Matkat – Saranda

Sarandassa voit nauttia hyvästä ruuasta, mielenkiintoisesta historiasta ja kauniista luonnosta. Lisäksi täällä on huolellisesti valitut hotellit ja ihania rantoja.

Sarandan kaupunki sijaitsee kauniin lahden poukamassa, lyhyen laivamatkan päässä Korfulta. Kaupunki ei ole kovin suuri, mutta silti täällä on kaikkea, mitä lomaltasi voit odottaa: ihania rantoja viihtyisän rantakadun varrella, mielenkiintoisia ravintoloita ja mahdollisuus tutustua maahan, jonka vain harvat tuntevat.

Sarandan rantakatu

Sarandassa elämä on keskittynyt kilometrin mittaisen rantakadun varrelle. Toisella puolella katua ovat ihanat rannat, joilla vierähtää helposti vaikka kokonainen päivä, ja toisella puolella on baareja ja ravintoloita, joissa voit maistella päivän saaliista valmistettuja herkkuja tai virkistäytyä viilentävän juoman äärellä. Rantakatu kulkee rantojen ja ravintoloiden keskellä, ja tänne ihmiset kokoontuvat tapaamaan toisiaan, lenkkeilemään, viettämään aikaa ja seuraamaan elämänmenoa. Täällä viihtyvät sekä paikalliset että muualta tulleet ja voit kohdata vanhoja herroja keskustelemassa jalkapallosta, vastarakastuneita nuoria, juoksentelevia lapsia ja lomaa viettäviä perheitä etsimässä sopivaa illallisravintolaa. Kun käännät katseesi merelle, voit nähdä Korfulta tulevien laivojen saapuvan ja upeiden veneiden lipuvan hitaasti kohti satamaa. Täällä voit myös ihailla veteen heijastuvaa auringonlaskua.

Syö hyvin Sarandassa

Sarandassa ruokalistoilla on runsaasti kala- ja äyriäisruokia, joten täällä koet varmasti upeita makuelämyksiä. Kreikan ja Italian välissä sijaitseva Albania on napannut naapuriensa keittiöistä niiden parhaat puolet, ja täällä voit nauttia täydellisesti grillattua ahventa tai vaikka maistuvan frutti di mare -pastan. Kannattaa ehdottomasti maistaa myös kreikkalaista salaattia. Kaikki salaatit on valmistettu paikallisista auringon alla kypsyneistä vihanneksista. Myös viinilistalta löytyy paljon paikallisia vaihtoehtoja, ja täällä voit tutustua sellaisiin paikallisiin viineihin, joita ei pääse maistelemaan missään muualla. Valitsitpa minkä ruokalajin tahansa, saat varmasti rahallesi vastinetta, sillä hinnat ovat täällä edullisia ja laatu korkea.

Rantaelämää Sarandassa

Sarandan rannat sijaitsevat rivissä pitkin lahtea, keskellä kaupunkia. Rannoilla on pyöreitä sorakiviä ja vesi on upean kirkasta. Useissa hotelleissa on myös oma ranta, joten uimaan on helppo pulahtaa ennen aamiaista tai vaikka auringonlaskun aikaan. Jos haluat vaihtelua Sarandan rantoihin, voit ottaa bussin tai taksin Ksamiliin, joka sijaitsee kahdenkymmenen minuutin matkan päässä kaupungin eteläpuolella. Täällä on useita pieniä hiekkarantoja, joilla on myös rantaravintoloita, ja näillä rannoilla on usein paljon ihmisiä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Jos kaipaat rauhallisempaa oleilua, voit uida jollekin rantojen edustalla olevista pikkusaarista, joilla ihmisiä on yleensä vähemmän ja meno rauhallisempaa.

Hyviä hotelleja Sarandassa

Sarandassa on useita hyvätasoisia hotelleja. Mainio vaihtoehto on esimerkiksi Epirus Hotel, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Tässä hotellissa asut vastaremontoiduissa huoneissa, ja ravintola ja ranta ovat muutaman askeleen päässä vastaanotosta. Toinen mainio vaihtoehto on perheomisteinen Harmony Hotel, joka sijaitsee hieman Sarandan ulkopuolella. Hotellin omistaja on myös ravintolan kokki, jota pidetään Sarandan parhaana. Jos kaipaat ylellisempää asumista, kannattaa tutustua rannalla Sarandan pohjoisessa päässä sijaitsevaan Andon Lapa Suites -hotelliin. Tässä hotellissa asut raikkaissa ja tyylikkäissä huoneissa, ja hotellissa on myös upea allasalue ja erinomainen ravintola.

Koe Albania

Vain muutaman tunnin päässä Sarandasta sijaitsee kaunis Drinan laakso, jota ympäröivät karut vuoret ja jyrkät rinteet, jotka viettävät vehreille tasangoille alas laaksoon. Täällä tuotetaan paikallista juustoa, joka valmistetaan alueella laiduntavien lehmien ja vuohien maidosta. Ylhäällä rinteessä sijaitsee Gjirokasterin kaupunki, joka on täynnä Albanian historiaa. Kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla hyvin säilyneen osmaniarkkihtetuurinsa ansiosta. Täällä syntyi maan yksi tunnetuimmista kirjailijoista, Ismail Kadare ja täällä asui Albanian johtajana pitkään toiminut Enver Hoxha. Mielenkiintoinen nähtävyys on The Cold War Tunnels -bunkkerirakennelma, joka on kaivettu kaupungin vanhan linnoituksen alla olevaan kallioon sodanaikaiseksi suojaksi. Gjirokaster on mielenkiintoinen kohde erityisesti historiasta kiinnostuneelle, täällä on kauniita taloja ja linnoituksen muureilta on upeat näkymät yli Drinan laakson. Jos haluat mieluummin lähteä tutustumaan alueen luontoon, kannattaa vierailla sinisen silmän lähteellä, jota paikalliset kutsuvat nimellä Syri i Kalter. Tämä syvän sininen lähde, jonka vesi on jääkylmää, sijaitsee ylhäällä vuoristossa olevassa kauniissa laaksossa. Antiikin aikaisia jäänteitä täällä on myös paljon. Esimerkiksi lähellä Ksamilia sijaitsevassa Butrintin kaupungissa on sekä kreikkalaisia että roomalaisia raunioita.

Yhdistelmämatka Korfulle

Matkustaessasi Tjäreborgilla Sarandaan lennät ensin Korfulle, josta on alle tunnin laivamatka salmen yli Sarandaan. Halutessasi voit tehdä yhdistelmämatkan ja viettää viikon Sarandassa ja toisen viikon Korfulla. Tai voit viettää vaikka kaksi viikkoa Albaniassa. Yhdistelmämatkalla kuljetus Sarandan hotellista Korfun satamaan sisältyy hintaan.

Hyvä tietää
  • Edullisia ravintoloita
  • Paikallisia ravintoloita
  • Mielenkiintoinen historia
  • Hotelleja lähellä rantaa
Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Saranda

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Sää
  • tammikuu
11°2°
4
Aurinkotuntia/pv
15°
Veden lämpötila
19
Sateettomia päiviä
  • helmikuu
12°3°
4
Aurinkotuntia/pv
14°
Veden lämpötila
17
Sateettomia päiviä
  • maaliskuu
14°4°
5
Aurinkotuntia/pv
14°
Veden lämpötila
20
Sateettomia päiviä
  • huhtikuu
18°7°
7
Aurinkotuntia/pv
15°
Veden lämpötila
19
Sateettomia päiviä
  • toukokuu
23°11°
9
Aurinkotuntia/pv
18°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • kesäkuu
27°14°
10
Aurinkotuntia/pv
22°
Veden lämpötila
23
Sateettomia päiviä
  • heinäkuu
30°16°
12
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
27
Sateettomia päiviä
  • elokuu
30°16°
10
Aurinkotuntia/pv
25°
Veden lämpötila
26
Sateettomia päiviä
  • syyskuu
27°14°
8
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
24
Sateettomia päiviä
  • lokakuu
21°10°
6
Aurinkotuntia/pv
22°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • marraskuu
16°7°
4
Aurinkotuntia/pv
19°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
  • joulukuu
12°4°
3
Aurinkotuntia/pv
16°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
Rannat
Sarandassa on paljon rantoja, jotka levittäytyvät lyhyempinä ja pidempinä kaistaleina koko lahden pituudelle. Useat rannat ovat yksityisiä, mutta myös kaikille avoimia rantoja, joille kuka tahansa voi levittää rantapyyhkeensä, on paljon. Joillekin rannoille voi olla 200-300 lekin pääsymaksu. Rannat koostuvat pääasiassa pyöreästä sorasta ja pikkukivistä, minkä ansiosta vesi on todella kirkasta. Rantakadun varrella olevat rannat ovat yleisesti ottaen kapeita, mutta vaihtelua esiintyy vuoroveden vaihteluiden mukaan. Tunnetuimpiin rantoihin kuuluu rantakadun keskellä sijaitseva Plazhi Sarandes, jonne on lyhyt matka satamasta. Tällä rannalla on myös pieni hyppytorni ja lyhyen matkan päässä rannasta on kelluva pomppulinna. Ranta on muutaman sadan metrin pituinen ja avoin kaikille pääsymaksua vastaan. Huippusesongin aikaan rannalla voi olla täyttä. Jos jatkat lahtea pitkin pohjoiseen, ohi laiturin, josta Korfun-laivat lähtevät, rantoja on useita, mutta ne kuuluvat pääasiassa hotelleille ja ovat vain hotellivieraiden käytössä. Kuten myös rantakadun muilla rannoilla, nämäkin rannat koostuvat sorasta, joten vesi on todella kirkasta. Hotellien yhteydessä olevilla rannoilla on lisäksi rantaklubeja.

Ksamil

Ksamil sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Sarandasta etelään ja on tunnettu upeista rannoistaan. Rannat sijaitsevat kiemurtelevalla ja Korfun suuntaisella rannikolla, sen kapeimmassa kohdassa. Toisin kuin Sarandan rannat, Ksamilin rannoilla on hienoa hiekkaa, mikä on varmasti yksi syy niiden suosioon. Toinen syy on luultavasti rantojen yhteydessä olevat ravintolat, joissa on usein tarjolla Butrintin laguunilla viljeltyjä äyriäisiä. Butrintin laguuni sijaitsee samalla leveällä niemellä kuin Ksamil.... Viikonloppuisin rannat (ja ravintolat) ovat täynnä paikallisia ja muualta tulleita, joten jos haluat varmistua paikasta, tänne kannattaa tulla aikaisin. Yhteensä ranta on täällä joitain kilometrejä pitkä, ja se on jakautunut lyhyempiin osiin, joiden välillä on laitureita ja kallioisia pieniä poukamia. Rannan edustalla on kaksi pientä saarta, joiden rannoille voit lähteä uiden tai meloen. Jos pidät snorklaamisesta, olet tullut oikeaan paikkaan. Rannat eivät ole erityisen matalia, vesi ulottuu aikuisella vyötärön korkeudelle viiden metrin päähän rannasta, mutta vesi on upean kirkasta. Oman paikan löytäminen rannalta voi joskus olla vaikeaa, mutta saarien rannoilla on yleensä väljempää. Aurinkotuolin ja aurinkovarjon vuokraaminen kuuluu yleensä tapoihin, ja päivävuokrat ovat noin viidestä eurosta ylöspäin.
Lennot ja kuljetukset

Lentoaika

Helsingistä n. 3 t 30 min

Näin matkustat tänne

Korfulle voit matkustaa joko tilauslennoilla tai kesäkaudella myös reittilennoilla, jolloin voit suunnitella itse matkasi pituuden. Albaniaan voit matkustaa tilauslennoilla kesäkaudella.
Tjäreborgin kuljetuksella pääset Korfulta Albaniaan helposti, ja varmasti perille Sarandassa sijaitsevaan hotelliisi. Korfun ja Sarandan välinen kuljetus ei sisälly hintaan, vaan se on varattava erikseen matkavarauksen yhteydessä. Erikseen varattavan kuljetuksen hintaan sisältyy bussikuljetus sekä laivaliput meno/paluu Korfun ja Sarandan välillä. Kuljetuksen järjestäminen omatoimisesti on erittäin vaikeaa, ja Albaniaan voi olla vaikea päästä. Huom! Jos olet varannut pelkät lennot, et voi varata bussi-/laivakuljetusta kauttamme.

Korfun lentokentältä on lyhyt bussimatka (n. 10 min) Korfun satamaan. Satamasta matka jatkuu laivalla salmen yli Sarandaan, (n. 30-40 min). Sarandan satamasta on kävelymatka tiettyihin hotelleihin, tai halutessasi voit tulla bussin kyytiin. Sää- ja tuuliolosuhteista johtuen odotusajat satamassa ovat mahdollisia sekä meno- että paluumatkalla. Tiettyinä päivinä laiva odottaa satamassa useiden lentojen saapumista, mutta satamasta lähdetään liikkeelle viimeistään heti puolen yön jälkeen. Sekä Korfulla että Sarandassa on passintarkastus, sekä meno- että paluumatkalla. Molempien alaikäisen lapsen kanssa matkustavan vanhemman tulee esittää maistraatin vahvistama, englanninkielinen asiakirja, jos vanhemmilla tai toisella vanhemmalla on eri sukunimi kuin lapsella. Englanninkielinen asiakirja tarvitaan myös, jos lapsi matkustaa vain toisen vanhemman kanssa, tai jos lapsi matkustaa isovanhempien, sukulaisten tai ystävien kanssa. Huom! Albania ei ole EU:n jäsenmaa eikä Albania myöskään kuulu Schengen-alueeseen.

YHDISTELMÄMATKAT
Ensimmäinen viikko vietetään aina Sarandassa ja toinen viikko lomaillaan Korfulla valitussa kohteessa.

Kuljetukset yhdistelmämatkalla Saranda-Korfu:
- Korfulle saavuttaessa kuljetus lentokentältä Korfun satamaan, laivamatka Korfulta Sarandan satamaan ja kuljetus satamasta Sarandan hotelliin lisämaksusta, varattava matkan varauksen yhteydessä.
- Paluumatka Sarandan hotellista Sarandan satamaan sekä laivamatka Korfulle sisältyvät hintaan.
- Kuljetus Korfun satamasta hotelliin omatoimisesti, ei sisälly hintaan.
- Kuljetus Korfun hotelleista lentokentälle lisämaksusta, varattava matkan varauksen yhteydessä.
Ruoka, juoma ja yöelämä
Sarandassa ravintoloiden ruokalistoilla on runsaasti grilliruokia ja kalaa ja äyriäisiä. Lisukkeita ei yleensä tule automaattisesti, joten jos haluat vaikkapa jotain vihreää grillatun kalan seuraksi, se kannattaa tilata erikseen. Vaikka Sarandassa on paljon ravintoloita, jotka ovat keskittyneet erityisesti rantakadun varrelle, ruokalistat ovat hyvin samantyyppisiä ja painopiste on kala- ja äyriäisruuissa.

Ruoka Sarandassa

Sarandassa ollessasi tulet varmasti törmäämään herkulliseen grillattuun kalaan, joka tarjoillaan yleensä ilman erityisiä lisukkeita. Ruokalistoilla näkee usein meribassia ja kultaotsa-ahventa. Risotosta on tarjolla useita erilaisia variantteja, ja se muistuttaa paljon italialaista risottoa, mutta Albaniassa risottoon ei yleensä laiteta niin paljon juustoa. Risottoa on saatavana esimerkiksi äyriäisillä, kalalla, lihalla, sienillä tai sahramilla maustettuna. Myös pastaruokia on paljon erilaisia, ja erityisesti äyriäispasta, jossa on sekä mustekalaa että katkarapuja, on täällä erityisen maukas. Liha tarjoillaan usein balkanilaisella tavalla grillattuna ja yksinkertaisten lisukkeiden kera. Grillattu karitsa on albanialainen erikoisuus, jota kannattaa maistaa varsinkin silloin, jos ravintolassa grillataan kokonainen karitsa.

Ruokajuomat

Albaniassa on useita panimoita, joissa tuotetaan erinomaisia lageroluita, kuten esimerkiksi Korca ja Tirana. Oluet sopivat yhtä hyvin ruokajuomaksi tai ihan sellaisenaan ja hinnat ovat myös suhteellisen edullisia.
Albaniassa tuotetaan myös erilaisia viinejä, joista suurinta osaa ei tunneta maan ulkopuolella, sillä tuotantomäärät ovat pieniä viennin kannalta. Monet rypälelajikkeet ovat myös tuntemattomia muualla, kuten esimerkiksi Shesh, Mereshnik, ja Kryqës, mutta Albaniassa on myös tunnetumpia rypälelajikkeita, kuten Mavrud ja Vranac. Täällä sinulla on mahdollisuus maistella puna-, valko ja roséviinejä ja löytää oma suosikkisi. Suosittelemme hyppäämään listan halvimpien viinien yli, jos haluat varmistua makuelämyksestä.

Ravintolat Sarandassa

Sarandassa on helppo löytää houkutteleva ravintola rantakatua pitkin kävelemällä. Ravintolat ovat hyvin samantyyppisiä, mutta erityistä Sarandassa on se, että useat hotellit todella panostavat ravintoloihinsa. Esimerkiksi Harmony Hotel - ja Andon Lapa Suites -hotelleissa makuelämykset ovat taattuja. Rantakadun yläpuolella olevat ravintolat ovat hieman rauhallisempia ja niiden terasseilta on upeat näkymät alapuolella olevaan ihmisvilinään.

Ruokakaupat Sarandassa

Pieniä ruoka- ja korttelikauppoja on kaikkialla, varsinkin kesäisin, jolloin kauden sadon antimia on tarjolla. Monet pikkukaupat sulkevat ovensa talveksi avatakseen jälleen seuraavana kesänä. Sarandan kaksi suurinta supermarketia sijaitsee Idriz Alidhima -kadulla, ja toinen niistä toimii vanhassa varastorakennuksessa. Toinen kaupoista on useista Välimeren maistakin tuttu Spar. Supermarketeista löydät kaiken tarvitsemasi, kuten ruokatarvikkeita, aurinkovoidetta, laastareita jne. Hieman kauempana samaa katua alaspäin on juustokauppa sekä juomia myyvä liike, jossa on monipuolinen valikoima paikallisia oluita.
Sarandassa on rauhallinen yöelämä. Yökerhoja on muutamia, mutta iltaa vietetään mielellään hyvän ruuan äärellä rantakadun elämää katsellen.
Ostokset
Erilaisia kauppoja ja putiikkeja on Sarandassa kaikkialla, mutta ostosvalikoima koostuu lähinnä paikallisista tuotteista. Esimerkiksi uuden paidan tai aurinkohatun löydät varmasti helposti, mutta merkkitavaroita tai elektroniikkaa täällä ei oikeastaan ole. Mainioita tuliaisia ovat esimerkiksi albanialainen viini ja juusto.
Aktiviteetit ja nähtävyydet

Markkinat

Sarandan Mitat Hoxha -kadulla on hedelmä- ja vihannesmarkkinat, jotka ovat mielenkiintoinen kokemus ruuan ystäville. Jos pidät myös paikallisesta väkijuomasta rakista, täällä on tarjolla erilaisia variantteja. Useissa paikoissa rakia on mahdollista myös maistaa, mutta tapoihin kuuluu ostaa silloin jotain, vaikkapa muutama persikka, jotka varmasti myös tasapainottavat vahvan juoman makua.

Syri i Kalter

"Sininen silmä" on ainutlaatuinen lähde ylhäällä vuoristossa, Sarandan ja Gjirokastran välillä. Vettä pulppuaa maan alta noin 10 m3:ä sekunnissa. Lähteen suulla veden väri on intensiivisen sininen, mikä johtuu kemiallisten yhdisteiden ja valo-olosuhteiden yhteisvaikutuksesta. Halutessasi voit pulahtaa jääkylmään veteen tai seurata veden virtaamista jokea pitkin alaspäin. Laaksossa, jossa lähde sijaitsee, on useampia ravintoloita. Monissa näistä ravintoloista on veden päällä oleva terassi, ja koska vesi on niin kirkasta, pystyt laskemaan metrin syvyydessä siintäviä hiekanjyviä.

Gjirokastra

Gjirokastra on historiallinen kaupunki, joka sijaitsee sisämaassa, kauniissa Drinan laaksossa. Vuodesta 2005 kaupunki on ollut Unescon maailmaperintölistalla hyvin säilyneen ottomaaniarkkitehtuurinsa ansiosta. Korkean kukkulan päällä on vanha linnoitus, josta varhaisimmat merkinnät ovat 1300-luvulta. Suurin osa nykyään nähtävästä linnoituksesta on kuitenkin rakennettu 1700-luvulla tai myöhemmin. Alapuolella, ja osittain myös yläpuolella, levittäytyy vanha kaupunki rinnettä pitkin kohti laaksoa.... Huomio kiinnittyy väistämättä talojen kivisiin kattoihin, ja kaupunki onkin saanut lempinimekseen kivikaupunki. Linnoituksen alapuolelta olevasta turisti-infosta saat hyviä vinkkejä erilaisista vaellusretkistä kaupungin mielenkiintoisimpiin ja tutustumisen arvoisiin paikkoihin. Mielenkiintoinen vierailukohde on myös 'The Cold War Tunnels' -bunkkerirakennelma, joka muistuttaa sodanjälkeisistä vainoharhoista, jotka vaikuttivat suureen osaan maata. Linnoituksen alle kaivettiin maanalaisia kortteleita, jotka koostuvat 59 huoneesta ja salista, joissa järjestettiin koulutusta, kuulusteluja ja hallituksen tapaamisia ja kaikkea, mikä koski Albanian johtamista. Maanalaiset korttelit ovat kosteita ja pimeitä, joten tunnelma on luultavasti hyvin autenttinen. Basaarissa on myynnissä kaikkea värikkäistä pyyhkeistä, joita koristaa Albanian kaksipäinen kotka, erilaisiin käsitöihin ja sodanaikaisiin muistoesineisiin ensimmäisestä maailmansodasta alkaen.

Butrint

Butrint on erittäin mielenkiintoinen arkeologinen kohde, jossa on antiikin aikaisia raunioita. Sekä teatteri että kylpylä ovat hyvin säilyneitä, kuten myös osa vanhasta kaupunginmuurista. Butrint oli alun perin Kreikan siirtomaa, ja myöhemmin siitä tuli eläkkeellä olevien Rooman virkamiesten piilopaikka. Butrintin suuruuden aika oli Bysantin aikakaudella, keskellä tuhatlukua. Erona useisiin muihin arkeologisiin kohteisiin on se, että Butrintissa on vehreää ja paljon varjoa, joten täällä on mukava viettää kokonainen aamu- tai iltapäivä kierrellen.
Kulkuyhteydet

Vuokra-auto

Haluatko lähteä tutustumaan ympäristöön omassa tahdissasi, löytää rauhallisen rannan, nauttia luonnosta tai katsella kaukaisempia kyliä? Silloin kannattaa vuokrata auto.
Avis-autovuokraamon palvelut ovat ensiluokkaisia, autot laadukkaita, hinnat kohtuullisia ja vakuutukset kattavia.
Vuokrataksesi auton sinun tulee olla 21 vuotta ja ajokortti sinulla tulee olla ollut vähintään vuoden ajan.
Mitä pidemmäksi aikaa vuokraat auto, sitä edullisemmaksi tulee päiväkohtainen vuokra.

Hintaan sisältyy:

Törmäysvakuutus (myös silloin, jos olet itse aiheuttanut vahingon), alv. ja vapaat kilometrit - voit ajaa niin paljon kuin haluat.

Lisäpalvelut:

Mahdollisuus ostaa omavastuun poisto. Lisämaksu silloin, jos kuljettajia on useampi kuin yksi. Voit myös ostaa henkilövakuutuksen, jos sinulla ei ole sellaista. Huomaa, että lisämaksu veloitetaan silloin, jos haluat, että Avis toimittaa auton hotellillesi.
Saranda on juuri sopivan kokoinen kävellen liikkumiseen. Jos haluat lähteä käymään kauempana, voit hypätä bussin tai taksin kyytiin.

Taksi

Takseja on kaikkialla. Hinnasta kannattaa sopia ennen matkan alkua.

Bussi

Bussilla voi matkustaa sekä lähemmäs että kauemmas. Sarandan bussiasema sijaitsee Lefter Talo -tiellä, mutta kyseessä on oikeastaan kadun pätkä, jossa bussit odottavat matkustajia. Jos olet lähdössä Ksamiliin tai Butriniin, kannattaa ottaa bussi, joka kulkee Abedin Dinoa tai Skenderbeuta pitkin. Bussipysäkkejä on tasaisin välein. Tunnistat bussit niiden kyljissä olevista saksankielisistä teksteistä, sillä bussit on tuotu Saksasta.
Kohdefakta

Palvelumme

Kesäkaudella tavoitat meidät vuorokauden ympäri palvelupuhelimesta, tekstiviestillä ja sähköpostilla halutessasi varata retkiä tai saada hyviä vinkkejä. Jos emme voi ratkaista asiaa puhelimitse tai sähköpostilla, tulemme tapaamaan sinua omalle hotellillesi tai läheiselle hotellille. Matkustaessasi tilauslennolla tapaat meidät myös lentokentällä ja ohjaamme sinut oikeaan lentokenttäbussiin, mikäli olet varannut kohdekuljetukset.

Kestävä matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Kestävä matkailu Tjäreborgilla. Olemme jo useita vuosia olleet aktiivisesti yhteistyössä kansainvälisen Ecpat-järjestön kanssa, joka pyrkii monin eri tavoin parantamaan lasten elinolosuhteita erityisesti kehitysmaissa ja estämään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Passi ja viisumi

Passin tulee olla voimassa vähintään 3 kuukautta matkan jälkeen. Suomen kansalaisilta ei vaadita Albaniaan viisumia. Kaikkien matkustajien passitiedot tulee ilmoittaa Tjäreborgille ennen matkaa.

Sekä Korfulla että Sarandassa on passintarkastus, sekä meno- että paluumatkalla. Molempien alaikäisen lapsen kanssa matkustavan vanhemman tulee esittää maistraatin vahvistama, englanninkielinen asiakirja, jos vanhemmilla tai toisella vanhemmalla on eri sukunimi kuin lapsella
.... Englanninkielinen asiakirja tarvitaan myös, jos lapsi matkustaa vain toisen vanhemman kanssa, tai jos lapsi matkustaa isovanhempien, sukulaisten tai ystävien kanssa. Huom! Albania ei ole EU:n jäsenmaa eikä Albania myöskään kuulu Schengen-alueeseen.

Albanian kunniakonsuli Helsingissä:
Albanian Honorary Consulate General in Helsinki, Finland
(+358) 50 548 2854

Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa/passport requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please also note the possible need for a transit visa.

Rokotukset

Ei pakollisia rokotuksia. Tarkista, että jäykkäkouristus-, kurkkumätä, polio- ja MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) -rokotukset ovat kunnossa. Myös hepatiitti A ja B -rokotusta suositellaan. Lisätietoja rokotuksista ja matkailuterveydestä saat: www.thl.fi (Rokottaminen > Matkailijan terveysopas) tai Terveys ja turvallisuus -sivulta.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Valuutta ja maksaminen

Albanian lek (ALL). Ei vaihdettavissa Suomessa. Euro käy useimmissa paikoissa. Luottokortteja ei hyväksytä kaikissa paikoissa. Pankkiautomaatteja on.

Aikaero

Korfu: Sama aika kuin Suomessa. Saranda: Suomen aika -1 tunti.

Sähkö

220 V.

Kieli

Kreikassa: Kreikka
Albaniassa: Albania
Matkustaminen lasten kanssa

Matkustaminen Sarandaan lasten kanssa

Tietyissä tapauksissa Albanian viranomaiset vaativat virallisia asiakirjoja alle 18-vuotiailta lapsilta. Alapuolelta voit ladata tarvittavat, matkaseuruettasi koskevat lomakkeet. Huom! Englanninkielisessä asiakirjassa tulee olla maistraatin julkisen notaarin (Notarius Publicus) leima. Vahvistusta varten, ota yhteyttä lähimpään maistraattiin.

Jos lapsi matkustaa ainoastaan toisen vanhemman kanssa
Jos lapsi matkustaa vanhempiensa kanssa, joilla on eri sukunimi ja lapsella on vain toisen vanhemman sukunimi
Jos lapsi matkustaa muiden aikuisten seurassa (isovanhempien, sukulaisten tai ystävien)

Tee matkahaku