Ruoka & juoma

Ruoka & juoma

Ruoka on yksi suurimmista syistä, miksi Ocean Beach Clubeista on tullut niin suosittuja. Laadukkaiden raaka-aineiden ja lahjakkaiden kokkien avulla olemme luoneet menun, joka on ollut menestys niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa. Ocean Beach Clubien aamu alkaa tavallisesta poikkeavalla aamiaisella. Koska aamiainen on yksi päivän tärkeimmistä aterioista, olemme lisänneet monia ruokia jo valmiiksi kattavaan aamiaisbuffetiin. Aamiaiseen sisältyy muun muassa leipää, leikkeleitä, munakokkelia, omeletteja, tuoreita hedelmiä, jugurttia ja muroja.

Lounas ja päivällinen eivät myöskään jää huonommaksi. Ocean Beach Club – Gran Canarian tapas-ravintolassa on tarjolla sekä espanjalaisen että kanarialaisen keittiön paikallisia erikoisuuksia. Ocean Beach Club – Kreeta- ja Ocean Beach Club – Kypros -hotellien meze-ravintolassa tarjoillaan Välimeren parhaimmistoon kuuluvia herkkuja, joten pääset nauttimaan hyvistä ja maukkaista ruuista. Kesällä 2018 Ocean Beach Club -hotelleissa on tarjolla myös mielenkiintoisia kasvisruokia! Kannattaa testata esimerkiksi juuriselleristä valmistettuja minuuttipihvejä tai vaikkapa sipuli- ja kaalipakora tacoja. Uusia makuelämyksiä on luvassa runsaasti!

 Tapas

Tapas

Ocean Beach Clubin tapas-ravintola tarjoaa kanarialaisen keittiön parhaimmistoa. Täällä nautit espanjalaisen, kanarialaisen ja kansainvälisen keittiön makuelämyksistä.

Meze

Meze

Ocean Beach Clubin meze-ravintolassa tarjoillaan Välimeren parhaimmistoa ja täällä nautit jännittäviä sekoituksia kreikkalaisia, turkkilaisia, libanonilaisia sekä italialaisia ruokia.

Baari

Baari

Voit nauttia drinkin baarissa/loungessa sekä ennen että jälkeen illallisen. Täällä on myös lapsille sopivia drinkkejä, jäätelöä, kevyttä purtavaa ja kahvia. Raikkaat, tuoreista hedelmistä tehdyt drinkit.

  Ravintola

Ravintola

Täällä syöt, jos olet varannut Inclusive-paketin. Voit aloittaa pienillä tapas/meze-annoksilla buffetista ja sen jälkeen siirtyä lämpimiin aterioihin, jotka kokki ja hänen tiiminsä ovat huolella valmistaneet. Kokonaisuuden kruunaa maukas jälkiruokabuffet, jossa on makeita herkkuja ja muita jälkiruokia.

   Ocean Beach Inclusive

Ocean Beach Inclusive

Hyvää, mukavaa ja edullista. Varaa Ocean Beach Inclusiven jo kotona ja saat aamiaisen joka aamu sekä lounaan ja illallisen viitenä päivänä seitsemästä. Näin voit kahtena päivänä syödä missä haluat tai vaikkapa osallistua retkellä. Myös ruokajuomat sisältyvät: vesi, virvoitusjuoma, olut ja viini.

   Ocean Beach All Inclusive

Ocean Beach All Inclusive

Voit varata Ocean Beach All Inclusiven ja syöt ja juot niin paljon kuin haluat lomasi aikana, eikä sinun tarvitse huolehtia laskuista. Ja, aivan totta – alle 12-vuotiaat lapset syövät ilmaiseksi.

Lapset syövät ilmaiseksi

Lapset syövät ilmaiseksi

Aamiainen, lounas ja illallinen. Maksavan aikuisen seurassa ruokaillessaan alle 12-vuotiaat lapset nauttivat ilmaiseksi buffetpöydän antimista (ei koske Take Away -annoksia).

 Jäätelökortti

Jäätelökortti

Jäätelökortteja myydään kaikille alle 12-vuotiaille lapsille. Kortti sisältää 10 jäätelöä, ja kun jäätelö käydään lunastamassa, siitä laitetaan korttiin leimalla merkintä.

Aamiaisbuffet

Aamiaisbuffet

Parempaa aamun aloitusta saa etsiä. Joka päivä klo 7.30–10.30 on OBC:n fantastinen aamiaisbuffet katettuna. Hedelmiä, tuoretta leipää, jugurttia, muroja, mehua, leikkeleitä, makkaroita, munia, pekonia... Tankkaa itsesi täyteen, sillä onhan aamiainen päivän tärkein ateria! Muistathan, että alle 12-vuotiaat nauttivat aamiaisen ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa.

 Yliherkkyyttä ruoka-aineille

Yliherkkyyttä ruoka-aineille

Onko sinulla keliakia, laktoosi-intoleranssi tai yliherkkyyttä joillekin muille ruoka-aineille? OBC-hotellissa on paikalla erityisruokavalioiden asiantuntija, joka on erikoistunut erilaisiin ruokaintoleransseihin. Hän auttaa sinua perillä paikan päällä hotellissa ja toimii linkkinä sinun ja hotellin keittiön välillä. Mini Marketissa on usein myös saatavilla gluteenittomia ja laktoosittomia tuotteita.

Lue lisää

Mini Market & Deli

Mini Market & Deli

Mini Marketista voit ostaa kaikkea mahdollista – postikortteja, Lollon & Bernien pehmoleluja, vaippoja ja vauvanruokaa (saattavat olla paikallisia merkkejä), karkkia, aurinkovoidetta, vastaleivottua leipää, take away -ruokia ja juomia.


Tarjonta voi vaihdella eri Ocean Beach Club -hotelleissamme.