Kuten englanninkielinen sanonta ”when in Rome, do as the Romans do” kehottaa, Roomaan kannattaa lähteä tutustumaan roomalaisten jalanjäljissä, jolloin tämä lumoavan ihastuttava kaupunki aukeaa sinulle aivan uudella tavalla.
Maailman suurkaupungit muistuttavat nykyään yhä enemmän toisiaan. Samojen ketjujen kaupat ja kahvilat koristavat katukuvaa kaikkialla. Rooma on kuitenkin tästä poikkeus, eikä Roomalla ole aikomustakaan sopeutua vallitseviin trendeihin. Kaupungin lempinimi on hyvästä syystä "ikuinen kaupunki".
Teksti: Jan Gradvall Kuvat: Tjäreborg, Istockemphasized
”Rooma on kaupunki, jolla ei ole aikomustakaan sopeutua vallitseviin trendeihin. Kaupunki on syystäkin saanut lempinimensä ikuinen kaupunki.”
Rooma on monella tapaa helppo kaupunki. Lentomatka tänne kestää noin kolme ja puoli tuntia, ilmasto on miellyttävä ilman kylmiä talvia ja kyseessä on suhteellisen pieni maailman metropoli. Roomassa paikasta toiseen pääsee kätevästi kävellen, mikä onkin paras tapa kokea kaupunki. Kadut ja kujat, suihkulähteet, puistot, terrakotan eri sävyt ja upeat pinjapuut, jotka koristavat kaupunkia sateenvarjon mallisine latvoineen ja ainutlaatuisen upeine käpyineen. Kun Rooman kaduilla kierrellessäsi näet sisäpihoille auki olevia ovia – kurkista sisään ja koe pilkahdus paikallista elämää. Ymmärtämällä, miten paikalliset ihmiset asuvat, ymmärrät paremmin itse kaupunkia. When in Rome, do as the Romans do.
Jos et vielä ole nähnyt Suuri kauneus -elokuvaa, voit virittäytyä Rooman tunnelmaan katsomalla sen. Kyseessä on Paolo Sorrentinon elokuva, jonka italiankielinen nimi on ”La grande bellezza”. Elokuva sai vuonna 2014 parhaan kansainvälisen elokuvan Oscarin ja on samaa luokkaa kuin italialaiset klassikot ”La Dolce Vita” ja ”La Notte”. Suuri kauneus -elokuva on upea kuvaus Roomasta, joka on yhtä aikaa moderni ja ajaton kaupunki. Elokuvan nähtyäsi Rooma näyttäytyy sinulle täysin uusin silmin.
Roomassa on paljon mielenkiintoista nähtävää, mihin tahansa katsookin. Melko vaatimattomalla kadulla, lähellä Piazza Navonaa, sijaitsee Basilica di San’t Agostino. Astu sisään ja katsele ympärillesi. Täällä voit ihastella Caravaggion arvokasta mestariteosta, joka oli omana aikanaan kiistelty, sillä Neitsyt Maria on esitetty maalauksessa tavallisena naisena ja paljain jaloin. Lähellä sijaitsevassa San Luigi dei Francesin kirkossa on kolme muuta Caravaggion maalausta. Roomassa ei välttämättä tarvitse mennä museoon, vaan voit keskittyä ihailemaan itse kaupunkia, sillä kaupunki itsessään on kuin monipuolinen museo.
”Roomassa ei tarvitse mennä museoon, sillä koko Rooma on kuin museo.”
Italialainen ruoka on nykyään niin tunnettua ja suosittua kaikkialla, että sen herkullisuudesta tuskin tarvitsee erikseen muistuttaa Roomaan tulijaa. Valitse paikallisten suosima ruokapaikka ja maistele samoja annoksia, mitä naapuripöydässä syödään, niin löydät todennäköisesti mahtavia uusia makuelämyksiä. Rooma on todellinen unelmakohde hyvän ruoan ystävälle.
Janin parhaat vinkit Roomaan
Villa Borghese on Rooman vastine New Yorkin Central Parkille ja Lontoon Hyde Parkille – paitsi että tämä puisto on kyllä aivan omaa luokkaansa. Villa Borghese on suuri vehreä puisto Rooman pohjoisosassa. Puistossa on mukava tehdä kävelyretkiä jäätelöä syöden ja hengähtää hetki kaupungin hektisestä menosta.
Pietarinkirkossa kannattaa pistäytyä tunti ennen sulkeutumista, sillä silloin kirkkoon kiemurtelevat jonot ovat kadonneet. Ota taktiikaksi tutustua muutamiin valittuihin kohteisiin, kuten Michelangelon Pietá-patsaaseen, jonka tekemisen taiteilija aloitti 23-vuotiaana.
Täydellinen paikka istuskella katselemassa paikallista elämänmenoa. Ravintola sijaitsee Piazza di San Lorenzon torin laidalla ja on auki aamusta iltaan. Täällä voit nautiskella elämästä viinilasin tai kahvikupin äärellä, tilata hyvää syötävää tai vaikka herkullista jäätelöä.
Roomassa on viitisenkymmentä katakombia, joihin on haudattu monia marttyyrikuoleman kokeneita kristittyjä. Lähde tutustumaan San Calliston katakombeihin, jotka sijaitsevat Via Appia Anticalla. Maan päällä on viinitarha, maan alla katakombit, joiden rakentaminen aloitettiin 150 vuotta jälkeen Kristuksen. Tänne on haudattu muun muassa musiikin pyhimys Pyhä Cecilia.
Frank Gehry. Rem Koolhaas. Zaha Hadid (suunnitellut Rooman nykytaiteen museon). Monia kuuluisia arkkitehtejä, monia upeita ja ainutlaatuisia rakennuksia, mutta harva rakennus vetää vertoja Pantheonille, joka on todellinen mestariteos. Pantheon rakennettiin 115–125 jKr. ja voi sanoa, että tämä temppeli edustaa pari tuhatta vuotta vanhaa modernismia. Pantheonin katossa on valoaukko, jonka halkaisija on 8,2 metriä. Tämä aukko on rakennuksen ainoa valonlähde ja kattamaton, joten temppelissä kannattaa vierailla eri ajankohtina ja eri sääolosuhteissa, jolloin näet, miten koko tilan tunnelma muuttuu.
Tony Sopranon roolista tunnettu James Gandolfini, joka kuoli sydänkohtaukseen Roomassa, söi viimeisen ateriansa tässä mainiossa ravintolassa, joka sijaitsee viehättävän torin laidalla Trasteveressa.
Ravintola sijaitsee Espanjalaisten portaiden lähistöllä ja on pysynyt lähes muuttumattomana perustamisvuodestaan 1934 asti. Täällä paikalliset viihtyvät bisneslounaalla ja tarjoilijat vaikuttavat vakavamielisiltä. Kannattaa maistaa vaatimattoman oloista, mutta fantastisen makuista ribollita-kasviskeittoa.
Yksi Rooman hienoimmista ja kalleimmista hotelleista, joka sijaitsee piilossa Piazza Navonan takana. Hotellin kattobaari on avoinna kaikille. Täällä voit nauttia cocktaileista ja auringonlaskuista – varmasti ikimuistoinen lomaelämys.