Vastuullinen matkailu: Sosiaalinen vastuu

Sosiaalinen vastuu

Kansainvälinen matkailu on jatkuvasti kasvava ala. Vuonna 1950 kansainvälisiä matkustajia oli 25 miljoonaa, kolmekymmentä vuotta myöhemmin jo 278 miljoonaa, 527 miljoonaa vuonna 1995 ja 1133 miljoonaa vuonna 2014. Kasvun odotetaan jatkuvan edelleen, ja vuoteen 2030 mennessä matkailijoiden määrän arvioidaan nousevan jo 1,8 miljardiin.

Matkailu on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista maailmassa ja myös merkittävä työllistäjä. UNWTO:n (United Nations World Tourism Organization) mukaan noin yksi yhdestätoista työpaikasta maailmassa liittyy suoraan tai epäsuorasti matkailuun.

Kestävällä toimintatavalla tarkoitetaan tapaa tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Meille Tjäreborgilla se tarkoittaa yksinkertaisesti, että pyrimme liiketoiminnassamme toimimaan vastuullisesti, ja haluamme osallistaa oman henkilöstömme, yhteistyökumppanimme ja asiakkaammekin. Ympäristöön kohdistuvan vastuullisuuden lisäksi haluamme toimia myös sosiaalisesti vastuullisesti. Erityisen tärkeänä pidämme työehtojen ja lasten oikeuksien kunnioittamista.

Työehdot ja lapsityövoiman kielto
Kannatamme lapsityövoiman kieltoa, emmekä hyväksy työvoimaa, joka on paikallisten lakien säätämää ikärajaa nuorempaa. Pyrimme osaltamme edistämään ammatillista järjestäytymisvapautta, minimipalkkoja, säänneltyä työaikaa sekä hyvää työympäristöä.

Perustavina ohjenuorina pidämme YK:n lapsen oikeuksien julistusta ja YK:n työjärjestö ILO:n sopimuksia työehdoista ja oikeuksista työelämässä.

Nämä periaatteet on sisällytetty hotellisopimuksiimme sekä hankintaohjeistuksiimme. Kannustamme aktiivisesti alihankkijoitamme sosiaalisesti vastuulliseen toimintaan ja käyttämään siihen esimerkiksi Travelifen työkaluja. Travelifen kriteereihin, ohjeisiin ja mittareihin sisältyy sekä ympäristökysymyksiä että sosiaalista vastuullisuutta. Sosiaalisen vastuun ohjeistukset koskevat muun muassa työntekijöiden työsopimusehtoja, minimipalkkausta, työaikaa ja ammatillista järjestäytymisvapautta. Travelife edellyttää myös toimimista paikallisyhteisön hyväksi esimerkiksi palkkaamalla paikallista työvoimaa, suosimalla paikallisia tuottajia ja vastustamalla lapsityövoiman käyttöä ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.