Matkat – Sitges

Sitges on suosittu rantakohde, jonka matalat, kullankeltaiset rannat, hyvät golfkentät ja sykkivä yöelämä houkuttelevat tänne niin lapsiperheitä, eläkeläisiä kuin juhlivaa nuorisoakin.

Sitges on viehättävä rantakohde, jonka vanha osa koostuu kauniiden kukkaistutusten reunustamista pienistä kävelykaduista. Sitgesissä paistaa aurinko 300 päivänä vuodessa, ja sen lisäksi kaupungin ylpeydenaiheita ovat erinomaiset ravintolat, trendikkäät vaatekaupat ja kaunis palmujen reunustama rantakatu. Suurimman osan vuodesta täällä vallitsee rauhallinen tunnelma, mutta kesä-syyskuussa kaupunki muuttuu vilkkaaksi turistikohteeksi, jonka baarit ja yökerhot kuhisevat elämää. Avoimen ilmapiirinsä ansiosta Sitgesistä on tullut suosittu matkakohde myös gay-piireissä, ja useat hotellit ja baarit pitävät ylpeinä esillä sateenkaarilippua. Jos haluat kokea Barcelonan suurkaupungin sykkeen, sinne on Sitgesistä alle tunnin kestävä suora junayhteys.

Ruoka ja juoma

Sitges on oikea kulinaristin paratiisi, ja tänne saapuukin hyvän ruuan ystäviä kaikkialta maailmasta nauttimaan ihanista Välimeren erikoisuuksista. Rantakadun ravintoloissa voit myös maistaa aitoja espanjalaisia tapaksia paikallisen viinin kera. Lähistöllä on useita tunnettuja viinialueita, joilta tulevat esimerkiksi Cava- ja Priorat-viinit.

Sitgesin yöelämä

Sitges tunnetaan vilkkaasta, kiihkeästä yöelämästään. Illanvieton voi aloittaa nauttimalla lasillisen jollakin rantakadun ulkoterasseista, ja myöhemmin voi siirtyä suurelle Carrer del Pecat -bilekadulle, jolla on klubeja vieri vieressä. Monet gay-baarit ovat keskittyneet Carrer Sant Bonaventuralle, vain viiden minuutin päähän rannalta.

Golf, pyöräily, tennis ja vesiurheilu

Jos haluat harrastaa lomasi aikana liikuntaa, Sitgesissä on paljon sinulle sopivia aktiviteetteja. Alue soveltuu hyvin pyöräilyyn, joten voit vuokrata pyörän ja lähteä tutustumaan ympäristöön. Kohteessa ja sen lähellä on myös useita hyviä golf- ja tenniskenttiä. Vedessä viihtyville on suurimmilla rannoilla tarjolla monenlaisia vesiurheilumahdollisuuksia.

Tjäreborgin Sitges

Voit matkustaa Sitgesiin ympäri vuoden. Reittilennoilla tehtävillä matkoillamme voit itse päättää matkasi ajankohdan ja keston, joten voit suunnitella juuri sellaisen loman kuin haluat.

Hyvä tietää
  • Upeita rantoja
  • Hyviä ravintoloita
  • Vilkas yöelämä
  • Vapaasti valittava matkan pituus
Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Sitges

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Sää
  • tammikuu
13°6°
4
Aurinkotuntia/pv
12°
Veden lämpötila
23
Sateettomia päiviä
  • helmikuu
14°7°
5
Aurinkotuntia/pv
12°
Veden lämpötila
20
Sateettomia päiviä
  • maaliskuu
16°9°
5
Aurinkotuntia/pv
13°
Veden lämpötila
23
Sateettomia päiviä
  • huhtikuu
18°11°
7
Aurinkotuntia/pv
14°
Veden lämpötila
21
Sateettomia päiviä
  • toukokuu
22°14°
8
Aurinkotuntia/pv
16°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • kesäkuu
25°18°
9
Aurinkotuntia/pv
20°
Veden lämpötila
24
Sateettomia päiviä
  • heinäkuu
28°21°
10
Aurinkotuntia/pv
23°
Veden lämpötila
27
Sateettomia päiviä
  • elokuu
28°21°
7
Aurinkotuntia/pv
22°
Veden lämpötila
25
Sateettomia päiviä
  • syyskuu
25°19°
6
Aurinkotuntia/pv
21°
Veden lämpötila
24
Sateettomia päiviä
  • lokakuu
21°15°
5
Aurinkotuntia/pv
20°
Veden lämpötila
23
Sateettomia päiviä
  • marraskuu
16°11°
5
Aurinkotuntia/pv
17°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • joulukuu
13°7°
4
Aurinkotuntia/pv
14°
Veden lämpötila
23
Sateettomia päiviä
Rannat
Sitgesissä sinua odottavat lukuisat matalat, hienohiekkaiset rannat. Suurin osa rannoista on lapsiystävällisiä. Rantojen suuntaisena kulkee rantakatu, jolla on paljon ravintoloita, kauppoja ja baareja.
Lennot ja kuljetukset

Lentoaika

Helsingistä 3 t 55 min

Näin matkustat tänne

Sitgesiin voit matkustaa reittilennoilla Tjäreborgin kautta mihin aikaan vuodesta tahansa. Lento laskeutuu Barcelonaan.
Kun varaat Tjäreborgilta reittilennoilla toteutettavan pakettimatkan, voit myös ostaa erikseen lentokenttäkuljetukset. Kuljetukset lentokentältä hotelliisi ovat useimmiten taksilla tai minibussilla. Lisätiedot varaamistasi kuljetuksista näkyvät matka-asiakirjassasi. Kuljetuksen hinta vaihtelee kulkuvälineen ja matkan pituuden mukaan. Tarkka hinta ilmoitetaan varausvaiheessa.

Lento laskeutuu Barcelonan lentokentälle. Ajoaika bussilla lentokentältä Sitgesiin kestää noin 30 minuuttia (n. 27 km) riippuen muusta liikenteestä. Lentokenttäkuljetukset eivät sisälly hintaan, mutta voit ostaa ne erikseen.
Ruoka, juoma ja yöelämä
Sitgesin rantakadulla on laaja valikoima ravintoloita ja tapasbaareja, joista saa monenlaista ruokaa. Täällä kannattaa ehdottomasti tutustua Välimeren erikoisuuksiin, kuten erinomaisiin kalaruokiin. Sitgesistä on kotoisin myös suosittu jälkiruokaviini Malvasia de Sitges.
Sitgesin vilkkaassa yöelämässä on rinta rinnan tavallisia baareja ja gay-baareja. Rantakadun varrella on paljon ravintoloita ja baareja, joista monilla on ulkoterassi. Suurella Carrer del Pecat -bilekadulla on yökerhoja vieri vieressä. Monet gay-baarit ovat keskittyneet Carrer Sant Bonaventuralle, vain viiden minuutin päähän rannalta. Kesällä järjestetään useita suosittuja pride-festivaaleja, joiden ohjelma on keskittynyt rannalle.
Ostokset
Sitgesissä on hyvä valikoima erilaisia kauppoja hienoista vaateliikkeistä ja muodikkaista vaateketjuista paikallisiin putiikkeihin ja markkinoihin.
Aktiviteetit ja nähtävyydet
Golf, pyöräily, tennis ja vesiurheilulajit ovat suosittuja aktiviteetteja Sitgesissä.
Kulkuyhteydet
Sitgesissä on helpointa liikkua kävellen tai taksilla, ja kohteessa on myös joitakin bussilinjoja. Bussilla pääsee muun muassa Barcelonaan ja Gironaan. Sitgesistä pääsee myös junalla Barcelonaan ja moniin muihin kaupunkeihin. Junamatka Barcelonaan kestää noin 45 minuuttia.
Kohdefakta

Palvelumme

Omatoimikohde.

Kestävä matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Kestävä matkailu Tjäreborgilla. Olemme jo useita vuosia olleet aktiivisesti yhteistyössä kansainvälisen Ecpat-järjestön kanssa, joka pyrkii monin eri tavoin parantamaan lasten elinolosuhteita erityisesti kehitysmaissa ja estämään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Passi ja viisumi

Suomen kansalaisilla tulee olla voimassa oleva passi tai poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti. Passin/henkilökortin tulee olla voimassa matkan ajan. Viisumia ei tarvita.

Mikäli et ole Suomen kansalainen, tarkista mahdollinen viisumitarpeesi/passivaatimukset Espanjan lähetystöstä/konsulaatista. Sellaisia Suomen kansalaisia, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia, saattavat koskea muut säännöt ja sinun kannattaa tarkistaa säännöt suoraan Espanjan lähetystöstä/konsulaatista
.... Espanjan suurlähetystö, Helsinki, p. +358 9 6877080.

Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa/passport requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please also note the possible need for a transit visa.

Rokotukset

Ei vaadita pakollisia rokotuksia. Tarkista, että jäykkäkouristus-, kurkkumätä, polio- ja MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) -rokotukset ovat kunnossa. Myös hepatiitti A ja B -rokotusta suositellaan.
Lisätietoja rokotuksista ja matkailuterveydestä saat terveyskeskuksista, matkailuklinikoilta tai sivultamme Terveys ja turvallisuus.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Majoitusvero Sitgesissä

Paikalliset viranomaiset perivät majoitusveroa Sitgesissä yöpyviltä matkustajilta. Veron suuruus vaihtelee hotelliluokituksen mukaan. Vero maksetaan suoraan hotellille.

5 tähden hotellissa vero on 2,48 euroa/vuorokausi/henkilö
4 tähden hotellissa vero on 1,21 euroa/vuorokausi/henkilö
3 tähden hotellissa sekä muissa majoituspaikoissa vero on 0,72 euroa/vuorokausi/henkilö

Majoitusveroa ei peritä alle 17-vuotiailta. Tjäreborgin hotelliluokitus saattaa poiketa alueen virallisesta hotelliluokituksesta, jonka perusteella veron suuruus määräytyy.

Valuutta ja maksaminen

Euro (EUR). Kohteessa on pankkiautomaatteja.

Aikaero

Aikaero Suomeen -1 tunti.

Sähkö

220 V. Adapteria ei tarvita.

Kieli

Espanjassa puhutaan pääasiassa espanjaa, mutta tietyillä alueilla myös katalaania ja mallorquiinia. Turistialueilla useimmat palvelualalla työskentelevistä puhuvat myös englantia.

Lisätiedot

Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Tee matkahaku