Matkat – Playa Dorada/Costa Dorada

Playa Dorada sijaitsee Dominikaanisen tasavallan pohjoisrannikolla pitkien, kutsuvien hiekkarantojen äärellä.

Playa Doradan lomakohde sijaitsee aivan Puerto Platan kaupungin ulkopuolella. Täällä voit nauttia kultaisista palmujen reunustamista rannoista ja majoittua mukavassa hotellissa. Aivan kohteen lähellä on kauppoja sekä monenlaisia ravintoloita, ja sen ympärillä levittäytyy vehreä viidakko, joka kohoaa ylös Pico Isabel de Torres -vuoren rinteille. Playa Dorada on yksi pohjoisrannikon parhaiten järjestetyistä ja mukavimmista kohteista, jossa All Inclusive -hotellit reunustavat helminauhan lailla rantaa. Erona moniin etelärannikon kohteisiin täällä on paljon nähtävää myös rannan ja hotellialueen ulkopuolella. Voit esimerkiksi tehdä jännittäviä retkiä vehreään luontoon, käydä ihailemassa lähellä sijaitsevia vesiputouksia tai vaikkapa matkustaa bussilla Puerto Plataan. Illan tullen voit joko pysytellä hotellissasi tai lähteä tutustumaan paikalliseen yöelämään, jota säestävät bachata, merengue ja salsa.

Karibian edullisimmat hinnat

Moni huomaa Playa Doradassa ilokseen, että matkakassa riittääkin täällä hieman pidempään. Vaikka hotellissa olisikin All Inclusive, voi silti olla hauskaa kokeilla paikallista ravintola-
ja yöelämää, ja edullisten hintojen ansiosta voitkin maistella kaikenlaista. Tuoreista äyriäistä valmistetut ruuat ovat paikallinen hieno erikoisuus, ja voit helpostikin saada maittavan illallisen alle kympillä.

Rantaelämää

Playa Doradan rannat ovat leveitä ja pitkiä, ja niillä on hienoa, kultaista hiekkaa sekä paljon tilaa niin rentoutumiselle kuin erilaisille aktiviteeteillekin. Jos aurinko paistaa liian kuumasti, voit lähteä snorklaamaan, melomaan tai kokeilemaan purjelautailua. Pohjoisrannikolla on usein hyvät tuuli- ja aalto-olosuhteet, mikä tekee erilaisista vesiurheilulajeista entistä kiinnostavampia.

Lapsiystävällinen Playa Dorada

Jos matkustat Playa Doradaan lasten kanssa ja haluat asua rannalla, Iberostar Costa Dorada -hotelli on kuin sinulle tehty. Hotellilla on suuri, tilava allasosasto, ja rantakin on vain muutaman askelen päässä. All Inclusive kuuluu hintaan, mikä tekee perhelomastasi helpon ja vaivattoman.

Koe Dominikaaninen tasavalta

Jos maltat poistua rannalta hetkeksi, suosittelemme retkeä Puerto Plataan, joka on eloisa dominikaanikaupunki. Täällä koet aitoa paikallista tunnelmaa värikkäiden talojen ja tunnelmallisten baarien keskellä. Jos pelaat golfia, sinun kannattaa suunnistaa Playa Doradan kuuluisalle, Robert Trent Jonesin suunnittelemalle 18-reikäiselle kentälle, jolla on leveät väylät ja korkea tasoitusraja. Puerto Platasta menee myös maisemahissi Pico Isabel de Torres -vuoren huipulle, jolla voi nauttia upeasta näkymästä ja vehreästä luonnosta.

Hyvä tietää
  • Rantahotelleja
  • Perhehotelleja
  • Hotelleja aikuisille
  • All Inclusive
  • Upeita hiekkarantoja
  • Edullisia ravintoloita
Suodata ja hae matkaa

Muiden mielipiteet kohteesta Playa Dorada/Costa Dorada

Asiakkaamme eivät ole vielä kirjoittaneet arvosteluja tästä kohteesta.

Sää
  • tammikuu
28°17°
6
Aurinkotuntia/pv
26°
Veden lämpötila
20
Sateettomia päiviä
  • helmikuu
28°17°
7
Aurinkotuntia/pv
26°
Veden lämpötila
19
Sateettomia päiviä
  • maaliskuu
29°18°
7
Aurinkotuntia/pv
26°
Veden lämpötila
22
Sateettomia päiviä
  • huhtikuu
30°18°
7
Aurinkotuntia/pv
26°
Veden lämpötila
20
Sateettomia päiviä
  • toukokuu
31°20°
7
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
  • kesäkuu
32°20°
8
Aurinkotuntia/pv
28°
Veden lämpötila
17
Sateettomia päiviä
  • heinäkuu
32°21°
8
Aurinkotuntia/pv
28°
Veden lämpötila
16
Sateettomia päiviä
  • elokuu
33°21°
8
Aurinkotuntia/pv
29°
Veden lämpötila
16
Sateettomia päiviä
  • syyskuu
33°21°
7
Aurinkotuntia/pv
29°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • lokakuu
32°20°
7
Aurinkotuntia/pv
29°
Veden lämpötila
14
Sateettomia päiviä
  • marraskuu
30°19°
6
Aurinkotuntia/pv
28°
Veden lämpötila
18
Sateettomia päiviä
  • joulukuu
28°18°
6
Aurinkotuntia/pv
27°
Veden lämpötila
20
Sateettomia päiviä
Rannat
Playa Doradan hiekkaranta on noin viisi kilometriä pitkä, ja se jatkuu myös kohteen ulkopuolelle. Hotellit tarjoavat aurinkotuoleja ja -varjoja vieraidensa käyttöön. Dominikaanisen tasavallan rannikolla on yli 500 kilometrin pituudelta hienoja rantoja, joiden joukossa on sekä suuria, suosittuja rantoja että pieniä syrjäisiä paratiisirantoja, joilla voi nauttia hiljaisuudesta ja aaltojen kohinasta. Syrjäiset rannat sijaitsevat hotelli- ja turistialueiden ulkopuolella. Dominikaanisen tasavallan rannat ovat yleensä matalia ja kirkasvetisiä.

Sosua Beach – hyvä snorklauspaikka

Pehmeähiekkainen ja kirkasvetinen Sosua Beach on hyvin suosittu ranta. Rannan edustalla, 30 metrin päässä vesirajasta sijaitsevan koralliriutan ansiosta paikka soveltuu erinomaisesti snorklaukseen.

Cabarete – paras ranta surffaamiseen

Cabareten eloisassa lomakohteessa on kuuden kilometrin pituinen hiekkaranta, joka on suosittu hieman nuoremman väen keskuudessa. Lisäksi ranta on tunnettu hyvistä tuuliolosuhteistaan, mikä tekee siitä erinomaisen paikan harrastaa leijasurffausta ja purjelautailua.

Playa Grande – paratiisiranta

Playa Granden puolentoista kilometrin pituista hiekkarantaa ympäröi eksoottinen, trooppinen kasvillisuus. Myös kauempana idässä, Samanan alueella, on kilometrikaupalla kauniita rantoja.
Lennot ja kuljetukset

Näin matkustat tänne

Playa Doradaan ja Costa Doradaan voit matkustaa reittilennoilla Helsingistä mihin aikaan vuodesta tahansa. Lento laskeutuu Puerto Plataan.
Kun varaat Tjäreborgilta reittilennoilla toteutettavan pakettimatkan, voit ostaa erikseen myös lentokenttäkuljetukset. Kuljetukset lentokentältä hotelliisi ovat useimmiten taksilla tai minibussilla. Lisätiedot varaamistasi kuljetuksista näkyvät matka-asiakirjassasi. Kuljetuksen hinta vaihtelee kulkuvälineen ja matkan pituuden mukaan. Tarkka hinta ilmoitetaan varausvaiheessa.

Lento laskeutuu Puerto Plataan. Kuljetus lentokentältä Playa Doradaan ja Costa Doradaan kestää n. 20 min (16 km). Lentokenttäkuljetukset eivät sisälly matkan hintaan, mutta voit ostaa ne lisämaksusta ennen matkaa.
Ruoka, juoma ja yöelämä
Kaikki Playa Doradan hotellimme ovat All Inclusive -hotelleja, joilla on omat ravintolansa vieraita varten. Muutamia ravintoloita ja baareja on myös Playa Dorada Plaza -ostoskeskuksessa.

Ruoka ja juoma Dominikaanisessa tasavallassa

Dominikaaninen tasavalta on värikäs sekoitus eri kulttuureja, mikä on vaikuttanut myös maan ruokakulttuuriin. Espanjalaisten, afrikkalaisten ja ranskalaisten vaikutteiden seurauksena on syntynyt comida criolla, joka on maukasta, yksinkertaista ja miedosti maustettua ruokaa.

Liha ja kala

Liha muodostaa saaren ruokakulttuurin perustan, ja sian-, naudan- ja vuohenlihaa sekä kanaa käytetään runsaasti. Kalaa ja äyriäisiä pidetään suurena herkkuna, ja niitä saa monista ravintoloista. Suosittuja äyriäisiä ovat simpukat, katkaravut ja hummeri. Dominikaanisessa tasavallassa on monia paikallisia ruokalajeja. Yksi suosituimmista on sancocho, johon tulee riisiä, papuja ja lihaa. Grillattu sianliha ja kana friteeratun banaanin kera on myös suosittua ruokaa.

Mausteet

Monet saarella käytetyistä mausteista, kuten oregano ja chili, saadaan suoraan luonnosta. Mausteiden monipuolisuudesta huolimatta dominikaaninen ruoka ei ole erityisen vahvasti maustettua. Saaren omat mausteet ovat hauska ja käytännöllinen tuliainen, ja niitä voi ostaa edullisesti.

Hedelmät

Dominikaaninen tasavalta on kuin suuri kasvihuone, jossa viihtyy monia hedelmäpuita. Täällä tuoreita hedelmiä on saatavilla vuoden ympäri edullisesti. Jos siis pidät hedelmistä, olet todellakin saapunut paratiisiin! Maista saarella kasvanutta ananasta, papaijaa, mangoa ja kookospähkinää. Myös tavanomaisemmat hedelmät, kuten banaanit ja melonit, maistuvat täällä erityisen hyvältä, sillä ne ovat saaneet kypsyä kunnolla auringossa.

Vihannekset

Vihannekset ovat myös tärkeä osa monia ruokalajeja, ja niitä käytetään sekä salaateissa että lämpimissä ruuissa. Tavallisimpia vihanneksia ovat salaatti, kaali, tomaatti, sipuli, kurkku ja usein myös avokado. Perunaa ja platanoa eli keittobanaania käytetään myös paljon pääruokien lisukkeena. Platano on yksi kansallisruuista, ja sitä voi maistaa joko friteerattuna, paistettuna tai keitettynä.

Riisi

Pieniä riisiviljelmiä on lähes kaikkialla saarella. Riisi onkin dominikaanien tärkein ravinnonlähde ja muodostaa jopa neljäsosan köyhimpien ruokavaliosta.

Rommi

Yksi tavallisimmista Karibian juomista on rommi. Ennen vanhaan vain merirosvot, merimiehet ja banaanivaltioiden machomiehet joivat rommia, mutta nykyisin siitä on tullut kaikkien suosima juoma. Rommi valmistetaan sokerinvalmistuksen sivutuotteista, kuten melassista ja sokeriruokojen mehusta. Rommityyppi, jota valmistusprosessissa syntyy, riippuu veden määrästä ja säilytystavasta.

Rommia on kolmenlaista tyyppiä: valkoista, kultaista ja añejoa
....

Ron Blanco – valkoinen rommi
Yleisin rommityyppi. Vaalea, kuiva, korkea alkoholipitoisuus.

Ron Dorado – kultainen rommi
Matalampi alkoholipitoisuus, joka tekee mausta ja aromista täyteläisemmän.

Ron Añejo
Erityisen hieno rommi. Golden rum -rommia (eräänlaista añejo-rommia) kypsytetään useita vuosia puutynnyrissä oikean maun saavuttamiseksi. Tässä rommissa on täyteläisin maku, ja sitä voi verrata konjakkiin.

Kolme Dominikaanisen tasavallan tunnetuinta ja tavallisinta rommimerkkiä ovat "kolme B:tä" – Brugal, Bermudez ja Barceló. Niitä voi ostaa jokaisesta kadunkulmasta, ja jos haluat ensin maistiaiset, näitä merkkejä myydään useimmissa baareissa.

Olut

Saarelta saa monia erityyppisiä oluita, joista tunnetuin on Presidente. Muita paikallisia oluita ovat Quisqueya ja Bohemia. Tarjolla on myös ulkomaisia oluita, kuten meksikolaista Coronaa ja amerikkalaista Budweiseria.

Viini

Useimmat viinit tulevat Espanjasta, Chilestä, Argentiinasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Tuontiviinit ovat yleensä kalliimpia. Paikallisia viinejä tuotetaan pieninä määrinä yksittäisillä pienillä viinitiloilla, jotka sijaitsevat maaseudulla.

Mama Juana on paikallinen juoma, johon tulee rommia, punaviiniä ja hunajaa sekä salaisia ainesosia. Aito paikallinen erikoisuus ja varsinainen makuelämys!

Paikallisia erikoisuuksia

La bandera dominicana: Lihaa tai kanaa, riisiä ja papuja.
Sancocho: Täyttävä lihamuhennos.
Quipe: Öljyssä paistettuja lihapullia.
Chicharrones de pollo: Paneroituja kanapaloja, joita saa melkein kaikkialta kadunkulmien pikkukioskeista.
Frito verde: friteerattuja banaanisiivuja
Majarete: Makea, kermainen maissivanukas, johon tulee kookosmaitoa, vaniljaa ja kanelia

Juomaraha

Ravintolalaskuun lisätään usein 16 prosentin vero. Tapana on myös jättää juomarahaa 10 prosenttia laskun loppusummasta.
Playa Doradassa on muutamia pieniä baareja. Vilkkaampaa menoa kaipaavien kannattaa lähteä Puerto Plataan, johon on vain noin 5 minuutin taksi- tai bussimatka.
Ostokset
Playa Doradan ostosmahdollisuudet rajoittuvat muutamiin kauppoihin, joista voi ostaa käsitöitä, kuten tauluja ja puuveistoksia. Hotelleissa on matkamuistomyymälöitä.

Puerto Plata

Läheisessä Puerto Platan kaupungissa on laaja ostosvalikoima. Kaupungissa on useita suuria ostoskeskuksia ja paljon pienempiä kauppoja, joista voi ostaa vaatteita, kenkiä ja matkamuistoja. Suurin tavaratalo on Malecon-kadun alkupäässä sijaitseva La Sirenas, ja toinen iso ostoskeskus on Tienda Jimenez, ja lisäksi kaupungissa on suuri elintarvikeliike Tropical. Puerto Platassa on myös Brugal-rommin tislaamo, jossa rommia voi maistaa.

Santiago

Santiago on pohjoisrannikon paikallisen väestön ostosparatiisi. Kaupungissa on useita ostoskeskuksia, joista suurin valikoima on Nacionalissa. Keskustassa on myös paljon pieniä kauppoja. Suosituin ostoskatu on nimeltään Calle del Sol.

Santo Domingo

Pääkaupunki Santo Domingossa paras ostosvalikoima on Calle del Conde-, Calle Duarte- ja Calle Mella -nimisillä kaduilla. Calle Mellalla sijaitsee myös Mercado Modelo, suosittu käsityökeskus. Täällä on tietenkin myös useita suuria ostoskeskuksia, kuten Blue Mall, Acropolis, Nacional, Plaza Criolla ja Galerias Comerciales, joista saa lähes mitä tahansa.

Meripihka

Dominikaanisen tasavallan meripihka on kenties maailman hienointa. Parhaat kaupat upeiden meripihkakivien ostoon löydät Santo Domingosta ja Puerto Platasta.

Larimar

Turkoosi korukivi, jota esiintyy vain Hispaniolan saarella.

Taulut

Haitilaista taidetta pidetään Karibian parhaana. Varo kuitenkin halpoja väärennöksiä.

Keramiikka

Kasvottomat nuket, muñecas sin rostros, symboloivat saaren monikulttuurista väestöä.

Rummut

Voodooseremonioissa käytettävät rummut soveltuvat myös matkamuistoiksi.

Sikarit

Käsinrullattuja sikareita voi ostaa edulliseen hintaan.
Aktiviteetit ja nähtävyydet
Playa Doradassa suurin osa aktiviteeteista liittyy luonnollisesti veteen. Täällä voit harrastaa surffausta, purjehdusta, snorklausta ja sukellusta sekä myös ratsastusta ja tennistä. Playa Doradassa on myös hyvä golfkenttä.

Purjelautailu ja leijasurffaus

Playa Doradan rannan vesiurheilukeskukset vuokraavat surffilautoja. Paras paikka kokeilla vesiurheilua on kuitenkin Cabareten ranta, joka on yksi maailman kymmenestä parhaasta purjelautailuun ja leijasurffaukseen soveltuvista rannoista.

Luonnonpuistot

Saarella on useita luonnonpuistoja, joissa voi vierailla. Luonnonsuojelualueille ja vuoristovaelluksille voi lähteä ainoastaan oppaan seurassa.

Baseball

Baseball on Dominikaanisen tasavallan kansallisurheilulaji. Kausi kestää lokakuusta helmikuuhun, ja maan liigassa pelaa kuusi joukkuetta.

Golf

Dominikaanisessa tasavallassa on 21 golfkenttää. Lähimpänä sijaitsevat 18-reikäiset kentät Playa Dorada Golf Course ja Playa Grande Golf Course.

Paikalliset juhlapäivät

Pääsiäisviikko, Semana santa, on Dominikaanisen tasavallan tärkein juhla, ja sitä vietetään seuraavan kerran 13.4.-20.4. (pitkäperjantai19.4.) 2019. Juhlan aikaan kaikissa lomakohteissa on hyvin vilkasta. Pääsiäisviikolla moottoriajoneuvoilla tapahtuva vesiurheilu on kokonaan kiellettyä, ja ilman moottoria tapahtuva vesiurheilu voi myös olla osittain tai kokonaan kiellettyä.

Juhlat ja karnevaalit

Dominikaanisen tasavallan elämää värittävät monenlaiset juhlat. Suosittuja ovat esimerkiksi Santo Domingon ja Puerto Platan merengue-festivaalit. Tanssin lisäksi festivaaleihin kuuluu muun muassa käsityönäyttelyitä, urheilukisoja ja monenlaisia esityksiä.

Jazzfestivaali
Cabaretessa järjestetään vuosittain suosittu jazzfestivaali, Dominican Republic Jazz Festival, joka tunnetaan koko Karibian alueella.

Joulu ja uusivuosi
Kuten monissa muissakin maissa, joulu on Dominikaanisessa tasavallassa perhejuhla
.... Joulupäivällistä syödään kotona, ja sen jälkeen paikalliset lähtevät usein ulos tanssimaan. Uusivuosi on perinteisesti hieman riehakkaampi juhla. Hotellit koristellaan kauniisti, ja niissä järjestetään joulu- ja uudenvuodenpäivällisiä sekä monenlaista ohjelmaa.

Karnevaalit
Dominikaanisessa tasavallassa karnevaaleja vietetään helmikuussa, ja ne ovat hyvä tilaisuus päästä näkemään monenlaisia perinneasuja. Lomakohteissa karnevaaliaikaa ei juuri huomaa, mutta Puerto Platan rantakadulla on vilinää ja vilskettä helmikuun jokaisena viikonloppuna. Karnevaaliaika huipentuu itsenäisyyspäivään 27. helmikuuta, jolloin järjestetään karnevaalikulkueita, pukeudutaan perinteisiin asuihin ja huvitellaan monin eri tavoin. Suurimmat karnevaalit pidetään La Vegan kaupungissa, joka sijaitsee noin 2,5 kilometrin päässä Puerto Platasta Santo Domingoon päin.
Auringon ja uimisen lisäksi Dominikaanisella tasavallalla on tarjottavanaan myös paljon muuta. Alla on joitakin vinkkejä nähtävyyksistä, joissa voit vierailla lomasi aikana.

Santo Domingo

Maan pääkaupunki Santo Domingo sijaitsee noin 4 tunnin bussimatkan päässä Puerto Platasta. Kaupungissa on paljon nähtävää, kuten Kristoffer Kolumbuksen talo, Amerikan vanhin katedraali, ensimmäinen kivillä päällystetty katu Calle los Damas sekä Calle El Conden kävelykatu.

Santiago

Maan toiseksi suurin kaupunki Santiago sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä Puerto Platasta. Siellä voi muun muassa vierailla Museo Histórico Fortaleza San Luisissa ja historiallisessa museossa San Luis Fort Museumissa, joka toimi diktatuurin aikaan 1930–61 vankilana. Kaupungissa voi myös ihailla suurta puiston ympäröimää monumenttia, Monumento a los Héroes de la Restauraciónia, joka on suosittu käyntikohde paikallisten keskuudessa.

Puerto Plata

Puerto Platan kaupungissa on paljon nähtävää, muun muassa vanhan kaupunginosan värikkäät viktoriaanisen ajan puutalot, San Felipen katedraali ja San Felipen linnoitus Malecon-rantakadulla. Puerto Platassa on myös maisemahissi, jolla pääsee Pico Isabel de Torres -vuoren huipulle, sekä meripihkamuseo ja Brugalin rommitislaamo.
Kulkuyhteydet
Dominikaanisessa tasavallassa ympäriinsä matkustaminen on elämys, joka sinun kannattaa kokea lomasi aikana. Niin pääset myös tutustumaan paikalliseen väestöön ja heidän arkielämäänsä. Emme suosittele auton vuokraamista, sillä liikenne on täällä hyvin hektistä.

Paikallisbussit

Puerto Doradan kaupunginportilta lähtee päiväsaikaan paikallisbusseja Puerto Plataan. Busseissa on melko ahdasta, eikä vakituisia aikatauluja tai hintoja ole. Kyytiin pääsee viittomalla bussille kadunvarressa.

Taksi

Taksit ovat beigen värisiä, ja ne näyttävät samalta kaikkialla saarella. Ne ovat valtion omistamia, ja monissa niistä on käytössä taksamittari. On kuitenkin tavallista, että hinnasta sovitaan kuljettajan kanssa ennen matkaan lähtöä. Suurimmilla hotelleilla on omia takseja, joiden hinnasto on nähtävissä vastaanotossa. Sosuan keskustassa on taksiasema. Hinnasta kannattaa sopia ennakkoon varsinkin pidemmille matkoille lähdettäessä. Halvemmat carro publicot eli yleiset taksit ovat henkilöautoja, jotka toimivat paikallisbussien tapaan. Pysäkkejä ei ole, vaan kyytiin noustaan pääkadun varrelta. Autojen katolla on kyltti, jossa lukee "transporte" sekä auton reitti. Matkaan lähdetään, kun kyytiin on noussut tarpeeksi matkustajia, ja hinta määräytyy matkustajamäärän mukaan.

Hevosvaunut

Playa Doradassa voi nousta myös hevosvaunujen kyytiin. Hinnat saattavat vaihdella paljonkin.

Mopotaksi

Mopotaksit eli motoconchos ovat suosittu liikkumistapa paikallisten keskuudessa. Emme kuitenkaan suosittele niitä, sillä ne eivät välttämättä ole turvallisia, vaikka paikalliset käyttävätkin niitä koko perheen voimin. Jos kuitenkin päätät nousta mopotaksin kyytiin, sovi hinnasta etukäteen ja maksa vasta, kun olet päässyt sovittuun määränpäähän.

Lennot

Vol Air -lentoyhtiö liikennöi suurimpien kaupunkien eli Santo Domingon, Punta Canan ja Puerto Platan välillä.

Caribe Tours

Caribe Toursin ilmastoiduissa busseissa on hyvä palvelu, ja ne sopivat hyvin pidempiin matkoihin, esimerkiksi kun haluat mennä Santo Domingoon. Bussiasemia on suurimmissa kaupungeissa. Bussimatka Puerto Platasta Santo Domingoon kestää noin neljä tuntia.
Kohdefakta

Palvelumme

Omatoimikohde, jossa ei ole Tjäreborgin suomenkielistä opaspalvelua.

Kestävä matkailu

Yrityksenä haluamme, että jokaisella lomamatkalla on merkitystä, sekä matkalle lähtijälle, että myös paikallisesti lomakohteissamme. Sen vuoksi pyrimme jatkuvasti vähentämään toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia niin kotimaassa, lentomatkoilla kuin myös hotelleissa ja lomakohteissamme. Lue lisää vastuullisuustyöstämme osoitteessa Kestävä matkailu Tjäreborgilla. Olemme myös jo useita vuosia olleet aktiivisesti yhteistyössä kansainvälisen Ecpat-järjestön kanssa, joka pyrkii monin eri tavoin parantamaan lasten elinolosuhteita erityisesti kehitysmaissa ja estämään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Passi ja viisumi

Passin on oltava täysin ehjä sekä voimassa vähintään 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen, ja siinä tulee olla vähintään kaksi leimaamatonta sivua. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia alle 30 vuorokautta kestävällä lomamatkalla.

Saat jo koneessa tai heti maahan saavuttuasi turistikortin, joka tulee täyttää ja esittää passintarkistuspisteessä. Turistikortin hinta enintään 30 vuodokauden ajaksi on reittilennoilla n. 10 USD, ja se lunastetaan erillisestä viisumipisteestä kentällä, ennen passintarkistukseen menoa
.... Turistikortin voi maksaa vain seteleillä, kolikoita ei hyväksytä maksuksi.
Huom! Tilauslennoilla turistikortti sisältyy matkan hintaan.

Turisteilta voidaan maasta lähtiessä periä poistumisvero, jonka suuruus riippuu matkan kestosta.

Mikäli et ole Suomen kansalainen, tarkista mahdollinen viisumitarpeesi/passivaatimukset Dominikaanisen tasavallan lähetystöstä/konsulaatista. Sellaisia Suomen kansalaisia, jotka eivät ole alkuperältään suomalaisia, saattavat koskea muut säännöt ja sinun kannattaa tarkistaa säännöt suoraan Dominikaanisen tasavallan suurlähetystöstä/konsulaatista.
Dominikaanisen tasavallan suurlähetystö Tukolmassa, p. +46 8 667 46 11.


Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa/passport requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please also note the possible need for a transit visa.

Rokotukset

Ei vaadita pakollisia rokotuksia. Tarkista, että jäykkäkouristus-, kurkkumätä, polio- ja MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) -rokotukset ovat kunnossa. Lisäksi suositellaan A-hepatiittisuojaa sekä harkinnanvaraisena B-hepatiittisuojaa.
Lisätietoja rokotuksista ja matkailuterveydestä saat matkailuklinikoilta tai sivultamme Terveys ja turvallisuus.

Suojautuaksesi hyttysiä ja muita hyönteisiä vastaan, suosittelemme hyttyskarkotetta ja vaaleita, pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita.

Paikalliset lait ja tavat

Muistathan, että useissa maissa on hyvin erilaiset lait ja säädökset kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Välttääksesi mahdollisia yllätyksiä, tutustu maan säädöksiin ja tapoihin, vieraile lähetystön kotisivuilla ja tutustu etukäteen ulkoministeriön kyseistä maata koskeviin matkustustiedotteisiin.

Valuutta ja maksaminen

Dominikaaninen peso (DOP). American Express, Mastercard, VISA. Useimmissa hotelleissa, kaupoissa sekä takseissa voi maksaa myös US-dollareilla. Hotelleissa tai niiden lähellä on pankkiautomaatteja.

Aikaero

Talvella - 6 tuntia vähemmän kuin Suomessa, - 7 tuntia kesällä.

Sähkö

110 v. Muuntaja ja adapteri tarvitaan. 220 volttisille laitteille tarvitaan muuntaja.

Kieli

Espanja.

Lisätiedot

Kohteessa on suuria tasoeroja. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Tee matkahaku