Matkat – Koh Samet

Rauhallisella paratiisisaarella nautit vaaleista rannoista. Tjäreborgilla voit yhdistää Koh Sametin matkaasi vaikkapa Rayong Beachin tai Bangkokin.
Koh Samet on pieni ja rauhallinen saari, joka sijaitsee noin 30 minuutin laivamatkan päässä mantereelta. Laivat lähtevät Ban Phen kylästä, läheltä Rayongia. Koh Sametiin tullaan rentoutumaan, ottamaan aurinkoa silkinpehmeillä rannoilla, uimaan, nauttimaan hyvästä ruuasta sekä sukeltamaan ja snorklaamaan. Reppureissaajat saapuivat Koh Sametille jo 1980-luvulla, ja nykyään Koh Samet on suosittu lomakohde niin bangkokilaisten kuin ympäri maailmaa tulevien lomailijoiden keskuudessa.

Luonnonpuisto, jossa upeita rantoja

Koh Samet on luonnonpuisto, joka on saanut nimensä samet-puun mukaan. Samet-puun runko on punaruskea ja sen kukat ovat valkoisia, ja tämä puu kasvaa tietyillä osilla rannikkoa. Koh Sametilla on muutamia Thaimaan hienoimpia rantoja, kuten Timanttiranta, Kuunpoukama ja Paratiisilahti, jonka hiekka on pehmeää ja liidunvalkeaa. Jos kaipaat vaihtelua rantaelämään, niin täällä järjestetään snorklausretkiä, sukellusta, purjehdusta ja veneretkiä saaren ympäri. Mantereella sijaitsevaan Ban Phen kylään kulkee myös laivoja useita kertoja päivässä. Laivoja lähtee muutamista hotelleista sekä Na Dan laiturista. Ba Phestä voit jatkaa eteenpäin taksilla tai paikallisbussilla esimerkiksi suureen Pattayan turistimetropoliin, joka sijaitsee noin 1,5, tunnin matkan päässä.

Tjäreborgin hotellit Koh Sametilla

Matkustaessasi Tjäreborgilla Koh Sametille, voit valita mieleisesi hotellin muutamista mukavista vaihtoehdoista. Ilman lapsia matkustaville aikuisille mainio vaihtoehto on Prime Select -hotellimme Le Vimarn Cottages, jonka rannalta voi lähteä suoraan snorklaamaan. Hotellissa on myös ihana uima-allas, josta on näkymät merelle. Le Vimarn Cottages sijaitsee hieman sivussa turistialueilta, rauhallisen poukaman äärellä saaren luoteispuolella. Koh Samet sopii erinomaisesti rauhalliseen lomailuun, ja täällä sinulla on kaikki tarvittava aika keskittyä pelkästään rentoutumiseen.

Tjäreborgin matkat Koh Sametille

Tjäreborgilla matkustat Koh Sametille joustavasti reittilennoilla, joten päätät itse matkasi pituuden ja ajankohdan. Voit suunnitella juuri omanlaisesi matkan ja yhdistää siihen myös useampia kohteita. Voit esimerkiksi aloittaa lomasi viettämällä ensin suurkaupunkiviikonlopun Bangkokissa tai vaikka viikon Rayong Beachillä – mahdollisuuksia on monia ja valinta on täysin sinun.

Koh Sametin saari

Koh Sametin saari on noin kuusi kilometriä pitkä ja leveimmästä kohdastaan kilometrin mittainen. Turismi on keskittynyt lähinnä saaren kaakkoisosaan sekä Hat Sai Kaewin, Ao Hin Khokin ja Ao Phain rantojen läheisyyteen sekä pienen kylän Na Danin lähistölle, joka on myös saaren keskus. Tänne saapuu suurin osa mantereelta tulevista laivoista ja lautoista, ja täällä on pieniä ravintoloita ja paikallisia kauppoja. Saaren upeat rannat sijaitsevat helminauhana Hat Sai Kaewin rannasta itään päin. Mitä etelämmäksi tulet, sitä autiompaa ja vaikeakulkuisempaa seutu on. Koh Sametin eteläkärkeen kulkee yksi tie, mutta paikoitellen eteneminen on mahdotonta, ellet ole liikkeellä jeepillä tai mönkijällä, ja tänne pääsetkin kätevimmin veneellä. Länsirannikko on suurimmaksi osaksi rakentamatonta aluetta, sillä täällä on hyvin kallioista ja karua. Rantoja on vain muutamia: paratiisiranta Ao Prao luoteessa ja lounaassa Ao Kio Na Nai. Täällä on rauhallista ja kaunista, ja vaikka paikka onkin hieman syrjässä, olet silti lähellä Na Danin ja Hat Sai Kaew -rannan elämänmenoa.
Hyvä tietää
  • Hotelleja aikuisille
  • Hyvät sukellusmahdollisuudet
  • Upeita rantoja
  • Yhdistelmämatkoja
  • Vapaasti valittava matkan pituus

Muiden mielipiteet kohteesta Koh Samet

Tee matkahaku – Koh Samet