Matkat – Estellencs

Erinomainen kohde, josta on mukava lähteä tutustumaan Mallorcan länsipuolen maisemiin.

Estellencs on pieni, historiallinen ja viehättävä vuoristokylä Tramuntana-vuoren lounaisosassa. Kylästä on helppo lähteä jollekin saaren upeista vaellusreiteistä.

Estellencs

Estellencs on pieni ja viehättävä vuoristokylä, jossa on vajaa 400 asukasta. Kylä sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Banyalbufarista, Serra de Tramuntana -vuoriston lounaisosassa. Estellencsissa kierrellessäsi voit tuntea olevasi kuin keskiajalla, jolloin kylä myös perustettiin. Meren läheisyys teki Estellencsista aikoinaan houkuttelevan ryöstökohteen merirosvoille, ja vielä nykyäänkin voit nähdä puolustustornien raunioita siellä täällä. Mielenkiintoisia nähtävyyksiä ovat kirkon kellotorni ja Es Trinquet Squaren torni. Estellencs sijaitsee Valldemossan ja Port de Andratxin välissä, ja Estellencsista pääsee kätevästi tutustumaan mahtavaan Serra de Tramuntana -vuoristoon ja sen upeisiin vaellusreitteihin, ihastuttaviin pikkukyliin ja kätköissä oleviin lahtiin. Tjäreborgin matkalla asut Maristel -hotellsisa, joka on rakennettu terassityyliin.

Aurinkokuivattuja tomaatteja

Estellencsissa vallitsee rauha. Tässä koskemattomassa kylässä on taianomainen ja rauhallinen tunnelma, ja sen rakennukset ovat upeita vanhoja kivitaloja. Alue tunnetaan kuitenkin parhaiten tomaattiviljelmistään – auringossa kuivumassa olevia tomaatteja näkee joka puolella – sekä malvasiaviinistään. Kun haluat lähteä tutustumaan lähemmin saaren länsiosiin, suosittelemme auton vuokraamista. Palman kaupunkiin ja myös muihin paikkoihin pääsee myös bussilla, mutta jos haluat kokea koskematonta luontoa ja muutenkin tehdä tutkimusmatkoja omin päin, on auto kätevämpi kulkuväline. Voit vuokrata auton vaikka vain muutamaksi päiväksi ja viettää loppuloman aurinkoa ottaen, uiden ja rentoutuen.

Hotelli upealla sijainnilla

Estellencsin hotellimme Maristel sijaitsee kauniilla paikalla, josta on upeat näkymät. Hotellissa on spa-osasto, jossa voit nauttia hemmottelevista hoidoista, ja WiFi sisältyy luonnollisesti hintaan.

Hyvä tietää
  • Hotelleja, joissa ilmainen WiFi
  • Hotelleja, joissa spa
  • Erittäin tyytyväisiä asiakkaita
  • Vapaasti valittava matkan pituus
  • Paikallisia ravintoloita
Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Estellencs

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Sää
  • tammikuu
14°6°
5
Aurinkotuntia/pv
14°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
  • helmikuu
15°6°
6
Aurinkotuntia/pv
13°
Veden lämpötila
17
Sateettomia päiviä
  • maaliskuu
17°8°
7
Aurinkotuntia/pv
14°
Veden lämpötila
19
Sateettomia päiviä
  • huhtikuu
19°10°
8
Aurinkotuntia/pv
15°
Veden lämpötila
19
Sateettomia päiviä
  • toukokuu
22°13°
9
Aurinkotuntia/pv
17°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • kesäkuu
26°17°
10
Aurinkotuntia/pv
21°
Veden lämpötila
23
Sateettomia päiviä
  • heinäkuu
29°19°
11
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
27
Sateettomia päiviä
  • elokuu
29°20°
10
Aurinkotuntia/pv
25°
Veden lämpötila
25
Sateettomia päiviä
  • syyskuu
27°18°
7
Aurinkotuntia/pv
24°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • lokakuu
23°14°
6
Aurinkotuntia/pv
21°
Veden lämpötila
19
Sateettomia päiviä
  • marraskuu
18°10°
5
Aurinkotuntia/pv
18°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
  • joulukuu
15°8°
4
Aurinkotuntia/pv
15°
Veden lämpötila
17
Sateettomia päiviä
Rannat
Cala Estellencs on Estellencsin pieni ja tärkeä kalastajasatama. Poukamassa on pieni kiviranta, joka on paikallisten sekä hotellivieraiden suosiossa.

Rantaelämä Mallorcalla

Kaikki Espanjan rannat ovat julkisia, joten sinun on helppo löytää oma suosikkisi Mallorcan monista pienistä ja isommista rannoista. Matkakohteesi oman rannan lisäksi voit vierailla lukuisilla muilla rannoilla, joista suosituimmat on lueteltu alla.

Es Trenc

Lähes rakentamaton ranta etelärannikolla, lähellä Camposin kylää. Hiekkaranta on seitsemän kilometriä pitkä, ja vesi on turkoosinsinistä.

Cala Deia

Pieni kiviranta Deian viehättävän kylän lähellä. Soveltuu hyvin snorklaamiseen.

Cala Sant Vicenc

Ranta koostuu kolmesta pienestä uimapoukamasta, joiden vesi on turkoosinsinistä ja kristallinkirkasta. Rannalle pääsee helposti autolla, ja siellä on monenlaisia palveluita, kuten baareja, ravintoloita ja hotelleja.

Cala Mondragó

Kaunis uimapoukama, jolla on sekä kalliota että hiekkaa. Soveltuu snorklaamiseen. Ranta sijaitsee itärannikolla, lähellä Cala d'Oria.

Cala Torta

Alueen rakentamattomista rannoista kaunein sijaitsee Artan kylän lähellä. Hiekkarantaa ympäröivät hiekkadyynit ja kuiva maasto.

Cala Tuent

Hyvinvarjeltu salaisuus vilkasliikenteisen Sa Calobra -tien varrella. Maisemat ovat upeat ja vesi kirkasta, soveltuu hyvin snorklaamiseen.
Lennot ja kuljetukset

Lentoaika

Vaihtelee lentoreitityksen mukaan. Suora lento Helsingistä noin 4 tuntia.

Näin matkustat tänne

Nyt voit matkustaa Tjäreborgin kautta Estellencsiin joustavasti reittilennoilla. Voit siis matkustaa milloin haluat ja niin pitkäksi aikaa kuin haluat. Lyhyesti sanottuna, voit itse suunnitella juuri sinulle sopivan loman!
Mallorcalle voit matkustaa Helsingistä kesäkaudella huhti-lokakuussa ja reittilennoilla mihin aikaan vuodesta tahansa.
Kuljetukset Palman lentokentältä Estellencsiin tulee järjestää omin päin. Lentokenttäkuljetukset eivät sisälly hintaan. Palman kaupungin ulkopuolella sijaitsevalta Palma de Mallorcan lentokentältä ajoaika Estellencsiin vuokra-autolla tai taksilla kestää noin tunnin (n. 42 km), riippuen siitä kuinka paljon on muuta liikennettä.
Ruoka, juoma ja yöelämä
Estellencsissa on muutamia kahviloita ja ravintoloita.

Ruoka ja juoma Mallorcalla

Espanjalaiset syövät mielellään ravintoloissa, ja illalliset ovat mieluiten pitkiä ja myöhäisiä. Mallorcalaiset valmistavat erinomaista ruokaa saaren omista hyvistä raaka-aineista. Ravintoloiden kansainvälisten ruokalajien lisäksi kannattaa siis ehdottomasti kokeilla myös saaren omia erikoisuuksia. Espanjalainen lounasaika on noin kello 13.30–15.30 ja päivällisaika kello 20–24, mutta koska Mallorcalla on paljon turisteja, monet ravintolat ovat avoinna myös pohjoismaisten tottumiin aikoihin. Juomaraha ei sisälly lopulliseen laskuun, joten se pitää jättää erikseen.

Tapakset

Tapakset ja Espanja kuuluvat yhteen. Espanjalaiset itse syövät niitä yleensä alkuruokina, mutta erilaisia tapaksia yhdistämällä voi helposti koota myös kokonaisen aterian. Hyvä tapa kokeilla tapaksia on tilata "un variando", jolloin saat samalle lautaselle lajitelman useita erilaisia maisteluannoksia.

Pa amb oli

Pa amb oli on paikallisten versio kansainvälisesti tunnetusta bruschettasta ja monen mallorcalaisen lempilisuke. Ruokalaji koostuu leipäpalasta, johon hierotaan tomaattia ja tiputellaan oliiviöljyä, ja lopuksi päälle sirotellaan suolaa. Päälle laitetaan esimerkiksi juustoa, kinkkua tai sardiini.

Sopas mallorquinas

Sopas mallorquinas on vihanneksista, lihasta ja leivästä valmistettava keitto, jota syödään haarukalla. Se on ruokalistoilla usein alkuruokien joukossa, mutta leivän kanssa nautittuna se riittää hyvin kevyemmäksi illalliseksikin.

Frit mallorquí

Frit mallorqui on eräänlainen pyttipannu, johon tulee muun muassa maksaa ja fenkolia sekä toisinaan paljon mausteita.

Tumbet

Tumbetiin tulee paistettuja vihanneksia ja tomaattikastiketta. Vihannekset valitaan saatavuuden mukaan.

Caragols

Caragols on etanoita, jotka keitetään omissa kuorissaan ja tarjoillaan valkosipulimajoneesin kera.

Llom amb Col

Llom amb col on pataruoka, jonka pääainesosat ovat sianliha ja keräkaali. Täyttävää ja lämmittävää.

Porcella

Porcella on grillattua porsasta.

Sobrasada

Sobrasada on tunnettu mallorcalainen makkara, joka tehdään sianlihasta. Makkara on mietoa, maukasta ja mausteiden takia punaista, ja sitä syödään usein leivän päällä tai grillattuna.

Ensaimada

Ensaimada on spiraalinmuotoinen pulla, jota saa eri kokoisena ja eri täytteillä.

Viini

Espanjalainen viini lukeutuu maailman parhaimpiin. Maan tunnetuimmat viinialueet ovat La Rioja, Navarra ja Penedes. Myös Mallorcalla on oma viininsä, Binissalem. Saaren viinikeskus onkin juuri Binissalemin kylässä, mutta myös muualla saarella monet viinitilat ovat avanneet ovensa vierailijoille. Monilla tiloilla voi maistella viinejä, tehdä kiertokäynnin viinitilalla ja vierailla viinimyymälässä.

Kuohuviini

Espanjalainen kuohuviini cava vetää vertoja samppanjalle sekä maullaan että erityisesti hinnallaan.

Sangria

Sangria on virkistävä alkoholijuoma, joka yhdistetään usein juuri Espanjaan. Sangriaan tulee viiniä, hedelmiä, sokeria ja jotain väkevämpää alkoholia, ja juoma tarjoillaan usein kannussa.

Espanjalainen kahvi

Kahvi on suosittu juoma Espanjassa. Espanjalainen kahvi on vahvaa, joten jos haluat suomalaista muistuttavaa kahvia, tilaa café melitta tai café americano. Café solo on pieni espresso, ja cortado on espresso maidolla. Café con leche on iso kuppi vahvaa kahvia lämpimällä maidolla.
Estellencsissa on muutamia erittäin suosittuja baareja, muuten yöelämä on täällä hyvin rauhallista. Myös muutamia kahviloita ja ravintoloita. Kesäisin terassit ja ulkokahvilat ovat erittäin suosittuja.
Ostokset
Estellencsissa on rajalliset ostosmahdollisuudet. Täällä on lähinnä pieniä käsityöläiskauppoja. Paremmat ostosmahdollisuudet ovat Palman kaupungissa, jossa on laajat valikoimat kaikkea.

Ostosmahdollisuudet Mallorcalla

Mallorcalla on paljon hyviä ostosmahdollisuuksia. Espanjalainen design on tyylikästä sekä sisustuksen että vaatteiden osalta. Saarelta voit ostaa esimerkiksi nahkatakkeja ja -laukkuja, keramiikkaa, kenkiä, mallorcalaisia kankaita ja Majorica-helmiä.

Suurin valikoima on tietenkin Palmassa, josta löydät kaikkea yksinkertaisemmista pikkukaupoista ylellisiin liikkeisiin. El Corte Inglés on suuri ja hienostunut tavaratalo ja C&A suuri, suhteellisen edullinen vaatekauppaketju.

Turistikohteissa suurin osa kaupoista on avoinna aamusta iltaan kaikkina viikonpäivinä. Muissa kylissä ja Palmassa noudatetaan sen sijaan normaaleja aukioloaikoja, eli kaupat ovat avoinna arkisin kello 10.00–13.30 ja 16.30–20.00, lauantaisin vain aamupäivällä, ja sunnuntaisin ne ovat suljettuina. Palman suuret tavaratalot ovat kuitenkin avoinna koko päivän ilman siestaa.

Mallorcan markkinat

Useimmissa kylissä ja kaupungeissa on omat markkinansa kerran tai pari viikossa. Paikalliset tekevät markkinoilla ostoksia, ja markkinoilta saa usein kaikkea mahdollista, esimerkiksi hedelmiä, vihanneksia, kodintarvikkeita, vaatteita, kenkiä ja jopa eläviä eläimiä.

Mallorcalla ei tavallisesti tingitä, mutta markkinoilla voi olla kannattavaa keskustella hinnasta. Myyjät asettavat yleensä tuotteensa esille kahdeksan aikaan aamulla, ja myynti jatkuu siestaan saakka.

Mallorcan ostosmahdollisuudet

Kengät
Mallorcalla on paljon kenkäkauppoja, joissa myydään erityisesti sandaaleja, loafereita, varvassandaaleja ja muita naisten kesäkenkiä. Kengät ovat usein hieman halvempia kuin Suomessa.

Keramiikka
Kaikkialta Mallorcalta voi ostaa kauniita ruukkuja ja keramiikkaa. Ne valmistetaan perinteisellä tavalla, ja hyvällä onnella saatat tehdä hienoja löytöjä halpaan hintaan.

Alkoholi
Viini, viina ja olut on edullista Mallorcan supermarketeissa, erityisesti suurmarkkinoilla
....

Helmet
Manacorassa valmistetaan maailman kolmanneksi hienoimpia helmiä, Majorica-helmiä, jotka tehdään kalansuomuista. Vieraile tehtaassa ja osta edulliset helmet kotiinvietäväksi.

Nahkatuotteet ja taljat
Mallorcalta saa edullisesti laadukkaita taljoja ja nahkatuotteita, erityisesti takkeja ja vöitä. Nahkateollisuuden keskus on Incan kaupunki, josta tuotteita voi myös ostaa. Sinne kannattaa mennä torstaina, joka on markkinapäivä.

Oliiviöljy
Mallorcan oliiviöljyä pidetään yhtenä Välimeren parhaista. Monista paikoista voi ostaa paikallisesti tuotettua oliiviöljyä tuliaisiksi.
Aktiviteetit ja nähtävyydet

Golf

Lounais-Mallorcalla on useita golfkenttiä, kuten esim. Golf Santa Ponsa ja Golf de Poniente.

La Reserva Puig de Galatzó

La Reserva Puig de Galatzó on luonnonpuisto, joka on pinta-alaltaan 2,5 neliökilometriä. Täällä voit tutustua kaikenlaisiin kasveíhin ja useisiin eläinlajeihin sekä kulkea upeita vaellusreittejä pitkin. Yhden reitin varrella voit nähdä jopa 20 vesiputousta. Jos kaipaat vauhdikasta seikkailua, kannattaa käydä Aventur-seikkailupuistossa, jossa on kiipeilyseinä, vaijerirata ja paljon muita vauhdikkaita aktiviteetteja.

Vaellusreitit Estellencsista

Mallorca on vaeltajan unelma kohde. Estellencsista lähtee useita upeita vaellusreittejä vuoristoon, ja reitit on merkitty selkeästi kylteillä. Useat reitit ohittavat Deiàn, Valldemossan ja Puerto de Sóllerin. Turisti-infosta saa karttoja, joihin vaellusreitit on merkattu. Huomaa, että vaellukselle kannattaa ottaa hyvät kengät, sillä vuoristossa on paikoitellen jyrkkiäkin nousuja.

Viinit

Espanjalaiset viinit kuuluvat maailman parhaimpiin viineihin. Tunnetuimpia viinialueita ovat La Rioja, Navarra ja Penedès. Kaikilla alueilla on oma viininsä, kuten myös Mallorcalla, jonka viineissä on merkintä Binissalem. Saaren viinikeskus sijaitsee juuri Binissalemissa, joissa useissa viinitaloissa on mahdollista vierailla, ainakin myymälässä. Useimmissa myymälöissä on paikallisten viinien osasto "Vinos Baleares", ja ravintoloiden listoilla on yleensä paikallisia viinejä, jotka löydät otsikon "Vino Mallorquin" alta. Saaren suurin ja tunnetuin viinitalo on Ferrer. Talon viinit ovat usein myös hyviä, mutta koska ne tarjoillaan karahvissa, niitä ei ole mahdollista ostaa kotiin.

Mallorcan länsirannikko

Mallorcan länsirannikolla elämyksiä riittää. Parhaiten pääset tutustumaan kyliin, luostareihin, rantaravintoloihin ja luonnon tarjoamiin elämyksiin, kun vuokraat auton.

La Granja

La Granja on vanha kartano, joka sijaitsee 15 kilometriä Palmasta. Tämä on luultavasti saaren rauhallisimpia nähtävyyksiä – täällä on rehevää kasvillisuutta, kauniita ja hyvin hoidettuja puutarhoja sekä luonnon suihkulähteitä.

Cala Deia, Port des Canonge, Cala Sant Vicenc

Nämä kolme pientä lahtea sijaitsevat Mallorcan länsirannikolla. Länsirannikon kohteisiin pääset parhaiten tutustumaan vuokra-autolla, sillä päätieltä lähtevät pienemmät tiet ovat todella kiemuraisia. Nämä idylliset lahdet ovat todellakin näkemisen arvoisia ja täydellisiä taukopaikkoja. Saaren kaunein tie C710 kulkee pohjoisessa sijaitsevasta Pollensasta etelän Andraitxiin, ja matkan varrella näet useita mielenkiintoisia kyliä ja paikkoja, mm. Llucin luostarin ja tunnelmallisia kyliä, kuten Fornalutx, Sóller, Deià, Valdemossa ja Banyalbufar. Voit ajaa niin pitkälle kuin mieli tekee ja palata takaisin Palmasta Alcudiaan kulkevaa moottoritietä pitkin. Tällä retkellä koet täysin erilaisen Mallorcan.

Valldemossa

Tämän kauniin vanhan vuoristokylän luostarissa säveltäjä Chopin vietti talven 1838-1839. Täällä voit kävellä kauniita katuja pitkin ja käydä kylän museossa. La Beata on kylän oma suojeluspyhimys, ja kaikissa taloissa on oven yläpuolella kyltti, jossa on teksti: "Beata – rukoile meille!"

Palman kaupunki

Kannattaa käyttää tilaisuus hyväkseen ja tutustua myös saaren pääkaupunkiin. Täällä on ostosmahdollisuuksia, elämyksiä ja paljon nähtävää, kuten esimerkiksi La Seun katedraali. Kauppoja on Jaime III -kadun varrella ja tapasbaareja Plaça de la Llotjalla.
Kulkuyhteydet
Olemme tehneet jo vuosien ajan yhteistyötä Avis-autovuokraamon kanssa, joka on saaren parhaita autovuokraamoja. Yhteistyön ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaita autoja edullisesti. Auton vuokraaminen meidän ja Avisin kautta on turvallista ja luotettavaa: saat kunnollisen vakuutuksen siltä varalta, että jotain sattuu, mikä on erittäin tärkeää huomioida autoa vuokratessa. Tilaa auto meiltä viimeistään päivää ennen kuin haluat saada sen käyttöösi.

Kun vuokraat auton meidän kauttamme, hintaan sisältyy seuraavaa:

• Alennus Avisin normaalihinnoista.
• Rajattomat ajokilometrit.
• Pienempi omavastuusumma autovahingon sattuessa.
• Avisin laadukkaat vuokra-autot, jotka ovat olleet käytössä keskimäärin vain 12 kuukautta.
• 24 tunnin vuokrauspäivät.

Huomioitavaa:

• Avis tarjoaa valinnaisia lisäpalveluita, kuten lisävakuutuksia, lasten turvaistuimia ja navigaattoreita. Lisäpalveluista maksetaan suoraan Avisille.
• Autoa palauttaessasi tankin tulee olla yhtä täynnä kuin auton saadessasi.
• "Fuel Up Front" on valinnainen tarjous, jossa maksat ennakkoon täydestä tankista polttoainetta, ja auton voi palauttaa tankki tyhjänä. Mahdollista ylijäänyttä polttoainetta ei korvata.
• Ajokortti on esitettävä autonvuokrauksen yhteydessä
.... Tavallinen suomalainen ajokortti riittää henkilöauton ajamiseen.
• Useimpiin vuokra-autoihin tulee tankata lyijytöntä polttoainetta (espanjaksi sin plomo, vihreä tankkauspistooli).
• Turvavyön käyttö on pakollista.
• Espanjassa pätevät samat liikennesäännöt kuin kotona. Puhelimessa puhuminen ajon aikana on kiellettyä.
• Auton voivat vuokrata 21 vuotta täyttäneet henkilöt, joilla on ollut ajokortti vähintään vuoden. Alle 25-vuotiailta veloitetaan lisämaksu.
• Jos ajon aikana ilmenee ongelmia, autosta ei lain mukaan saa poistua tielle ilman keltaista heijastinliiviä! Liivi on valmiina autossa.

Yleisimmät vakuutukset:

• CDW – autovahinkovakuutus
Pienentää omavastuuta autovahingon yhteydessä. Sisältyy autonvuokrauksen hintaan.
• TP – varkausturva
Pienentää omavastuuta autovarkauden sattuessa. Varkausturva ei päde, jos auton avain on varastamisen hetkellä autossa. Sisältyy autonvuokrauksen hintaan.

Lisävakuutukset
Lisävakuutuksista sovitaan suoraan Avisin kanssa. Lisävakuutukset ovat vapaavalintaisia, mutta ne on usein täytetty valmiiksi sopimukseen
.... Jos et halua lisävakuutuksia, ilmoita siitä Avisille.
• Super CDW + TP – omavastuun poisto
Poistaa omavastuun autovahingon tai varkauden yhteydessä. Maksettavaksi tulee käsittelymaksu. Tjäreborgin kautta otettu Gouda-matkavakuutus kattaa omavastuun 1 000 euroon saakka.

• PAI – henkilövahinkovakuutus
Lisävakuutus henkilövahinkojen varalta, joka kattaa sekä auton kuljettajan että muut matkustajat.
• Super PAI – henkilövahinkovakuutus
Super PAI on sama kuin PAI-vakuutus, mutta se kattaa suuremman summan sekä henkilökohtaisen omaisuuden ja matkatavaroiden varkauden.

Autoluokat

Tietyn automerkin saatavuutta ei voida taata, mutta voit vaikuttaa vuokraamasi auton autoluokkaan.

A-luokan autot ovat pieniä perusautoja, esimerkiksi Ford Ka.
B-luokan autot ovat hieman suurempia ja parempia, esimerkiksi Seat Ibiza.
C-luokan autot tarjoavat paremman ajomukavuuden ja tehokkaamman moottorin, esimerkiksi Seat Leon.

Vinkkejä ja neuvoja

Haluamme tehdä lomastasi mahdollisimman onnistuneen ja rentouttavan. Siksi vastaamme mielellämme kysymyksiisi, jos haluat saada vinkkejä kiinnostavista nähtävyyksistä ja retkikohteista, reittiohjeita tai suosituksia parhaista ravintoloista, rannoista ja ostospaikoista. Tavoitat meidät kesäkaudella vuorokauden ympäri palvelupuhelimesta, tekstiviestillä ja sähköpostilla.
Palmaan kulkee busseja useita kertoja päivässä.

Liikkuminen Mallorcalla

Mallorcalla on hyvin toimiva bussiverkosto, ja korkeasesongin aikaan paikallisbussit liikennöivät tauotta suurimpien turistikohteiden välillä. Jos haluat nähdä enemmän saarta ja liikkua omaan tahtiisi, suosittelemme vuokra-autoa. Mallorcan tiet ovat erinomaisessa kunnossa, ja Palman kaupunkia lukuun ottamatta liikennemäärät ovat kohtuullisia. Lisäksi auton vuokraaminen täällä on edullista, varsinkin jos varaat auton etukäteen ennen matkaa.

Bussit

Mallorcalla on hyvin toimiva bussiverkosto, ja korkeasesongin aikaan paikallisbussit liikennöivät tauotta suurimpien turistikohteiden välillä. Palman paikallisbussiyhtiö on EMT, jonka bussit ovat sinisiä. Muualla saarella liikennöi TIB, jonka bussit ovat keltaisia tai punaisia. Liput ostetaan suoraan bussista, ja ne ovat yhdensuuntaisia. Huomioi, että kuljettajat eivät anna vaihtorahaa suurista seteleistä.

Bussiaikataulut vaihtelevat, joten muista tarkistaa ne etukäteen. Pyhäpäivinä bussit eivät usein kulje kovin säännöllisesti. Pidätämme oikeuden muutoksiin sekä aikataulujen että ajoreittien suhteen. Ota yhteys hotellisi vastaanottoon tai meihin saadaksesi lisätietoa.

Lautat

Mallorcalta on lauttayhteys Barcelonaan ja Valenciaan. Kesäkuukausina lauttoja kulkee myös Alcudian ja Menorcan sekä Mallorcan ja Ibizan välillä. Helpointa on varata liput internetistä tai Palman sataman jälleenmyyjiltä, joilta saat myös lauttamatkojen hinnastot ja aikataulut.

Lennot

Mallorcalta on päivittäiset lentoyhteydet Menorcan ja Ibizan naapurisaarille sekä Manner-Espanjaan. Saarelta on myös helppo lentää moniin Euroopan kaupunkeihin.

Taksi

Taksin voi tilata hotellin vastaanotosta tai pysäyttämällä taksin kadulla. Useimmilla alueilla on myös taksiasemia, joilla autot odottavat asiakkaita. Yleensä kuljettajat käyttävät taksamittaria ja vakiohintoja. Hinnasta kannattaa kuitenkin aina sopia kuljettajan kanssa etukäteen ennen pidempiä matkoja, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä.

Junat

Saarella on kolme junalinjaa, jotka kaikki lähtevät Palman keskustasta Plaza Españalta. Yksi linjoista menee keskelle saarta Incaan, toinen Sólleriin länsirannikolle, josta pääsee pienellä raitiovaunulla Puerto de Sólleriin. Kolmas linja kulkee Incan kautta Manacoriin.
Kohdefakta

Palvelumme

Omatoimikohde, jossa ei ole Tjäreborgin opaspalvelua.

Lue lisää Tjäreborgin palvelusta kohteessa, kun matkustat tilauslennolla.

Kestävä matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Kestävä matkailu Tjäreborgilla. Olemme jo useita vuosia olleet aktiivisesti yhteistyössä kansainvälisen Ecpat-järjestön kanssa, joka pyrkii monin eri tavoin parantamaan lasten elinolosuhteita erityisesti kehitysmaissa ja estämään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Passi ja viisumi

Suomen kansalaisilla tulee olla voimassa oleva passi tai poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti. Passin/henkilökortin tulee olla voimassa matkan ajan. Viisumia ei tarvita.

Mikäli et ole Suomen kansalainen, tarkista mahdollinen viisumitarpeesi/passivaatimukset Espanjan lähetystöstä/konsulaatista. Sellaisia Suomen kansalaisia, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia, saattavat koskea muut säännöt ja sinun kannattaa tarkistaa säännöt suoraan Espanjan lähetystöstä/konsulaatista
.... Espanjan suurlähetystö, Helsinki, p. +358 9 6877080.

Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa/passport requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please also note the possible need for a transit visa.

Rokotukset

Ei vaadita pakollisia rokotuksia. Tarkista, että jäykkäkouristus-, kurkkumätä, polio- ja MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) -rokotukset ovat kunnossa. Myös hepatiitti A ja B -rokotusta suositellaan.
Lisätietoja rokotuksista ja matkailuterveydestä saat terveyskeskuksista, matkailuklinikoilta tai sivultamme Terveys ja turvallisuus.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Estellencsin turistivero

Baleaarien saarten viranomaiset ovat ilmoittaneet, että saarilla majoittuvilta peritään ympäristövero. Veron suuruus vaihtelee paikallisen hotelliluokituksen ja matkan pituuden mukaan. Vero maksetaan suoraan hotellille sisäänkirjautumisen yhteydessä joko käteisellä tai kortilla.

Alla olevat hinnat ovat per henkilö/yö ensimmäisten kahdeksan yön aikana. Vero peritään kaikilta yli 16-vuotiailta matkustajilta.

Hotelli/huoneistohotelli, jonka virallinen luokitus on:
4+ ja 5 tähteä: Toukokuu-lokakuu 4,40 euroa/hlö/yö ja marraskuu-huhtikuu 1,10 euroa/hlö/yö
3+ ja 4 tähteä: Toukokuu-lokakuu 3,30 euroa/hlö/yö ja marraskuu-huhtikuu 0,80 euroa/hlö/yö
1-3 tähteä: Toukokuu-lokakuu 2,20 euroa/hlö/yö ja marraskuu-huhtikuu 0,55 euroa/hlö/yö

Yhdeksännestä ja sitä seuraavista öistä myönnetään 50 %:n alennus
.... Huomioithan, että Tjäreborgin hotelliluokitus saattaa poiketa virallisesta luokituksesta, jonka mukaan vero määräytyy.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Valuutta ja maksaminen

Euro (EUR). Estellencsin keskustassa on yksi pankkiautomaatti.

Aikaero

Suomen aika -1 tunti.

Sähkö

220 V. Adapteria ei tarvita.

Kieli

Espanjassa puhutaan pääasiassa espanjaa, mutta tietyillä alueilla myös katalaania ja mallorquiinia. Turistialueilla useimmat palvelualalla työskentelevistä puhuvat myös englantia.

Lisätiedot

Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Lasten kanssa matkustaminen
Mallorcan länsirannikko houkuttelee luonnon- ja ruuanystäviä. Jos matkustat lasten kanssa, kannattaa tarkistaa, että hotelli on varmasti lapsiystävällinen. Useimmissa hotelleissa ei ole lastenallasta tai leikkipaikkaa. Ranta on täällä kivinen ja jyrkästi syvenevä.

Matkalla lasten kanssa Mallorcalla

Mallorca on suosittu kohde lapsiperheiden keskuudessa, ja saarella on helppo matkustaa ympäriinsä myös perheen pienimpien kanssa. Espanjalaiset ovat lapsirakkaita, ja lapset ovat aina tervetulleita esimerkiksi ravintoloihin, joissa he saavatkin paljon huomiota henkilökunnalta.

Alla on lueteltu joitakin neuvoja ja vinkkejä lasten kanssa matkustaville.

Ravintolaruoka

Useimmissa ravintoloissa tarjoillaan kansainvälisiä ruokia, jotka maistuvat myös perheen pienimmille. Monissa ravintoloissa on myös erityinen lastenmenu, joka voi sisältää esimerkiksi hampurilaisia, pastaa, kanaa sekä juomia ja jäätelöä. Useimmissa ravintoloissa on saatavilla rajallinen määrä syöttötuoleja.

Lastenruoka ja vaipat

Lastenruokaa saa useimmista ruokakaupoista ja apteekeista, ja ruokakaupoissa se on halvempaa. Pohjoismaihin verrattuna purkkiruuan valikoima on pieni, ja valmispuurot sekä hedelmäsoseet sisältävät usein sokeria. Vaippoja saa useimmista supermarketeista, ja niitä on saatavilla monen hintaisia.

Auton turvaistuimet

Useimmilta isoilta autovuokraamoilta saa lisämaksusta lasten turvaistuimia. Varaa istuin samalla, kun varaat auton. Suurimpien vuokraamojen autoissa on turvavyöt takapenkillä.

Leikkipaikat

Espanjan leikkipaikat muistuttavat paljon suomalaisia. Leikkipaikat ovat suosittuja ajanvietepaikkoja, joten varaudu siihen, että lapsesi löytävät pian erikielistä leikkiseuraa.
Tee matkahaku