Matkat – Doha

Moni tuntee Dohan kenties vain välilaskuilta, mutta tänne kannattaa matkustaa lomalle vaikkapa viikonlopuksi tai kokonaiseksi viikoksi. Luvassa on aurinkoa, shoppailua ja jännittäviä elämyksiä. Useimmat Tjäreborgin hotellit sijaitsevat rannalla, joten Persianlahden lempeät aallot ovat aivan lähellä.

Jo muutamassa päivässä ehdit nähdä tämän Arabian niemimaan pienen valtion merkittävimmät nähtävyydet ja käydä ostoksilla, tai lähteä vaikkapa retkelle Dohaa ympäröivälle aavikolle. Dohaan kannattaa matkustaa nyt, sillä Qatar kehittyy huimaa vauhtia. Aina 1980-luvulle saakka Qatar oli melko sulkeutunut valtio, jossa viimeisen sadan vuoden aikana monikaan asia ei ollut muuttunut. Mutta öljyesiintymistä saatujen tulojen ansiosta maata alettiin nopeasti rakentaa ja uudistaa, kuitenkaan unohtamatta maan menneisyyttä, historiaa ja kulttuuria. Nykyään kimaltavissa pilvenpiirtäjissä on sekä taidemuseoita että vilkkaita soukeja, joissa myydään kaikkea mahdollista Rolex-kelloista metsästyshaukkoihin.

Asu meren äärellä

Useimmat Tjäreborgin hotellit sijaitsevat aivan rannalla, ja niillä on yksityinen rantakaistale hotellin asukkaita varten. Toisin sanoen, voit helposti nauttia Persianlahden aalloista aamu-uinnilla tai iltapulahduksella auringon laskiessa. Esimerkiksi Sharq Village & Spa sijaitsee keskustan ulkopuolella ja sillä on oma ranta heti uima-allasalueen vieressä. Perheille sopii esimerkiksi lapsiystävällinen Sealine Beach, joka sijaitsee pitkän, upean rannan äärellä hieman kauempana Dohan eteläpuolella.

Souq Waqif

Souq Waqif on yksi Dohan soukeista, joka on huolellisesti kunnostettu jo muinaisina aikoina samalla paikalla sijanneita perinteisiä beduiinimarkkinoita kunnioittaen. Hinnat voivat olla korkeat, mutta on jännittävää kävellä ympäriinsä ja tuntea teen, mausteiden ja raskaiden arabialaisten parfyymien tuoksut nenässään. Myös kaikkialla sijaitsevista ruokakojuista leijailevat houkuttelevat aromit saavat vatsan kurnimaan.

Taidetta ja kulttuuria

Qatars Museum of Islamic Art on yksi maailman merkittävimmistä museoista, mikäli olet kiinnostunut islamilaisesta taiteesta kaikissa sen muodoissaan. Täällä näytteille on asetettu tekstiilejä, keramiikkaa, aseita, kuvataidetta ja muita esineitä, jotka on järjestetty eri teemojen mukaan, mikä tekee vierailusta kiinnostavan myös niille, jotka eivät ole aikaisemmin perehtyneet islamilaiseen taiteeseen. Mielenkiintoisen kierroksen jälkeen voit rentoutua hotellin ravintolassa, jonka on avannut kuuluisa kokki, Alain Ducasse.

Koe Qatar

Qatarissa kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen ja kokea autiomaa. Pätevät kuljettajat vievät sinut nelivetoisella jeepillä kiehtovalle ja mieleenpainuvalle retkelle autiomaahan. Retken päätteeksi nautitaan usein kupillinen teetä korkealla hiekkadyynillä auringonlaskua ihaillen. Jos haluat mieluummin jotain rauhallisempaa, suosittelemme ratsastusretkeä kamelilla, jolloin voit kokea autiomaan tuoksut ja äänet läheltä.

Tjäreborgin kautta Qatariin

Kun varaat Tjäreborgin matkan Qatariin, lennät reittilennolla ja päätät itse, milloin haluat matkustaa ja kuinka kauan haluat lomailla. Voit luonnollisesti varata matkan Qatariin osana pidempää matkaa johonkin muuhun kohteeseen, joko menomatkalla tai loman päätteeksi paluumatkalla. Kuulostaako kiinnostavalta? Yhdistelmämatkan voi varata soittamalla Asiakaspalveluumme 09 12371.

Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Doha

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Sää
  • tammikuu
22°13°
8
Aurinkotuntia/pv
22°
Veden lämpötila
27
Sateettomia päiviä
  • helmikuu
23°14°
8
Aurinkotuntia/pv
20°
Veden lämpötila
24
Sateettomia päiviä
  • maaliskuu
27°17°
8
Aurinkotuntia/pv
21°
Veden lämpötila
26
Sateettomia päiviä
  • huhtikuu
32°21°
9
Aurinkotuntia/pv
23°
Veden lämpötila
26
Sateettomia päiviä
  • toukokuu
38°25°
11
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
31
Sateettomia päiviä
  • kesäkuu
40°28°
11
Aurinkotuntia/pv
30°
Veden lämpötila
30
Sateettomia päiviä
  • heinäkuu
41°29°
11
Aurinkotuntia/pv
32°
Veden lämpötila
31
Sateettomia päiviä
  • elokuu
40°29°
11
Aurinkotuntia/pv
33°
Veden lämpötila
31
Sateettomia päiviä
  • syyskuu
38°27°
10
Aurinkotuntia/pv
33°
Veden lämpötila
30
Sateettomia päiviä
  • lokakuu
35°24°
10
Aurinkotuntia/pv
31°
Veden lämpötila
31
Sateettomia päiviä
  • marraskuu
29°20°
9
Aurinkotuntia/pv
28°
Veden lämpötila
29
Sateettomia päiviä
  • joulukuu
24°15°
8
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
27
Sateettomia päiviä
Rannat
Rannalla sijatsevilla hotelleilla on oma ranta hotellin vieraille. Näillä rannoilla on lupa ottaa aurinkoa bikineissä. Joillakin yleisillä rannoilla ei saa ottaa aurinkoa bikineissä. Jos pidät pitkistä ja laajoista rannoista, silloin kannattaa suunnata muutama kymmenen kilometriä Dohasta etelään päin. Al Thakira Beach, joka sijaitsee muutaman tunnin ajomatkan päässä Dohasta pohjoiseen päin, houkuttelee rannallaan ja mangrovemetsällään, jossa on mahdollista meloa.
Lennot ja kuljetukset

Näin matkustat tänne

Dohaan voit matkustaa Tjäreborgin kautta reittilennoilla vuoden ympäri ja päättää itse matkasi pituuden. Lento laskeutuu Hamad International Airport -lentokentälle.
Suosittelemme, että varaat yksityisen kuljetuksen etukäteen, jotta pääset sujuvasti hotelliisi. Kuljetus varataan joko matkavarauksen yhteydessä tai soittamalla Asiakaspalveluumme. Matka-asiakirjassasi on tarkemmat tiedot siitä, missä kuljettaja odottaa sinua. Lue lisää kuljetuksista kohteessa, kun lennät reittilennoilla.

Ajoaika Dohan lentokentältä hotelleihin on n. 15-30 min, riippuen muusta liikenteestä.
Ruoka, juoma ja yöelämä
Paljon erilaisia ravintoloita maailman joka kolkasta. Hotellien ulkopuolella sijaitsevissa ravintoloissa ei tarjoilla alkoholia. Ruokien hintataso vaihtelee suuresti sen mukaan syötkö "kaupungilla" vai hotellissa.
Dohan yöelämä on rauhallista, mutta hotellissa on suosittuja yökerhoja, joissa käyvät niin ulkomaalaiset kuin paikallisetkin, varsinkin torstaisin ja perjantaisin, jotka Qatarissa ovat pyhäpäiviä.
Ostokset
Dohassa on tarjolla luksustuotteita. Kaikki suuremmat ja tunnetuimmat merkit, joiden hinnat ovat suurin piirtein samat kuin New Yorkissa ja Pariisissa. Vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja ajatellen kaupunkiin on rakennettu sekä metro että useita ostoskeskuksia, joissa on laaja ja monipuolinen valikoima. Kannattaa myös käydä Souq Waqifissa, joka on sekä nähtävyys että ostoskeskus - käymisen arvoinen, vaikka et ostaisikaan mitään.
Aktiviteetit ja nähtävyydet
Lähde henkeäsalpaavan upealle retkelle Dohan eteläpuolelle, josta aavikko alkaa. Täällä sijaitsee The Inland Sea, yksi harvoista paikoista maailmassa, jossa hiekkadyynit kohtaavat meren. Matkustat nelivetoisessa jeepissä, jota ajavat kokeneet kuljettajat. Retken päätteeksi voit käydä uimassa tai grillata ulkona. Tai miksipäs et tekisi molempia molempia?

Dohassa on kaksi 18-reikäistä golfkenttää, ja täällä pelataan European Tour -golfin ammattilaiskiertue joka vuosi.

Dohassa voi myös ratsastaa, joten valitse vain kuljetusmuoto - hevonen tai kameli. Kameliratsastus auringonlaskun aikaan autiomaassa on ikimuistoinen kokemus. Tarjolla on useita erilaisa retkiä, joista voit valita mieleisesi.

Qatars Museum of Islamic Art -taidemuseossa on esillä taidetta, joka kuuluu islamilaisen taiteen parhaimmistoon koko maailmassa. Näyttelyt ovat selventäviä ja teokset on laitettu esille taidokkaasti. Museo on jo itsessään nähtävyys, ja museosta voi ihailla myös Dohan ja Corniche-kävelykadun ylle avautuvia upeita näkymiä.

Tai miksipäs et osallistuisi hotellin ravintolassa järjestettävälle ruoanlaittokurssille?
Kulkuyhteydet
Dohassa on helppo liikkua kävellen tai taksilla, joka on edullinen ja luotettava. Ennen jalkapallon 2022 MM-kisoja Dohaan rakennetaan metro, joten liikkuminen helpottuu entisestään.
Kohdefakta

Palvelumme kohteessa

Qatar on omatoimikohde, jossa ei ole Tjäreborgin opaspalvelua.

Kestävä matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Kestävä matkailu Tjäreborgilla.

Rokotukset

Ei pakollisia rokotuksia. Tarkista, että jäykkäkouristus-, kurkkumätä, polio- ja MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) -rokotukset ovat kunnossa. Myös hepatiitti A ja B -rokotusta suositellaan.
Lisätietoja rokotuksista ja matkailuterveydestä saat: www.thl.fi (Rokottaminen > Matkailijan terveysopas) tai Terveys ja turvallisuus -sivulta.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Valuutta ja maksaminen

Tilaa valuuttaa FOREX Bankista ennen matkaa ja aloita lomasi mukavammin. Lue lisää yhteistyöstämme Forex Bankin kanssa.

Aikaero

Talviaika: Suomen aika + 1 tunti. Kesäaika: sama aika kuin Suomessa.

Tee matkahaku – Doha
Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa, keräämällä ja raportoimalla tietoja.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustolla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.