Rantaloma pikkulasten kanssa

Hitti vai huti?

Rantaloma pikkulasten kanssa
Rantaloma pikkulasten kanssa
Uuden perheenjäsenen myötä loman suunnittelu saa uusia ulottuvuuksia. Minkäikäisen lapsen kanssa voi lentää? Voiko hotellihuoneessa lämmittää lastenruokaa? Saako lomakohteen kaupoista helposti vaippoja?

On hyvin yksilöllistä eri perheissä, milloin tuntuu olevan sopiva ajankohta ensimmäiselle ulkomaanmatkalle lapsen kanssa. Toiset viihtyvät uudessa elämäntilanteessa paremmin kotiympyröissä, kun taas toiset lähtevät mieluusti esimerkiksi isovanhempien kera yhteiselle matkalle tutustumaan uuteen tulokkaaseen.

Matkustaminen pikkuisen kanssa vaatii tietysti hieman enemmän suunnittelua ja varautumista kuin kotona olo. Toisaalta loma suo perheelle yhteistä aikaa, kun siivouksesta tai muista kotitöistä ei tarvitse huolehtia.

Erityisesti perheitä varten suunnitelluissa hotelleissa on huomioitu niin pienet kuin vähän isommatkin lapset. Tjäreborgin Sunwing-hotellit on viidenkymmenen vuoden aikana hiottu pienintä yksityiskohtaa myöten vastaamaan perheiden tarpeita ja toiveita niin, että lomalla voi keskittyä vain yhdessäoloon ja rentoutumiseen.

Sunwing Makrigialos Happy Baby -huoneisto

Easy Travel

Easy Travel viimeistelee vaivattoman lomakokemuksen. Easy Travel tarkoittaa, että kotiinlähtöpäivänä voit suorittaa lähtöselvityksen ja luovuttaa matkalaukut paluulennolle jo Sunwing-hotellissa ennen lentokentälle lähtöä. Saat siis unohtaa laukkujen kuljettamisen ja lähtöselvitysjonot lentokentällä – tämä on todellista lomaluksusta!

Lollon ja Bernien Mini Land

Lentomatka lasten leikkiä

Monet meistä jännittävät pienten lasten kanssa lentämistä, erityisesti sitä ensimmäistä lentomatkaa. Voiko lentokoneessa lämmittää vauvanruokaa? Onko vessoissa hoitopöytä? Ja entäs jos lapsi huutaa koko matkan?

– Useimmiten huolehdimme ja jännitämme turhaan. Lomalennoilla on paljon pieniä matkustajia, ja useimmiten kaikki sujuu mainiosti, sanoo Christina Tokle, joka on työskennellyt lentoemäntänä vuodesta 1997.

Christina arvelee, että usein on jopa helpompaa matkustaa vauvan kuin vähän isompien lasten kanssa. Tämä siksi että vauvat pysyvät paikoillaan ja nukkuvat paljon. Suurin pelko useimmilla on, että lapsi itkee koko matkan.

– Ja niinkin tietysti joskus tapahtuu. Se ei ole mukavaa, mutta ei maailma siihen kaadu. Kanssamatkustajat suhtautuvat yleensä ymmärtäväisesti ja tietävät, miltä vanhemmista tuntuu, rauhoittelee Christina.

– Eniten muut matkustajat häiriintyvät yleensä, jos lapset juoksentelevat jatkuvasti käytävällä. Vaippojen vaihtamisesta istumapaikalla ei myöskään pidetä, Christina sanoo.

Suunnittelu ja pakkaaminen

Jotta lentomatka sujuisi mahdollisimman mukavasti, tarvitaan kahta asiaa: ennakkovalmistautumista ja kärsivällisyyttä. Kun tiedät, että olet pakannut mukaan kaiken tarvittavan, voit itsekin ottaa rennommin.

– Usein on fiksua imettää tai antaa vauvalle tuttipullo nousun ja laskun aikana. Se vähentää epämiellyttävää tunnetta korvissa.

Nenäsumute toimii hyvin vähän isommilla lapsilla. Matkalla kannattaa yrittää noudattaa tavallisia nukkumaanmenomenorutiineja. Christinan mukaan ne voivat auttaa lasta nukahtamaan ja perille on mukava saapua levänneenä.

Sunclass Airlinesin lennoilla matkustamohenkilökunta voi lämmittää vauvanruokaa ja tuttipulloja koneessa ja voit saada lämmintä vettä puuroa varten. Pikku matkustajat saavat aina myös purkin vauvanruokaa ja banaanin, mutta aivan pienelle vauvalle tai valikoivalle lapselle kannattaa ottaa omia eväitä.

– Kannattaa ottaa mukaan pientä välipalaa, kuten keksejä, rusinoita tai hedelmää, jos lapsi on jo tarpeeksi iso. Useinhan on herätty aikaisin ja oltu matkassa jo hyvän aikaa ennen lennon lähtöä. Matala verensokerihan tekee helposti ärtyisäksi, sanoo Christina hymyillen.

Christina

Christinan pakkausvinkkit käsimatkatavaraan:

• Vaippoja, ruokalappu ja kosteuspyyhkeitä
• Varatutti
• Ainakin yksi vaihtovaatekerta lapselle
• Vaihtovaatteet vanhemmille
• Pieni tyyny voi olla kätevä
• Eväitä (puuroa, vauvanruokaa, maitojauhetta, hedelmää)

Välttämättömät evästeet tekevät verkkosivustosta käyttökelpoisen sallimalla perustoimintoja kuten sivustolla navigoinnin ja pääsyn sivuston suojattuihin osioihin. Verkkosivusto ei toimi kunnolla ilman näitä evästeitä.
Toiminnalliset evästeet mahdollistavat verkkosivuston ulkoasua tai toimintoja muuttavan tiedon tallentamisen. Näitä tietoja ovat esimerkiksi tekemäsi matkahaut. Näitä tarvitaan sivuston optimaaliseen toimintaan.
Tilastoevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivuston kanssa, keräämällä ja raportoimalla tietoja.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustolla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.