Matkat – Honolulu

Honolulu on rento suurkaupunki, josta löytyy paljon aurinkoa, rantoja ja surffausta. Fantastinen Waikiki Beach on oikea unelmien täyttymys.

Oahun saarella sijaitseva Honolulu on useimpien tänne saapuvien lomalaisten ensimmäinen pysähdyspaikka. Ja syykin on helppo ymmärtää. Paratiisirantojen, joista ehkäpä maailman kuuluisin on Waikiki Beach, lisäksi Oahun pääkaupunki, Honolulu, voi ylpeillä vilkkaalla ja sykkivällä katu- ja viihde-elämällään. Täällä musiikki hiljenee harvoin ennen pikkutunteja. Jos haluat yhdistää auringon ja rannat, mielenkiintoisen ympäristön ja kansainvälisen yöelämän, valitse kosmopoliittinen ja energinen Honolulu. Waikiki Beachillä ja rantakadun varrella sijaitsee useita hienoja hotelleja, muotiliikkeitä, ravintoloita ja baareja.

Vuokraa auto ja tutustu saareen omatoimisesti, sillä Oahun saarelta löytyy paljon näkemistä. Suuri tulivuorenkraatteri Diamond Head on suosittu ja tutustumisen arvoinen retkikohde, samoin kuin Banzain, Waimean ja Sunsetin surffausrannat. Pearl Harbourin muistomerkillä kohtaat toisen maailmansodan tuulet ja Polynesian Cultural Centerissä voit tutustua parhaiten Tyynenmeren kulttuuriin.

Honolulu

Waikiki Beach on luonnollisesti kaikkien auringonpalvojien ja eri puolilta maailmaa saapuvien surffaajien tärkein kokoontumispaikka Honolulussa. Rantaa ympäröivällä alueella on laaja valikoima ravintoloita, baareja, huvituksia ja maailmanluokan ostosmahdollisuudet. Aktiviteetteja ja toimintaa riittää joka lähtöön, voit mm. ottaa surffaustunteja, meloa kanootilla, snorklata kirkkaassa vedessä tai golfata. Oahussa on nelisenkymmentä golfkenttää, jotka houkuttelevat golfareita kaikkialta maailmasta. Ravintoloissa voit herkutella maukkailla paikallisilla erikoisuuksilla, ja mikäli pidät kulttuurista, tarjolla on festivaaleja ja erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.

Nähtävää ja koettavaa

Myös Waikikin alueen ulkopuolella riittää paljon tekemistä ja nähtävää. Bussiverkostoa pidetään USA:n parhaimpana, bussilinjoja on yli 90 ja pysäkkejä reilut 4000. Miksipäs et tekisi retkeä esimerkiksi Pearl Harboriin? Tai Nuuanu Pali Lookoutin näköalatasanteelle, joka tarjoaa panoraamanäkymät Kooalu-kallioitten ja rehevän rannikon suuntaan. Luonnonsuojelualue Hanauma Bay on kaunis lahti, joka oli aikoinaan tulivuoren kraatteri. Täällä vesi on erityisen kirkasta ja riutalla voit snorklata sekä ihastella monenlaisia värikkäitä kaloja. Voit myös tehdä tutkimusmatkoja lukuisille ihanille rannoille. Etsitpä korkeita aaltoja, romanttista auringonlaskua tai suojaisaa, lapsille sopivaa rantaa, löydät Oahulta varmasti haluamasi.

Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Honolulu

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Sää
  • tammikuu
26°19°
7
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
  • helmikuu
26°19°
8
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
15
Sateettomia päiviä
  • maaliskuu
26°19°
8
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
15
Sateettomia päiviä
  • huhtikuu
27°20°
9
Aurinkotuntia/pv
25°
Veden lämpötila
12
Sateettomia päiviä
  • toukokuu
28°21°
9
Aurinkotuntia/pv
25°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • kesäkuu
29°22°
10
Aurinkotuntia/pv
26°
Veden lämpötila
15
Sateettomia päiviä
  • heinäkuu
29°23°
10
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
13
Sateettomia päiviä
  • elokuu
29°23°
10
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • syyskuu
30°23°
9
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • lokakuu
29°22°
7
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • marraskuu
28°21°
6
Aurinkotuntia/pv
26°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • joulukuu
26°20°
6
Aurinkotuntia/pv
25°
Veden lämpötila
16
Sateettomia päiviä
Lennot ja kuljetukset

Lentoaika

Lentoaika vaihtelee valitun lentoreitin mukaan.

Näin matkustat tänne

Voit matkustaa Tjäreborgin kautta Honoluluun reittilennoilla mihin aikaan vuodesta tahansa ja päättää itse matkasi pituudesta. Useimmilla kansainvälisillä lentoyhtiöillä on yhteydet Honoluluun Lontoon/Frankfurtin/Amsterdamin kautta, ja useimmiten välilasku on esimerkiksi Los Angelesissa, Chicagossa tai Atlantassa. Lennot laskeutuvat Honolulu International Airport -lentoasemalle.
Honolulu International Airport -lentokentältä ajoaika Waikikiin on noin 25 minuuttia (n. 16 km) ja Honolulun keskustaan n. 15 minuuttia (n. 10 km).
Kohdefakta

Palvelumme

Omatoimikohde, ei Tjäreborgin opaspalvelua.

Kestävä matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Kestävä matkailu Tjäreborgilla. Olemme myös jo useita vuosia olleet aktiivisesti yhteistyössä kansainvälisen Ecpat-järjestön kanssa, joka pyrkii monin eri tavoin parantamaan lasten elinolosuhteita erityisesti kehitysmaissa ja estämään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Passi ja viisumi

Suomen kansalaisilla passin tulee olla voimassa koko oleskelun ajan, mutta suosittelemme, että passi on voimassa Euroopan ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla vähintään 6 kk matkan jälkeen.
Paluulentolippu joko Suomeen tai johonkin toiseen maahan tulee esittää pyydettäessä.

USA:han matkustavilla henkilöillä täytyy olla koko matkan ajan voimassa olevan passin lisäksi:
• voimassa oleva viisumi tai
• elektroninen ESTA-matkustuslupa tai
• pysyvään oleskelulupaan oikeuttava Permanent resident card (nk
.... Green Card)

Alle 90 päivän turistimatkalle Yhdysvaltoihin matkustavat Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia, jos passi täyttää sille asetetut vaatimukset. Poikkeuksena Suomen kansalaiset, jotka ovat oleskelleet Iranissa, Irakissa, Syyriassa tai Sudanissa 1.11.2011 jälkeen. Heidän tulee ottaa yhteyttä Yhdysvaltojen suurlähetystöön tai konsulaattiin, vaikka heillä jo olisi aikaisemmin hyväksytty ESTA.

Mikäli et ole Suomen kansalainen, tarkista mahdollinen viisumitarpeesi/passivaatimukset USA:n lähetystöstä/konsulaatista. Sellaisia Suomen kansalaisia, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia, saattavat koskea muut säännöt ja sinun kannattaa tarkistaa säännöt suoraan USA:n lähetystöstä/konsulaatista. Myös kaksoiskansallisuuden omaavien henkilöiden tulee tarkistaa viisumin tarve Yhdysvaltain suurlähetystöstä.

Lisätietoja Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystöstä p. (09) 616 250 sekä osoitteesta http://finland.usembassy.gov.

Yhdysvaltoihin matkustavalta vaaditaan sähköinen matkustuslupa ESTA
Jokaisella Yhdysvaltoihin matkustavalla tulee olla hyväksytty sähköinen matkustuslupa eli ESTA. Myös lapsille on iästä riippumatta hankittava oma ESTA-hyväksyminen. ESTA-anomus tulee tehdä viimeistään kolme vuorokautta eli 72 tuntia ennen matkaa internetissä sivulla ESTA.
(Lomakkeesta on myös suomenkielinen versio). ESTA -hakemuksesta peritään 14 USD:n maksu, joka tulee maksaa lomakkeen täyttämisen yhteydessä luottokortilla tai debit-kortilla. ESTA:n hyväksymisestä saatu viitenumero on otettava talteen ja se on hyvä pitää matkalla mukana.

Matkustajan tiedot Yhdysvaltoihin suuntautuvilla matkoilla
USA:n turvallisuusviranomaisilla on käytössä ns. Secure Flight-ohjelma, jolla kerätään lentovarausten avulla ennakkotietoja jokaisesta Yhdysvaltoihin tai Yhdysvaltojen kautta muualle matkustavasta henkilöstä.
Lentovarauksen yhteydessä tulee ilmoittaa seuraavat tiedot:
- täydellinen nimi kuten se on kirjoitettu passissa
- sukupuoli
- syntymäaika
- kansallisuus
- passin numero, voimassaoloaika ja myöntämispaikka
- osoitetiedot kotimaassa sekä osoitetiedot USA:ssa (ensimmäinen yö)
Tiedot on oltava varauksissa viimeistään 72 tuntia ennen lennon lähtöä ja voit lisätä ne lentovarauksellesi suoraan lentoyhtiöiden internetsivuilla. Tiedot eivät korvaa ESTA–hakemusta. Mikäli matkustaja ei ole ilmoittanut edellä mainittuja tietoja tai hyväksyttyä ESTA- lomaketta, voidaan matkustus USA:han evätä.

Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa/passport requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please also note the possible need for a transit visa.

Rokotukset

Ei pakollisia rokotuksia. Tarkista, että jäykkäkouristus-, kurkkumätä, polio- ja MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) -rokotukset ovat kunnossa. Myös hepatiitti A ja B -rokotusta suositellaan. Lisätietoja rokotuksista ja matkailuterveydestä saat: www.thl.fi (Rokottaminen > Matkailijan terveysopas) tai Terveys ja turvallisuus -sivulta.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Resort fee – ylläpitomaksu hotelleissa

Useissa Honolulun hotelleissa veloitetaan asiakkaalta paikan päällä ns. resort fee -maksu, n. 20-50 USD/huone/päivä. Maksu kattaa yhteiset palvelut, kuten WiFin, ja se on pakollinen kaikille vieraille. Tarkka summa ilmoitetaan saavuttaessa. Muutokset mahdollisia.

Valuutta ja maksaminen

USD. Useimmat luottokortit hyväksytään yleisesti.

Aikaero

Aikaero Suomeen: Talvella -12 tuntia, kesällä -13 tuntia.

Sähkö

110 V, adapteri tarvitaan.

Kieli

Amerikan englanti

Lisävuoteet

Mikäli USA:ssa huoneeseen/huoneistoon majoittuu kolme henkeä, he nukkuvat useimmiten samassa vuoteessa tai vuoteissa (kaksi grand lit -vuodetta, yksi tai kaksi queen size –vuodetta tai yksi king size -vuode). Vuoteessa on yhteinen patja ja vuodevaatteet. Mikäli huoneeseen/huoneistoon majoittuu neljä henkeä, he nukkuvat kahdessa grand lit –vuoteessa, kahdessa queen size –vuoteessa tai yhdessä king size -vuoteessa.

Lisätiedot

Huomioithan, että USA:n hotelleissa on yleensä 21 vuoden ikäraja. Tämä siis edellyttää, että vähintään yhden matkaseurueesta tulee olla yli 21-vuotias. Mahdollisista poikkeuksista voit kysellä myyntivirkailijoiltamme, numerosta 09 123 71.
Juomarahakäytäntö ei ole pakollinen, mutta yleisesti käytössä. Mikäli olet tyytyväinen palveluun, lisää laskun loppusummaan 10-20 %.
Tee matkahaku