
Koe Formulat paikan päällä
Formulamatkat - Iso-Britannian Grand Prix
Kuten monet muutkin kilparadat Englannissa, myös Silverstone on rakennettu entisen lentokentän paikalle.
Kun toinen maailmansota päättyi 1945, maan kaksi muuta rataa, Donington Park ja legendaarinen Brooklands, olivat kärsineet vaurioita ja jo aikansa eläneitä. Siksi the Royal Automobile Club päätti vuonna 1948 ottaa Silvestonen lentokentän uloimmat ja yhdistävät rullaustiet halliintaansa ja järjestää kentällä ensimmäisen British Grand Prix -kilpailun. Alkuaan Silverstonen rata oli pitkien suoriensa ansiosta todella haastava ja yksi Formula 1:n nopeimmista radoista. Vuonna 1949 rata sai sille ominaisen muotonsa, jonka se on pilkälti säilyttänyt näihin päiviin saakka. Myöhemmin radan profiilia on muutettu turvallisuussyistä.
Kun Formula One World Championship -sarja avattiin vuonna 1950, Silverstonessa ajettiin kautta aikain ensimmäinen Formula 1 -sarjan MM-osakilpailu. Voittajaksi selviytyi Guiseppe Farina ja hän ajoi tuolloin Alfa Romeolla. Vuonna 1951 the British Racing Drivers' Club (BRDC) teki pitkän vuokrasopimuksen the Royal Automobile Clubin (RAC) kanssa, ja radan suuret muutostyöt voitiin toteuttaa. Varikkoalue siirrettiin Farm-mutkasta uudelle paikalleen Woodcote ja Copse -mutkien väliselle suoralle. Lisäksi pidemmän radan sisäpuolelle rakennettiin lyhyempi rataosuus, Becketts-mutkasta aina Woodcote-mutkaan saakka. Myöhemminkin rataa on muutettu monta kertaa turvallisuussyistä.
Tähän mennessä ainoat suomalaiset Silvestonen osakilpailun voittajat ovat Mika Häkkinen McLarenillaan (2001) ja Kimi Räikkönen Ferrarillaan (2007).

Iso-Britannian Grand Prix
Varaa matka Iso-Britannian osakilpailuun ja koe formulat paikan päällä!

Lippukategoriat
Perushintaan sisältyvä 'General Admission' -kategorian lippu oikeuttaa seisomapaikkaan tietyllä rajoitetulla alueella ajoradan ympärillä.
Lisämaksusta voit päivittää peruslipun seuraaviin lipputyyppeihin:
Vale Grandstand
Vale Grandstand -katsomo on yksi parhaista paikoista, kun haluat kokea nopeita ohituksia radalla. Katsomosta näet voimakkaat jarrutusalueet ja saat nauttia jännittävistä ohituksista, kun kuljettajat poistuvat Stowe Cornerista ja lähestyvät Clubia. Tältä samalta paikalta koettiin unohtumattomia hekiä, kun Lewis Hamilton, Lando Norris ja Max Verstappen esittivät dramaattisia kaksintaisteluja vuonna 2024. Täydellinen paikka sinulle, joka haluat olla tapahtumien keskipisteessä!
Woodcote A Grandstand
Woodcote A on katettu katsomo, josta on paras mahdollinen näkymä, kun kuljettajat kiihdyttävät ulos Luffieldin kaarteesta, ajavat läpi Woodcoten ja jatkavat National Pits Straight -suoralle.
Sinulla on varattu istumapaikka koko viikonlopun ajan ja katsomosta on myös näköyhteys jättinäytölle. Katsomo sijaitsee myös lähellä bussien parkkialuetta, joten poistuminen käy sujuvasti.
Village B Grandstand
Village B on katettu katsomo, josta avauttu erinomainen näkymä jyrkkään mutkaan ja suurelle jarrutusalueelle – paikkaan, jossa nähdään usein jännittäviä ohituksia! Lisäksi olet lähellä F1 Fanzone -aluetta.
Sinulla on varattu istumapaikka koko viikonlopun ajan ja katsomosta on myös näköyhteys jättinäytölle.
Club Corner Grandstand
Club Corner on monien mielestä radan paras katsomopaikka. Täältä katetusta katsomosta näet radan viimeiset mutkat ja voit seurata henkeä pidätellen, kun autot kaasuttavat kohti maalilinjaa.
Sinulla on varattu istumapaikka koko viikonlopun ajan ja katsomosta on myös näköyhteys jättinäytölle.
Kaikki vieraat saavat tervetulopaketin, johon kuuluvat lipputasku, korvatulpat, sadeviitta, aurinkovoide sekä kynä kätevässä pussissa.

Lisätietoa formulamatkasta
Lontoossa on useita lentokenttiä ja melkeinpä joka ilmansuunnasta löytyy vähintään yksi lentokenttä: Heathrow, Gatwick, Stanstead ja London City Airport. Lentokentältä Lontoon keskustaan pääsee seuraavasti:
Heathrow sijaitsee noin 25 km Lontoosta länteen
- Metro: Keskustaan (Picadilly Circus) pääsee Piccadilly Line -metrolla, joka liikennöi päiväsaikaan n. 10 minuutin välein. Matka-aika n. 40 minuuttia ja metro on edullisin vaihtoehto. Ruuhka-aikoina metrojunat ovat erittäin täynnä.
- Heathrow Express: Juna lähtee päivisin 15 minuutin välein Paddingtonin asemalle. Juna on nopein vaihtoehto ja matka kestää n. 15 min.
- Busseilla pääsee useimpiin Lontoon keskustassa sijaitseviin hotelleihin. Ajoaika n. 55-75 minuuttia (Liverpool Station- ja Victoria Station -asemille).
- Taksi on toisinaan mukavin vaihtoehto, mutta samalla myös kallein, ja ruuhka-aikana matka-aika saattaa venyä pitkäksi.
Gatwick sijaitsee n. 45 km Lontoosta etelään
- Juna: Gatwick Express Victoria Station -asemalle. Juna lähtee 15 minuutin välein ja matka kestää n. 30 min.
- Juna London Bridge- tai St. Pancras -asemille lähtee 15 minuutin välein. Matka kestää n. 45 minuuttia. Edullisin vaihtoehto.
- Taksi on toisinaan mukavin vaihtoehto, mutta samalla myös kallein, ja ruuhka-aikana matka-aika saattaa venyä pitkäksi.
Stanstead sijaitsee n. 50 km Lontoosta pohjoiseen
- Juna: Stanstead Express Liverpool Station -asemalle. Kulkee 15 minuutin välein ja matka kestää n. 45 minuuttia.
- Busseilla pääsee useimpiin Lontoon keskustassa sijaitseviin hotelleihin. Ajoaika n. 55-75 minuuttia (Liverpool Station- ja Victoria Station -asemille).
- Taksi on toisinaan mukavin vaihtoehto, mutta samalla myös kallein, ja ruuhka-aikana matka-aika saattaa venyä pitkäksi.
London City Airport sijaitsee n. 11 km Lontoosa itään
- Juna: DLR Line Bank Underground Station -asemalle kulkee 8-15 minuutin välein ja matka kestää n. 25 minuuttia.
- Taksi on toisinaan mukavin vaihtoehto, mutta samalla myös kallein, ja ruuhka-aikana matka-aika saattaa venyä pitkäksi.
Kuljetukset lentokentältä hotelliin ja takaisin lentokentälle eivät sisälly matkan hintaan.
Kuljetukset Formula 1 -radalle
Formula 1 -pakettiisi sisältyy Weekend-lippu, mikä tarkoittaa, että hintaan sisältyy lippu perjantain harjoituksiin (ei kuljetukset), liput lauantain aika-ajoihin sekä sunnuntain varsinaiseen kilpailuun. Kuljetus bussilla hotellistasi Formula 1 -radalle ja takaisin sisältyy hintaan lauantaina ja sunnuntaina, kuten myös englanninkielinen opaspalvelu. Jos haluat käydä radalla perjantaina, järjestät kuljetukset itse. Ajoaika hotellista Silverstoneen kestää normaalisti noin 1,5 tuntia, mutta kisapäivänä tunnin kauemmin. Paluumatka kisan jälkeen kestää noin kolme tuntia.
Hyvä tietää ennen matkaa
Alle 18-vuotiaat matkustajat
Iso-Britannian hotellit eivät majoita ilman huoltajaa tai muuta vastuuhenkilöä matkustavia alaikäisiä.
Jos matkaseurueessasi on alle 18-vuotiaita henkilöitä, joiden huoltaja et ole (vaan olet esimerkiksi sisarus, isovanhempi, muu sukulainen tai ystävä), tai sinun ei selvästi voida olettaa olevan lapsesi huoltaja esimerkiksi eri sukunimen vuoksi, varaudu mahdollisiin kysymyksiin saapumisen tai poistumisen yhteydessä. Matkalle kannattaa ottaa mukaan asiakirjat, jotka osoittavat sinun olevan alaikäisen huoltaja, jos teillä on eri sukunimi. Jos et ole huoltaja, mukana tulee olla kirjallinen todistus lapsen huoltajilta. Asiakirjojen tulee olla englanninkielisiä.
Monet hotellit tekevät katevarauksen luottokortille sisäänkirjautumisen yhteydessä vakuudeksi mahdollisia ylimääräisiä kuluja varten esim. puhelin, minibaari jne. Katevaraus poistuu automaattisesti uloskirjautumisen jälkeen.
Palvelumme
Omatoimimatka. Paikallisen yhteistyökumppanimme, Sportsbreaksin, edustaja on kohteessa, ja tarvittaessa voit olla häneen yhteydessä. Puhelinnumero on matka-asiakirjoissasi.
Valuutta ja maksaminen
Englannin punta (GBP). Luottokortit hyväksytään yleisesti.
Monet hotellit tekevät katevarauksen luottokortille sisäänkirjautumisen yhteydessä vakuudeksi mahdollisia ylimääräisiä kuluja varten esim. puhelin, minibaari jne. Katevaraus poistuu automaattisesti uloskirjautumisen jälkeen.
Passi
Iso-Britannia ei kuulu Schengenalueeseen, joten ota passi mukaan matkalle.
Iso-Britannia kerää mm. Suomesta tulevilta matkustajilta API (Advanced Passenger Information)- eli matkustajarekisteritietoja. Tiedot tulee syöttää ennen matkaa lentoyhtiön verkkosivuilla tai viimeistään lentokentän lähtöselvityksessä.
Lisää formulamatkoja

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 5.6.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 12.6.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 26.6.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 3.7.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 17.7.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 24.7.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 21.8.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy

- Matkapaketti - lento ja hotelli
- 4 päivää, 3 hotelliyötä
- Lähtö 4.9.2026, lähtöpaikka Helsinki
- Sis. aamiainen
- Sisältää kirjatut matkatavarat
- Formula 1 -lippu sisältyy