PART OF THE THOMAS COOK GROUP
Matkakertomukset

Matkakertomuksia

Jokainen lomamatka on omanlaisensa elämys. Kokemuksia karttuu ja mukaan tarttuu mitä erilaisimpia muistoja, vinkkejä, näkemyksiä ja arvosteluja. Inspiroidu muiden tarinoista tai kirjoita omasi! Arvomme neljä kertaa vuodessa parhaiden matkakertomusten joukosta yhden, jonka palkitsemme 200 euron matkalahjakortilla.

Kirjoita matkakertomus!

  • Puerto de Mogan

    masajaati 
    12.3.2017

    Puerto de Moganista tuli juuri taas kerran kotiuduttua.Säätila suosi meitä mahtavasti koko kahden viikon ajan. Asuinpaikkanamme oli niinikään jo entuudestaan tuttu Los Mangueros.Kaikki toimi siellä hienosti,kuten aina ennenkin. Kiitos mukavan ja hommansa osaavan henkilökunnan.
    Puerto de Moganin entis aikojen leppoisasta ilmapiiristä ei sensijaan ole enää paljoakaan jäljellä.SA Radisson blue hotellin valmistuminen,930 huoneistoineen,keskelle laaksoa,on se viimeinen niitti kylän viihtyisyydelle. Eikä tuo ole ainoastaan meidän mielipiteemme.
    Suhteellisen pieni satama-ja ranta-alue on nykyään suurimman osan ajasta,kuin kusiaispesä,jossa ei pärjää ,kuin lievällä kyynärpäätaktiikalla.Varsinkin markkinapäivä on melkoinen kansainvaellus.
    20 vuotta on tullut seurattua kylän kehityksen lipumista ikävämpään suuntaan.
    Nyt tuli meille se viimeinen niitti vastaan. Enää emme tuohon paikkaan kaipaa,vaan on etsittävä toinen lomailukohde. No,onhan meillä monia mukavia muistoja ystävällisistä ihmisistä ja tapahtumista ja koko joukko valokuviakin tuosta kauniista paikasta.Teitä,jotka siellä vielä vierailette,varoittaisin sitten sataman telakanpuoleisesta, viimeisestä intialaisten/pakistanilaisten "sekatavarakaupasta",nimeltään Capitano Morgans Shop.Siellä myyjät hamuavat päästä käsiksi luottokortteihinne. Älkää niitä heidän käsiinsä antako. Älkääkä mitään kalliita ostoksia tehkö.Käyttäkää käteistä.Niin minäkin tein,enkä menettänyt mitään. Kaverit ovat täysiä roistoja ja huijareita.Eikä sille rannassa nimilistan kanssa pyörivälle mustalaisnaisellekaan kannata matkakassaansa köyhdyttää. Täysi huijari hänkin.

    Lue lisää

    Matkan ajankohta maaliskuu 2017

    Kommentoi matkakertomusta
  • Puerto de Mogan

    anne.aikas 
    21.1.2017

    Matkustimme 24.12.2016 kahden viikon lomalle Gran Canarialle. Matkakohteeksi valikoitui viidennen kerran Tjäreborgin järjestämänä Apartamentos Los Mangueros Puerto de Moganissa.
    Los Mangueroksessa olemme viihtyneet joka kerta erinomaisesti. Huoneistohotelli on sopivan kokoinen, siellä voi olla halute ssaan ihan omissa oloissaan, mutta tarvittaessa voi seurustella naapureiden kanssa aktiivisesti.
    Hotelli on pysynyt hyvässä kunnossa, paikat ovat siistejä ja hoidettuja. Siivous ja pyykkihuolto toimivat mielestämme jopa liiankin hyvin. Henkilökunnalta saa hyvin apua, jos tarvitsee. Uima-allasta ei ole lämmitetty, mutta kyllä siinä kastautuu. Altaan ympärillä on aurinkotuolit, joihin aurinko paistaa aamupäivästä iltaan talvisinkin. Altaalla on myös sosiaalitilat. Hotelli on sopivan kokoinen 38 huoneiston kompakti kokonaisuus. Tontti on aidattu, ilmainen wifi toimii pääsääntöisesti hyvin.
    Hotellilta on mukava kävelymatka kylän keskustaan, uimarantaan ja satamaan. Matka on hyvin loivaa alamäkeä kävelytietä pitkin. Eikä paluumatkakaan rasita, koska mäki on varsin loiva. Lähin päivittäistavarakauppa on vain muutaman sadan metrin päässä. Lähellä on myös erikoisliikkeitä sisältävä pienehkö ostoskeskus ja joitain baareja. Kylällä, eli rannassa ja satamassa sitten on enemmän ostos- ja ruokailumahdollisuuksia. Perjantaisin kylällä on suuret markkinat.
    Uimarannan hiekkaosuus on pienehkö, mutta rannassa on paljon muita mahdollisuuksia vaikka istuskella aurinkoa ottamassa. Kylältä on mainiot bussiyhteydet muualle saarta, sekä satamasta pääsee lasipohjaveneillä rantaa pitkin Arguineguiniin asti. Lisäksi rannasta voi vuokrata erilaisia aktiviteettejä. Kylällä on myös vuokralla autoja, skoottereita ja polkupyöriä. Kylä on erittäin kaunis kukkaistutuksineen ja pienine puistoineen. Ehkä oman lisänsä tuo se, että ihan koko kylää ei ole tehty ainoastaan matkailijoiden tarpeisiin.
    Hotellilta on mahdollisuus lähteä myös vuorille vaeltamaan erilaisia opastettuja reittejä pitkin. Itse olemme joka kerta olleet patikoimassa vuorilla huikeiden maisemien äärellä. Näin tehtiin myös tällä lomalla. Vaelsimme opastetun reitin el Cercadon kylästä vuoria pitkin Molino de Vienton kylään, josta kävelimme takaisin tietä pitkin. 17 kilometrin reitillä oli upeat maisemat, vuoria, merta ja laaksoissa pilkottavia kyliä. Vuorelta alas laskeutuminen oli kohtuullisen vaativa kapeaa mutkittelevaa osin erittäin jyrkkää kallionseinämää pitkin. Hyvin kuitenkin pääsimme.
    Tällä kertaa tavallisiin päivärutiineihimme kuului heti herättyä noin tunnin aamulenkki, sen jälkeen kaupan kautta tuore leipä kainalossa aamukahville. Sitten lähdimme aamupäiväksi rantaan aurinkoa ottamaan tai vaan muuten maleksimaan. Päivällä palasimme hotellille välipalalle ja iltapäivällä teimme sitten matkan lähikyliin tai näköalapaikoille joko bussilla tai kävellen. Illalla söimme kylällä, joinain päivinä teimme myös itse hotellilla ruokaa. Vietimme siis hyvin rauhallisen loman lepäillen ja voimia keräten. Ja juuri sellaiseen loman viettoon Puerto de Mogan on kuin tehty. Tuskin maltamme odottaa seuraavaa lomaa Gran Canarialle. Luulen että edelleen palaamme samaan paikkaan.

    Lue lisää

    Matkan ajankohta joulukuu 2016

    Kommentoi matkakertomusta
  • Puerto de Mogan

     
    15.12.2015

    [Rating]
    [Property] [Rating]
    Nähtävyydet
    3
    Ostokset
    4
    Ruoka & juoma
    5
    Harrastukset
    4

    Matkustimme Puerto de Moganiin Suomen harmaata ja koleaa joulukuuta pakoon. Hotelliksemme valitsimme Cordial Mogan Playan, joka oli saanut hyviä arvioita aiemmilta kävijöiltä.

    Hotelli yllätti meidät erittäin positiivisesti. Se on todella hieno ja iso hotelli, joka kätkee aitojensa sisään upean puuta rhan, kaksi isoa allasaluetta ja viihtyisät hotellirakennukset. Huoneemme oli tilava ja sieltä oli mukavat näkymät altaalle. Allasalueella on viihtyisä hiekkaranta ja aurinkotuoleja oli riittävästi joka päivä vapaana. Allasbaari tarjoaa maistuvaa lounasta ja pikkupurtavaa sekä raikkaita drinkkejä, joita saa kätevästi tilattua myös suoraan aurinkotuoleille. Hotellin aamiainen oli laajin ikinä näkemäni - sieltä löytyy kaikkea mahdollista herkkua laidasta laitaan ja kuohuviinitarjoilukin :) Hotellin yhteydessä toimii upea spa-kylpylä ja Free Motion -yritys, joka järjestää mm. patikointi- ja fillariretkiä.

    Puerto de Mogan on idyllisen rauhallinen kalastajakylä, jonka kauniit valkoiset talot ja upeat kukat luovat ainutlaatuisen tunnelman lomalle. Hiekkaranta on melko pieni, mutta suojaisa. Kylästä löytyy runsaasti erilaisia ravintoloita, erityisesti italialaisia ja paikallisia kalapainotteisia ravintoloita. Ruoka on maistuvaa ja suhteellisen edullista. Jos haluaa nähdä muitakin kyliä, pääsee Puerto de Moganista lähikyliin helposti säännöllisillä bussivuoroilla tai merimatkan Puerto Ricoon voi taittaa vuoroveneillä.

    Sää oli hieno koko loman ajan - lämpötila oli noin 23-25 astetta päivisin ja illalla noin 16-18 astetta. Aamupäivällä oli välillä pilvistä, ja tuuli oli melko voimakasta välillä rannassa. Auringonnousut ja -laskut merellä olivat erittäin upeita!

    Erittäin rentouttava ja ihana aurinkoloma! Voin suositella Puerto de Mogania ja Cordial Mogan Playaa erittäin lämpimästi - palaan varmasti vielä takaisin!

    Lue lisää

    Matkan ajankohta joulukuu 2015

    Kommentoi matkakertomusta
Sivut: 1234