Matkat – Budapest

Budapest on vain lyhyen lennon päässä ja voit viettää viikonloppuloman hyvän ruoan, mielenkiintoisten kulttuurikohteiden ja shoppailun parissa.
Budapest, jota kutsutaan myös Tonavan helmeksi, oli alun perin kaksi kaupunkia Buda ja Pest. Buda sijaitsee Tonavan mäkisemmällä puolella ja Pest joen tasaisemmalla puolella. Budassa on historiallisia kujia, viihtyisiä kahviloita ja pikkuputiikkeja. Budapestissä on mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kuten Budan linna, Kalastajanlinnake ja upea Gellertin kylpylä. Pestin puolella on vanhojen paraatikatujen varsilla useita suuria klassisen arkkitehtuurin rakennuksia, kuten kansallisteatteri, ooppera sekä Tonavan äärellä mahtava parlamenttitalo. Täällä on myös muutamia kuuluisia nähtävyyksiä, kuten 1200-luvulta peräisin oleva Matiaksenkirkko, Andrássy-bulevardi, Széchenyin kylpylä ja kansallismuseo. Pestin puolella, Vapaudensillan luona (Szabadsag) on myös mielenkiintoinen kauppahalli, jossa myydään muun muassa vihanneksia, hanhenmaksaa ja erinomaista unkarilaista hunajaa. Váci utcan kävelykadun ympäristössä on parhaimmat ostosmahdollisuudet. Klassinen musiikki, posliini ja nahkatuotteet ovat edullisia ostoksia täällä. Budan ja Pestin puolen yhdistää kahdeksan siltaa, joista tunnetuin on Elisabetin silta. Jos jalkasi kaipaavat hieman lepoa, käy Margitinsaarella, joka on keskellä Tonavaa sijaitseva vihreä keidas. Saarella on useita viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita.

Makujen kaupunki

Budapestissä on useita vanhoja ja perinteisiä konditorioita, joista Café Gerbeaud on yksi tunnetuimmista. Tässä kahvilassa on kaksitoista metriä pitkä leivostiski. Budapest on mielenkiintoinen risteyskohta idän ja lännen välissä, mikä näkyy myös ravintolatarjonnassa. Useissa ravintoloissa on kansainvälinen keittiö, mutta kannattaa ehdottomasti maistella myös paikallisia erikoisuuksia, kuten unkarilaista gulassia ja langosia, sekä juoda palan painikkeelso unkarilaista valkoviiniä, Tokajia. Viihde-elämän tarjonta on monipuolista, täällä on kaikkea sirkuksesta ja oopperasta jazziin ja rockklubeihin, ja kesäisin järjestetään paljon ulkoilmakonsertteja. Suosituissa vanhoissa juutalaisissa kortteleissa riittää ravintoloita, baareja ja ainutlaatuisia rauniobaareja - joista Budapest on tunnettu. Jos lomapäiviä riittää, kannattaa lähteä tutustumaan viehättävään keskiaikaiseen Szentendren kaupunkiin tai vanhaan pääkaupunkiin Esztergomiin. Molemmat sijaitsevat mukavan matkan päässä Budapestistä.

Ylellistä asumista Budapestissä

Kaupungin läpi virtaava Tonava jakaa sen kahtia Budan ja Pestin puoleen. Tjäreborgilla on hotelleja kummallakin puolella, joten löydät varmasti juuri itsellesi sopivan vaihtoehdon. Jos haluat asua lähellä parhaita ostoskatuja, ravintoloita, kahviloita ja baareja, kannattaa valita Pestin puoli. Täällä elämänmeno on vilkasta sekä päivällä että illalla. Budan puoli on rauhallisempi, ja hotellit ovat todella tasokkaita. Tällä puolella sijaitsevat myös monet kaupungin terveyskylpylöistä, joissa voit käydä rentoutumassa.

Muiden mielipiteet kohteesta Budapest

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Hyvä tietää
  • Vapaasti valittava matkan pituus
  • Hotelleja keskustassa
  • Luksushotelleja
  • Hyvät ostosmahdollisuudet, monia ravintoloita ja vilkas yöelämä

Matkat – Budapest

Palvelumme kohteessa

Tjäreborgilla ei ole henkilökuntaa Budapestissa, mutta voit soittaa meille ympäri vuorokauden, jos tarvitset apua.

Vastuullinen matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa vastuullinen matkailu.

Rokotukset

Ei pakollisia rokotuksia. Tarkista, että perusrokotukset (kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio, MPR=tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ovat voimassa. A-hepatiittisuojaa (keltatauti) ja harkinnanvaraisena B-hepatiittisuojaa suositellaan kaikille matkailijoille.

Lisätietoja rokotuksista ja niihin liittyvistä aikatauluista voit tiedustella lähimmältä rokotusklinikalta. Ajantasaista tietoa saat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta Matkailijan terveysoppaasta sekä www.rokote.fi-sivuilta.

Tietyt maat ja kohteet vaativat, että matkailijoilla on voimassa tietyt rokotukset. Huomaa, että eri rokotuksista on olemassa myös suosituksia, ja viranomaiset päättävät niistä oman turvallisuutesi vuoksi. Vaikka rokotuksia ei vaadittaisikaan, Tjäreborg suosittelee, että otat yhteyttä rokotusklinikkaan saadaksesi ajankohtaiset tiedot juuri omaa matkaasi koskevista rokotussuosituksista. Huomioithan, että tiettyjä rokotuksia voidaan vaatia, vaikka kyseessä on pelkkä välilaskukohde. Tjäreborg ei ole vastuussa, jos sinulta evätään maahanpääsy puuttuvien rokotusten vuoksi.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Verot ja maksut hotellissa

Unkarin viranomaiset perivät kaikilta kaupungissa yöpyviltä matkustajilta majoituspaikasta ulos kirjautuessa majoitusveron, joka on hotelliluokituksen mukaan n. 600-3000 HUF/huone/yö, maksimissaan 4 % asumiskustannuksista per yö. Tätä veroa ei voida periä matkan hinnassa ennen matkaa, vaan maksu suoritetaan aina kyseessä olevassa hotellissa paikan päällä.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Valuutta ja maksaminen

Forint (Ft/HUF). Parhaan kurssin saat pankista vaihtaessasi valuuttaa kohteessa.

Aikaero

Suomen aika -1 tunti.

Sähkö

220 V. Suomalainen pistoke sopii pistorasiaan.

Kieli

Unkari

Sää heinäkuu27°16°
Hintaesimerkkejä – matkat reittilennoilla
Mediterran
Budapest, Unkari
  • Matkapaketti - lento ja hotelli
  • 3 päivää, 2 hotelliyötä
  • Lähtö 5.10.2025, lähtöpaikka Helsinki
  • Sisältää kirjatut matkatavarat
385,-
Hinta per henkilö
Valitse
NEXTO DORMERO Hotel Budapest
Budapest, Unkari
  • Matkapaketti - lento ja hotelli
  • 3 päivää, 2 hotelliyötä
  • Lähtö 21.10.2025, lähtöpaikka Helsinki
  • Sisältää kirjatut matkatavarat
405,-
Hinta per henkilö
Valitse
Verdi Budapest Aquincum
Budapest, Unkari
  • Matkapaketti - lento ja hotelli
  • 3 päivää, 2 hotelliyötä
  • Lähtö 26.8.2025, lähtöpaikka Helsinki
  • Sisältää kirjatut matkatavarat
425,-
Hinta per henkilö
Valitse

Parhaat vinkkimme matkalle Budapestiin

Mitä tehdä Budapestissä? Minne mennä Budapestissä? Lue Lomalähettiläämme Kacin vinkit matkalle Budapestiin.

Budapestinkylpylä

Kesäloma Budapestissa

Budapestissa on paljon nähtävää, kiinnostavia kahviloita ja ravintoloita ja hyvät ostosmahdollisuuudet – lisäksi kaupunki on täynnä Instaystävällisiä, kauniita rakennuksia. Lomalähettiläämme Kaci antaa parhaat vinkkinsä Budapestin matkalle.

Vinkit Budapestin matkalle

Formulamatka Budapestiin

Formulamatka Budapestiin

Unkarin Grand Prix

Koe vauhdikas ja jännittävä formulakisa ja kaunis Budapest yhdellä ja samalla matkalla. Varaa formulamatka Budapestiin ja näe Unkarin Grand Prix.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Milloin kannattaa matkustaa Budapestiin?

Kaupunki on parhaimmillaan keväisin ja syksyisin jolloin kaupungin läpi virtaava joki ei kuumenna ilmaa helteiseksi tai kylmennä sitä jäätyessään, suosituksemme on siis maalis-kesäkuu ja syys-marraskuu. Budapestiin voi toki matkustaa myös kesällä ja talvella.

Onko Budapestissa halpaa?

Budapestin hintataso on Suomen hintatasoon suhteutettuna vielä yleisesti ottaen halvempi. Monissa keskustan kaupoissa ja ravintoloissa hinnat ovat kuitenkin jo miltei Suomen tasolla.

Käykö Budapestissa Eurot?

Unkarin valuutta on forintti. Eurot eivät käy maksuvälineenä. Käteistä käytetään yleisesti mutta myös korttimaksut ovat käytössä.