Käyttäjien matkakertomukset

Kohteen muut vinkit

  • Orlando

    Tekijä:riitta.aatola 
    8.11.2017

    Arvosana
    Ominaisuus Arvosana
    Harrastukset
    4
    Nähtävyydet
    4
    Ostokset
    4
    Ruoka & juoma
    4

    Matkamme suuntasi kohti Yhdysvaltoja. Orlandosta läntisen Karibian risteilylle. Olemme matkustaneet paljon mutta USA:ssa emme olleet vielä käyneet, joten odotimme matkaa uteliaisuudella ja innolla. Tiesimme lentojen olevan pitkiä, joten olimme varautuneet äänikirjoilla matkaan. Olimme kuin Liisa Ihmemaassa kun tulimme perille ja lähdimme risteilylle Suomen Turussa tehdyllä Oasis Of the Seas aluksella. Tunsimme ylpeyttä 100 vuotiaasta Suomesta ja työntekijöistä, jotka olivat rakentaneet upean risteilijän. Risteily oli upea ja mitään ei jäänyt vaille. Saaret, joissa kävimme, Haiti, Jamaika, Meksiko olivat oma maailmansa, hieno kokemus iloisista ihmisistä.
    USA on myös oma maailmansa, suomalaiselle hieman liikaa.
    Hienoa oli olla matkalla taas kerran ja nyt kun ollaan kotimaassa on taas yhtä seikkailua rikkaampi. Matkamme suuntasi kohti Yhdysvaltoja. Orlandosta läntisen Karibian risteilylle. Olemme matkustaneet paljon mutta USA:ssa emme olleet vielä käyneet, joten odotimme matkaa uteliaisuudella ja innolla. Tiesimme lentojen olevan pitkiä, joten olimme varautuneet äänikirjoilla matkaan. Olimme kuin Liisa Ihmemaassa kun tulimme perille ja lähdimme risteilylle Suomen Turussa tehdyllä Oasis Of the Seas aluksella. Tunsimme ylpeyttä 100 vuotiaasta Suomesta ja työntekijöistä, jotka olivat rakentaneet upean risteilijän. Risteily oli upea ja mitään ei jäänyt vaille. Saaret, joissa kävimme, Haiti, Jamaika, Meksiko olivat oma maailmansa, hieno kokemus iloisista ihmisistä.
    USA on myös oma maailmansa, suomalaiselle hieman liikaa.
    Hienoa oli olla matkalla taas kerran ja nyt kun ollaan kotimaassa on taas yhtä seikkailua rikkaampi.

    Matkan ajankohta lokakuu 2017

    Kommentoi matkakertomusta