Logo kohteelle Tjareborg
Omat suosikkihotellit

Matkat – Barbados

Barbados
Barbadoksella on kaikkea, mitä Karibialta voi odottaa – maukasta ruokaa, upeita rantoja, vehreää luontoa ja mukava ilmapiiri.
Barbados on melko pieni saari, joka on halkaisijaltaan alle 50 kilometriä. Silti tälle saarelle mahtuu paljon nähtävää ja koettavaa. Erilaisia rantoja on rannikolla toinen toisensa perään. Esimerkiksi etelässä on purjelautailijoiden suosikkiranta Silver Sands Beach ja lännessä pieni ja rauhallinen Paradise Beach – ja kaikenlaisia rantoja tältä väliltä. Kun kaipaat vaihtelua rantaelämään, kannattaa lähteä käymään saaren pääkaupungissa Bridgetownissa, joka on juuri sopivan kokoinen, että siihen ehtii tutustua yhden päivän aikana. Mielenkiintoinen vierailukohde on myös saaren vanhat sokeriplantaasit. Barbadoksella ei kannata suunnitella kuitenkaan liikaa, sillä saari on täynnä mainioita yllätyksiä. Saatat esimerkiksi päätyä krikettiotteluun, syömään vastagrillattua lentokalaa tienvarsikioskille tai voit löytää itsesi maailman vanhimmasta rommitislaamosta Mount Gaystä.

Etelä- vai länsirannikko?

Tjäreborgilla on hotelleja sekä Barbadoksen etelä- että länsirannikolla, lähellä saaren parhaita rantoja, jotka houkuttelevat punavalkoisella hiekallaan ja turkoosinsinisellä merellä. On makuasia, missä haluat asua, mutta etelärannikolla on yleisesti ottaen paremmat ostos- ja huvittelumahdollisuudet, kun taas länsirannikolla on pidemmät rannat ja vähemmän aaltoja. Lännessä on myös enemmän luksushotelleja. Asuitpa sitten missä tahansa, kohtaat varmasti vaikutteita brittiläisestä perinteestä, sillä saari oli aiemmin brittien siirtomaavallan alaisuudessa – illalliselle pukeudutaan mielellään hyvin, ja suosittuja perinteitä ovat kello viiden tee sekä kriketti. Barbados on Pieniin Antilleihin kuuluva saari, jolla brittiläisyys ja karibialaisuus yhdistyvät kiehtovalla tavalla, ja lopputuloksena on yksi Karibian monipuolisimmista ja viihtyisimmistä saarista.

Tjäreborgilla Barbadokselle

Tjäreborgilla on monipuolinen valikoima erilaisia hotelleja Barbadoksella. Täällä on kaikkea edullisemmista hotelleista ja pienemmistä huoneistoista suurempiin luksushotelleihin. Jos haluat kunnon hemmotteluloman tai olet lähdössä esimerkiksi häämatkalle, suosittelemme korkeatasoista Sandals Barbadosia. Hotellin ikäraja on 18 vuotta, ja se sijaitsee yhdellä saaren paratiisirannoista. Hotellissa on kymmenisen ravintolaa, ja hintaan sisältyy All Inclusive. Jos matkustat lasten kanssa, mainio vaihtoehto on Family Selection -hotellimme Bougainvillea Barbados, jossa on lastenkerho, leikkipaikka ja upea allasalue suoraan rannalla.

Muiden mielipiteet kohteesta Barbados

Aktiviteetit (nähtävyydet)
4,3
Yöelämä
4,1
Rannat
4,0
Hyvä tietää
  • Eritasoisia hotelleja
  • Luksushotelleja
  • Perhehotelleja
  • All Inclusive -hotelleja
  • Upeita hiekkarantoja
  • Hyviä ravintoloita

Matkat – Barbados

Palvelumme kohteessa

Tjäreborgilla ei ole henkilökuntaa Barbadoksella, mutta voit soittaa meille ympäri vuorokauden, jos tarvitset apua.

Vastuullinen matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Vastuullinen matkailu.

Passi, viisumi ja UM:n matkustusohjeet

Suomen passin tulee olla voimassa vähintään koko matkan ajan, mutta suosittelemme, että passi on voimassa Euroopan ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla vähintään kuusi (6) kuukautta matkan jälkeen. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia, jos oleskelu kestää enintään 90 päivää. Sitä pidempään kestävää oleskelua varten matkustajan on itse hankittava viisumi. Maahan saavuttaessa tulee esittää paluulippu Suomeen pyydettäessä.

Barbadoksen suurlähetystö Tukholmassa +46 8 405 10 00
Barbadoksen suurlähetystö Brysselissä +32 2 737 11 70
Barbadoksen kunniakonsuli Helsingissä +358 400 401 450, veikko.vuoristo@haikko.fi

Mikäli et ole Suomen kansalainen, tarkista mahdollinen viisumitarpeesi/passivaatimukset Barbadoksen lähetystöstä/konsulaatista. Sellaisia Suomen kansalaisia, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia, saattavat koskea muut säännöt ja sinun kannattaa tarkistaa säännöt suoraan Barbadoksen lähetystöstä. Huomiothan, että maahanpääsy saatetaan evätä väliaikaisella/vahingoittuneella passilla matkustettaessa, ja että viisumi voi olla tarpeen välilaskun aikana. Tietyt maat voivat myös vaatia, että passissa on tietty määrä tyhjiä sivuja maahan saavuttaessa. Ota yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön/konsulaattiin saadaksesi lisätietoja. Tjäreborg ei vastaa kustannuksista, jos maahanpääsy evätään puutteellisten tai huonokuntoisten matkustusasiakirjojen vuoksi.

Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa/passport requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please also note the possible need for a transit visa.

Ulkoministeriön matkustusohjeet
Pysyäksesi ajan tasalla matkakohteesi matkustusohjeista ja kohdemaan turvallisuustilanteesta, suosittelemme tekemään matkustusilmoituksen ja tutustumaan matkustustiedotteisiin ulkoministeriön nettisivuilla. Ulkoministeriö voi lähettää matkustusilmoituksen tehneille tietoa kohdemaan turvallisuustilanteesta ja tavoitella heitä tarvittaessa hätä- ja kriisitilanteessa. Matkustusilmoituksen voi tehdä 112 Suomi -mobiilisovelluksen kautta sekä verkossa osoitteessa matkustusilmoitus.fi. Lue lisää UM:n sivuilta: Matkustaminen, ohjeet matkalle ja matkalla.

Rokotukset

Tarkista, että perusrokotukset (kurkkumätä, jäykkäkouristus, polio, MPR=tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) ovat voimassa. A-hepatiittisuojaa (keltatauti) ja harkinnanvaraisena B-hepatiittisuojaa suositellaan kaikille matkailijoille.

Keltakuumerokotustodistus vaaditaan, jos saavut maahan keltakuumeen esiintymisalueelta tai olet tehnyt välilaskun maassa, jossa esiintyy keltakuumetta.

Lisätietoja rokotuksista ja niihin liittyvistä aikatauluista voit tiedustella lähimmältä rokotusklinikalta. Ajantasaista tietoa saat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta Matkailijan terveysoppaasta sekä www.rokote.fi-sivuilta.

Tietyt maat ja kohteet vaativat, että matkailijoilla on voimassa tietyt rokotukset. Huomaa, että eri rokotuksista on olemassa myös suosituksia, ja viranomaiset päättävät niistä oman turvallisuutesi vuoksi. Vaikka rokotuksia ei vaadittaisikaan, Tjäreborg suosittelee, että otat yhteyttä rokotusklinikkaan saadaksesi ajankohtaiset tiedot juuri omaa matkaasi koskevista rokotussuosituksista. Huomioithan, että tiettyjä rokotuksia voidaan vaatia, vaikka kyseessä on pelkkä välilaskukohde. Tjäreborg ei ole vastuussa, jos sinulta evätään maahanpääsy puuttuvien rokotusten/rokotustodistuksien vuoksi.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Turistivero Barbadoksella

1.7.2018 alkaen Barbadoksella yöpyviltä peritään turistivero. Veron suuruus on 2,50-10.00 USD/henkilö/yö ja se määräytyy hotellin virallisen hotelliluokituksen mukaan. Turistivero maksetaan suoraan hotellille uloskirjautumisen yhteydessä.

Lisävuoteet

Jos huoneeseen tai huoneistoon majoittuu kolme tai neljä henkeä, he nukkuvat useimmiten samassa vuoteessa tai vuoteissa (joko kaksi grand lit -vuodetta, yksi queen size -vuode, kaksi queen size -vuodetta tai yksi king size -vuode). Vuoteessa on yhteinen patja ja vuodevaatteet. Joissakin hotelleissa huoneeseen on mahdollista saada lisävuode – tilataan ja maksetaan paikan päällä hotellissa.

Valuutta ja maksaminen

Barbadoksen dollari (BDS). Yhdysvaltojen dollari hyväksytään laajalti, molemmat valuutat ovat sidottuna toisiinsa. Pankkiautomaatteja.

Aikaero

Talviaika: Suomen aika - 6 tuntia. Kesäaika: Suomen aika -7 tuntia

Sähkö

110 V. Adapteri tarvitaan (myös muuntaja, mikäli et voi vaihtaa sähkölaitettasi 110 V teholle).

Sää toukokuu28°26°
Hintaesimerkkejä – matkat reittilennoilla
Time Out Hotel
Barbados
  • Matkapaketti - lento ja hotelli
  • 1 viikko, 7 hotelliyötä
  • Lähtö 9.9.2025, lähtöpaikka Helsinki
  • Sisältää kirjatut matkatavarat
1 135,-
Hinta per henkilö
Valitse
Family Selection
Perheille
Bougainvillea Barbados
Barbados
  • Matkapaketti - lento ja hotelli
  • 1 viikko, 7 hotelliyötä
  • Lähtö 16.9.2025, lähtöpaikka Helsinki
  • Sisältää kirjatut matkatavarat
244,- alennus
1 450,-
Hinta per henkilö
Valitse
Aikuisille
Sandals Barbados
Barbados
  • Matkapaketti - lento ja hotelli
  • 1 viikko, 7 hotelliyötä
  • Lähtö 9.9.2025, lähtöpaikka Helsinki
  • Sis. All Inclusive
  • Sisältää kirjatut matkatavarat
2 495,-
Hinta per henkilö
Valitse