Tjäreborg 2020-luvulla

2020

2020-luvun alku merkitsee uutta alkua yhtiölle, Tjäreborg ja sen pohjoismaiset sisaryritykset jatkavat uudelle vuosikymmenelle Nordic Leisure Travel Groupina ja tutuilla matkanjärjestäjänimillä.

Helppoja aikoja ei kuitenkaan ole luvassa, sillä pian alkaa levitä uutisia Covid-19-viruksesta. Vain muutamassa viikossa ympäri maailmaa otetaan käyttöön sulkutiloja ja ankaria rajoituksia. Matkailuala kärsii ennennäkemättömällä tavalla. Maaliskuussa Tjäreborgin kaikki lomamatkat peruutetaan toistaiseksi ja lentokoneet jäävät maahan kuukausiksi.

Kesällä 2020 osa maista avautuu matkailulle, ja heinäkuussa Tjäreborg ehtii toteuttaa lomamatkoja vain kolmisen viikkoa, kunnes tilanne taas huononee ja rajoitukset kiristyvät. Lennot keskeytetään jälleen.

2021

Pandemian takia matkailu on edelleen olematonta. Talven aikana kuitenkin yhä useampi saa rokotukset, ja EU ottaa käyttöön yhteisen koronapassin. Heinäkuussa 2021 Tjäreborg aloittaa taas lomalennot suosittuihin Välimeren kohteisiin lomannälkäisten suomalaisten iloksi.

2022

Pandemian aiheuttamat rajoitukset hellittävät ja matkailu alkaa normalisoitua. Suosituimmat kohteet ovat talvikaudella Kanariansaarilla ja kesäkaudella Kreikassa.

2023

Liikunnalliset aktiivilomat kasvattavat suosiotaan. Kaikkein suosituimpia ovat joogalomat.

2025

Matkustus on palannut lähes pandemiaa edeltävälle tasolle.