Matkat – Santo Tomas

Santo Tomasissa vietät rauhallisen loman lähellä mielenkiintoisia retkikohteita. Täällä sinua odottaa myös yksi Menorcan pisimmistä rannoista.
Santo Tomasin ranta on lähes kaksi kilometriä pitkä. Itäisen osan kallioiden luona on hyvät snorklausmahdollisuudet, ja läntisellä puolella voit keskittyä rentoutumiseen kullankeltaisella hiekalla. Rannalla vierähtää helposti kokonainen päivä, ja nälän yllättäessä pääset kätevästi Santo Tomasin keskustaan, jossa pienen pääkadun varrella on monipuolinen valikoima ravintoloita ja baareja. Ruokalistoilla on usein tuoretta kalaa tai muita paikallisia ruokia. Santo Tomas on sympaattisen pieni ja täydellinen paikka viettää lomaa, sillä täällä kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Lisäksi täältä on helppo lähteä retkille tutustumaan muuhun Menorcan saareen. Hyppää vaikka kylän läpi kulkevan bussin kyytiin ja nauti kauniista maisemista.

Asu hyvin Santo Tomasissa

Santo Tomasissa on useita erihintaisia hotellivaihtoehtoja. Tyylikäs vaihtoehto on Sol Beach House Menorca, joka sijaitsee pienellä niemellä noin puolessa välissä Santo Tomasin rantaa. Täällä vietät rentouttavan loman upeissa maisemissa ja loistavalla sijainnilla. Hotellin ikäraja on 16 vuotta. Matkustaessasi Tjäreborgin reittilennoilla Santo Tomasiin päätät itse matkasi pituuden ja ajankohdan.

Tutustu Menorcaan

Menorcasta on helppo lähteä retkille, sillä etäisyydet ovat lyhyitä, liikenneyhteydet hyvät ja tekemistä ja näkemistä on riittämiin. Kannattaa ehdottomasti käydä saaren pääkaupungissa Mahónissa, jonne bussimatka kestää alle tunnin. Täällä voit kierrellä kaupoissa, istahtaa satamakahvilaan nauttimaan olostasi tai käydä Placa del Carmella sijaitsevilla markkinoilla. Vierailemisen arvoinen kohde on myös Ciutadella, jossa on upea palatsi ja vaikuttava 1300-luvun katedraali. Jos haluat mieluummin lähteä liikkeelle jalkaisin, voit kävellä Es Migjorn Granin kylään, joka sijaitsee sopivalla etäisyydellä sisämaahan päin. Tässä pienessä kylässä nautit lounasta idyllisissä maalaismaisemissa.
Hyvä tietää
  • Kilometrien pituiset hiekkarannat
  • Hotelleja aikuisille
  • Paikallisia ravintoloita
  • Hotelleja lähellä rantaa

Muiden mielipiteet kohteesta Santo Tomas

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Tee matkahaku – Santo Tomas

Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja, kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeillä kerättävät ja raportoitavat tiedot auttavat meitä ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa. Tällaista tietoa on mm. miten usein vierailet sivustolla ja millä sivuilla. Tietojen avulla kehitämme sivuston ulkoasua, helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Käytämme tietoja myös sisällön personointiin ja markkinatutkimukseen.
Markkinointievästeitä käytetään seuraamaan kävijöiden liikkumista verkkosivustolla, jotta me ja yhteistyökumppanimme voimme näyttää kävijälle sopivaa ja kiinnostavaa sisältöä. Keräämme tietoja, mistä olet kiinnostunut, millä sivuilla käyt, millaisia mainoksia klikkaat, millaisista tuotteista tai palveluista olet kiinnostunut ja mitä ostat (nk. profilointi). Toteutamme kohdennettua markkinointia ja tarjouksia yhdessä kumppaniyritysten kanssa ja siinä tarkoituksessa myös jaamme tietoja.