Mielenkiintoinen kokopäiväretki Romaniaan! Retken aikana saat tutustua maan historiaan ja kulttuuriin. Vierailemme Constantan kaupungissa, jossa saat vierailla mielenkiintoisilla nähtävyyksillä.
- Päivä:Sunnuntai
- Kesto:Kokopäiväretki
- Hinta:68 EUR per aikuinen, 38 EUR per lapsi.
Ateriat eivät sisälly hintaan. Constantassa on mahdollisuus nauttia lounas. - Kieli:Englanninkielinen opastus.
- Pakkaa mukaan:Vesipullo ja käteistä rahaa (ota mukaan mielellään myös Romanian valuuttaa)
- Muuta:Muista ottaa passi mukaan!
- Näin varaat:Retken voi korkeasesongin aikana varata ennen matkaa, joko matkavarauksen yhteydessä tai Omilta sivuilta. Kauden alussa ja lopussa retken voi varata usein myös matkakohteessa oppaaltamme, mikäli retkelle on vielä tilaa.
Tietoa lyhyesti
Constantan kaupunki on päivän ohjelman kohokohta. Aikaisemmin kaupunki oli köyhä kalastajakylä, mutta 1900-luvulla alkoi tuottoisampi aika vihannesten, öljyn ja muiden kauppatavaroiden ansiosta. Nykyään satama on yksi Euroopan suurimmista, ja kaupunki on Romanian viidenneksi suurin kaupunki, jossa on noin 300 000 asukasta.
Perillä Constantassa osallistumme opastetulle kaupunkikierrokselle ja näemme satama-alueen, kasinon ja roomalais-katolisen katedraalin. Sinulle jää myös omaa aikaa, ja halutessasi voit käydä vaikka kaupungin Arkeologisessa museossa tai moskeijassa.
Constantan lähellä sijaitsee myös St. Minan kirkko. Kirkko on rakennettu kokonaan puusta, aivan kuin ensimmäiset kirkot Pohjoismaissa. Muuta samankaltaisuutta kirkolla ei sitten olekaan, sillä St. Mina on saanut vaikutteita Transilvanian pohjoisosista ja kirkossa on 43 metriä pitkä majesteettinen kirkontorni. Kauniilla ilmalla läheisen järven pinnasta heijastuva peilikuva on lumoavan kaunis ja hieno kuvauskohde.
Tämän retkipäivän aikana pääset kurkistamaan romanialaisen kaupungin tunnelmiin, voit ihailla maisemia ja luontoa, ja sinulle jää myös hieman omaa aikaa tutustua ohjelmassa mainittuihin kohteisiin.