Matkat – Cala Ratjada

Mallorcan pohjoisosassa sijaitsevassa Cala Ratjadassa voit nauttia vilkkaan kalasataman elämänmenosta, ihanista uimapoukamista ja mukavasta yöelämästä.
Cala Ratjada on vanha kalastajakylä, joka on kasvanut lisääntyvän turismin mukana, mutta kuitenkin säilyttänyt juurensa ja viehätysvoimansa. Monilla mallorcalaisilla itsellään on Cala Ratjadassa kesäasunto, ja kylän satama on edelleen yksi saaren tärkeimmistä kalasatamista. Kylä sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Palman kaupungista Mallorcan luonnonkauniissa koilliskolkassa, suojaisessa paikassa Capdeperan niemen takana. Ympäröivää maisemaa hallitsevat vehreät pinjametsät, upeat hiekkarannat ja kimmeltävä Välimeri. Cala Ratjada ei ole aiemmin ollut kovin tunnettu pohjoismaalaisten keskuudessa, mutta viime aikoina yhä useammat ovat huomanneet paikan vetovoiman. Erityisesti nuorempi sukupolvi on ottanut laadukkaan matkakohteen omakseen. Cala Ratjada sopii sekä lasten kanssa matkustaville että pelkästään aikuisista koostuville seurueille. Lähistöllä sijaitsee kaksi Mallorcan parhaimpiin lukeutuvaa golfkenttää, Capdepera ja Canyamel.

Satama on kylän sydän

Cala Ratjadan satama on kiinnostava yhdistelmä vanhaa ja uutta, ja näkyvissä on sekä paikallisia että kansainvälisiä vaikutteita. Kalastusveneet ja huvijahdit seisovat satamassa vieri vieressä. Täältä lähtee myös veneretkiä, joilla pääsee helposti naapurisaari Menorcalle. Selkeällä säällä Menorcan ja sen pääkaupungin Ciutadellan voi itse asiassa nähdäkin Cala Ratjadasta. Satamassa on elämää lähes ympäri vuorokauden. Se on paras ja viihtyisin kokoontumispaikka, halusitpa sitten nauttia lasin viiniä tai kupin kahvia iltapäivällä tai syödä maittavaa illallista viihtyisissä ravintoloissa.

Upeita uimarantoja

Cala Ratjadassa on paljon kauppoja sekä houkuttelevia ravintoloita, tapasbaareja ja musiikkibaareja. Rannikkoalue on kuitenkin parhaiten tunnettu upeista rannoistaan ja uimapoukamistaan sekä niiden kristallinkirkkaasta vedestä. Kun kävelet satamasta kohti pohjoista, saavut pian Cala Gatin suojaisaan poukamaan. Alueen muita rantoja ovat Cala Agulla, Font de sa Cala, Playa de Son Moll ja Cala Mesquida.

Hotelleja keskeisellä paikalla

Useimmat Cala Ratjadassa olevat Tjäreborgin hotellit sijaitsevat mukavan matkan päässä uimarannasta ja yöelämästä.

Juuri sinulle sopiva loma

Tjäreborgin kautta voit matkustaa Cala Ratjadaan reittilennolla ja valita itse matkasi pituuden. Voit valita mieleisen hotellin valikoimastamme, käyttää palvelujamme sekä varata lomaasi varten vuokra-auton kauttamme. Lyhyesti sanottuna voit suunnitella juuri sinulle sopivan loman!
Hyvä tietää
  • Upeita hiekkarantoja
  • Vapaasti valittava matkan pituus
  • Paikallisia ravintoloita
  • Edullinen autonvuokraus
Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Cala Ratjada

Tee matkahaku – Cala Ratjada
Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja, kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeillä kerättävät ja raportoitavat tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Tällaista tietoa on mm. miten usein vierailet sivustolla ja millä sivuilla. Tietojen avulla kehitämme sivuston ulkoasua, helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Käytämme tietoja myös sisällön personointiin ja markkinatutkimukseen.
Markkinointievästeitä käytetään seuraamaan kävijöiden liikkumista verkkosivustolla, jotta me ja yhteistyökumppanimme voimme näyttää kävijälle sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Keräämme tietoja, mistä olet kiinnostunut, millä sivuilla käyt, millaisia mainoksia klikkaat, millaisista tuotteista tai palveluista olet kiinnostunut ja mitä ostat (nk. profilointi). Toteutamme kohdennettua markkinointia ja tarjouksia yhdessä kumppaniyritysten kanssa ja siinä tarkoituksessa myös jaamme tietoja.