PART OF THE THOMAS COOK GROUP
Matkakertomukset

Matkakertomuksia

Jokainen lomamatka on omanlaisensa elämys. Kokemuksia karttuu ja mukaan tarttuu mitä erilaisimpia muistoja, vinkkejä, näkemyksiä ja arvosteluja. Inspiroidu muiden tarinoista tai kirjoita omasi! Arvomme neljä kertaa vuodessa parhaiden matkakertomusten joukosta yhden, jonka palkitsemme 200 euron matkalahjakortilla.

Kirjoita matkakertomus!

  • Koh Lanta

    PallonTallaaja 
    20.2.2017

    Ensikertaa Koh Lantalla ja mukava yllätys! Rauhallinen kohde, vaikka valitsimme hotellin Saladanin keskustan kohdalta rannasta (Lanta Pura Resort). Hyviä ravintoloita riitti paalujen nokassa pitkin rantaviivaa ja ruoka oli aina hyvää - sekä lounailla että illallisilla. Kahvi ei ole täällä itsestään selvyys, Lavazzan kylttejä näkyi jossain (esim. long beachilla) mutta suosittelen ostamaan 7/11:stä vaikka Moccona punaista classic blendia, sillä pärjää jos ei muuta saa ;)
    Lanta Pura Resortilla on upea sijainti vuorovesirantaa vasten - vuorovesi teki maisemasta upeasti vaihtelevan ja uimaan pääsee kuitenkin koko ajan vuorovedestä huolimatta kun syvempi kanava kulkee ihan hotellin vierestä. Uimaan siis kyllä täälläkin pääsee oikein hyvin, vaikka ranta ei virallisesti luokitella uimarannaksi!
    Ravintola Pa-Pa´s oli meille mieluisin useita kokeiltuamme, mutta kuten sanottu ruoka oli aina hyvää muuallakin. Pa-Pa´s oli kuitenkin tunnelmaltaan hyvä ja henkilökunta puhui hyvin englantia.
    The Frog kannattaa muistaa jos haluaa hyviä cocktaileja välillä, tai lasin hyvää viiniä. Viini on muuten aika vaihtelevan tasoista ja aina kallista. Viinipuollot ovat alkaen 30eur/pullo.
    Suosittelen mukaan ilmasohvan pakkaamista - sillä saa helpon ja mukavan tavan ottaa aurinkoa missä vain, varsinkin kun rantatuoleja ei muuten ole nykyään kovin hyvin tarjolla.
    Jos olet omatoimimatkalla, muista lentoja varatessa että tänne on päästävä lautalla, joka ei kulje kuin vasta n. 8 aikaan aamulla eikä hirmu myöhään illalla, ellet ole järjestetyllä pakettimatkalla (jolloin omat järjestelyt).

    Lue lisää

    Matkan ajankohta helmikuu 2017

    Kommentoi matkakertomusta
  • Koh Lanta

     
    26.1.2017

    [Rating]
    [Property] [Rating]
    Nähtävyydet
    2
    Ostokset
    1
    Ruoka & juoma
    3
    Harrastukset
    1

    Lanta Villa Resort, 2 tähden resort, mutta todella ihana paikka merenrannassa.Ystävällinen palvelu, siistit huoneet, hyvä ruoka.

    Matkan ajankohta tammikuu 2017

    Kommentoi matkakertomusta
  • Koh Lanta

    timo.salonen1 
    6.3.2016

    [Rating]
    [Property] [Rating]
    Nähtävyydet
    4
    Ostokset
    4
    Ruoka & juoma
    4
    Harrastukset
    3

    Ensikertaa otimme yhdistelmämatkan Koh Lanta ja Ao Nang.Todella hienot hotellit ja muutenkin aivan mahtava reissu jälleen kerran.Ensi talven yhdistelmää jo katsottu varmasti lähdetään jälleen kerran.Koh Lanta rauhallinen ja edullinen paikka.Ao Nang olimme ensikerran -08 nyt kaupunki todella paljon k asvanut sen jälkeen ja paljon uutta näkemistä.Suosittelen molempia.

    Lue lisää

    Matkan ajankohta helmikuu 2016

    Kommentoi matkakertomusta
Sivut: 1234569