Tiesitkö muuten, että pistaasijäätelö on Firenzessä ruskean sävyistä, ei vihreää kuten kotoisissa jäätelöpakkauksissa.
Jälkiruoka ensin – sitten lounas. La Rinascenten kattoressilla on pieni ravintola, jossa nautimme bellinit, carpacciota ja pastaa. Upea näköala Santa Maria de del Fioren katedraalille tulee kaupan päälle.
Kylläisinä ateriasta ja kaikesta näkemästämme suuntaamme takaisin rautatieasemalle, mutta kompastumme matkalla vielä yhteen kuuluisaan patsaaseen, Il Porcellinoon. Kun laitat kolikon pronssisen villisikaa esittävän veistoksen suuhun ja hieraiset sen kärsää, niin varmistat, että palaat Firenzeen vielä jonain kauniina päivänä.
Ehkä se ei ole niin tärkeää, sillä minulle on selvää että palaan vielä Firenzeen. Villisian avustuksella tai ilman sitä!
