Tjäreborgin historia

1950-luku

Vuonna 1950 tanskalaisen Tjaereborg –nimisen pikkukylän 40–vuotias pastori Eilif Krogager mietti keinoa päästä matkustamaan. Yhtä kiinnostunut matkustamisesta oli myös seurakunnan kanttori, opettaja Svend Aage Mathiesen. Kummallakaan kirkonmiehellä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahaa matkustamiseen. Niinpä he keksivät, että jos he järjestäisivät ryhmämatkan bussilla ja itse seuraisivat mukana yhdistettyinä matkanjohtaja/opas/matkatavara-vahtina, työ kustantaisi heidän matkansa. Paikalliseen sanomalehteen laitettiin ilmoitus, missä haettiin 30 ihmistä mukaan bussimatkalle Espanjan Madridiin. 70 ihmistä ilmoittautui ja matkalle lähti kaksi bussia.

Krogager ja Mathiesen matkustivat työvaatteissa, joissa oli paljon taskuja ja jotka olivat hyviä seteleiden ja muun pikkutavaran säilyttämiseen. Kaikki yöpymispaikat oli tilattu etukäteen ja matkalla matkanjohtajat saivat hyvien ravintoloiden osoitteita, joihin otettiin yhteyttä etukäteen. Melkein kaikkeen oltiin siis varauduttu, mutta Espanjan rajalla odotti yllätys. Rajavartijat vaativat nähdäkseen kaiken ryhmän mukanaan tuoman valuutan ja lisäksi kirjallisen luvan valuutan maahan tuomisesta. Tähän Krogager ei ollut osannut varautua. Muina miehinä hän otti yhdestä pikkutaskustaan tanskalaisen Daells Varehus –nimisen tavaratalon kuitin ja esitti sen valuutan tuomislupana. Rajavartijat eivät ymmärtäneet mitään tanskalaisesta tekstistä, mutta olettivat sen olevan vaaditun dokumentin ja näin ryhmä pääsi rajan yli!

Jo paluumatkalla pastori Krogager tajusi, että nämä kaksi ensimmäistä bussimatkaa jäävät tappiollisiksi ja koska menetetyt rahat piti saada takaisin, keksi Krogager laittaa lehteen ilmoituksen Oberammergaun kärsimysnäytelmiin suuntautuvista bussimatkoista. Ensimmäisen sesongin aikana Krogager lähetti seitsemän ryhmää Oberammergauiin toimien itse matkanjohtajana veljensä, vaimonsa Gorman ja kanttorin kanssa. Näiden matkojen työllistämänä Eilif Krogagerin silmät avautuivat valtavalle järjestettyjen seuramatkojen tarpeelle. Tjaereborgin toiminta oli alkanut.

Aluksi kaikki matkat tehtiin busseilla, joita Tjaereborg Rejser omisti enimmillään 70 kpl. Bussien kyljessä komeili isoilla kirjaimilla TJAEREBORG. Matkoja tehtiin Italiaan, Espanjaan, Rivieralle, Itävaltaan, Sveitsiin, Pariisiin ja Reinin-laaksoon. 50-luvun puolivälissä 14 päivän matka Italiaan maksoi 675 Tanskan kruunua (n. 90 euroa) ja kahdeksan päivän matka Sveitsiin 395 Tanskan kruunua (n. 53 euroa).

1960-luku

Vähitellen Krogager kiinnostui uusista, kaukaisimmista kohteista. Syntyi idea oman lentoyhtiön perustamisesta. Krogageria neuvottiin olla perustamatta omaa yhtiötä. Monet muut olivat menossa taloudellisesti alaspäin, mutta Krogager oli optimisti. ”Toiset aloittavat lentämällä ja vasta sitten hankkivat asiakkaat,” hän sanoi. ”Meillä on matkustajat ja minä ostan lentokoneita täyttääkseni tarpeen, joka jo on olemassa.” Näin Krogager perusti vuonna 1962 Sterling Airways -lentoyhtiön, joka kasvoi maailman suurimmaksi yksityiseksi tilauslentoyhtiöksi. Ensimmäiseksi hankittiin kaksi DC-68 –konetta ja lokakuussa 1962 Sterling Airways kuljetti Tanskan Tjaereborgin ensimmäisen ryhmän, kaikkiaan 92 matkustajaa, Kanariansaarille. Ensimmäinen Super Caravelle lentokone ostettiin vuonna 1965. Suurimmillaan Sterling Airwaysin lentokalustoon kuului 20 lentokonetta.

Tjäreborg aloitti toimintansa vuonna 1964 Ruotsissa. Ensimmäisenä avattiin toimisto Tukholmaan. Myöhemmin Tjäreborg-toimistot avattiin Malmössä, Göteborgissa ja Örebrossa. Vuonna 1966 oli Tjaereborgilla takanaan 16 menestyksellistä vuotta Tanskassa ja kaksi vuotta Ruotsissa.

25.3.1966 perustetaan Oy TR-Matkat Resor Ab Suomeen

Eilif Krogagerille oli itsestään selvää, että myös suomalaisten pitää päästä nauttimaan hänen kokemuksistaan seuramatkailussa. Niinpä maaliskuun 25. päivänä 1966 perustettiin Oy TR-Matkat Resor Ab Helsinkiin Töölönkadulle. Suomessa oli tuolloin paljon epäilijöitä; tanskalainen yritys, jonka nimi kaiken lisäksi oli erittäin vaikea ääntää, perustaa seuramatkoja myyvän toimiston Suomeen! Yhtiölle ennustettiin tuolloin Suomessa lyhyttä elinikää. TR-Matkat Resor myi myi ensimmäisinä toimintavuosinaan matkoja Tukholmasta alkaville matkoille. Oppaat olivet tuolloin ruotsinkielisiä. TR-Matkat Resor alkoi käyttää Suomessa nimeä Tjäreborg vuonna 1974.

Vuonna 1967 Tjaereborg-konsernissa otettiin ensimmäisenä matkanjärjestäjänä Euroopassa käyttöön ATK-paikanvarausjärjestelmä. Norjassa toiminta aloitettiin vuonna 1967, missä toimistot avattiin sekä Oslossa että Bergenissä.Vuonna 1967 Tjaereborg aloitti omien hotellien rakentamisen Espanjassa ja Itävallassa. Itävaltaan rakennettiin hotelli Edelweiss ja Espanjaan Stella Polaris -hotelleja, joista useimmat ovat vieläkin konsernin omistuksessa.

1970-luku

Vuonna 1973 Tjäreborg aloitti varsinaiset suorat lennot Helsingistä. Ensimmäinen tilauslento suuntaantui Gardajärvelle Sterling Airwaysin lentokoneella. Suomalaisia oppaita alettiin palkata ja hotelleja valittiin suomalaiseen makuun. Vuonna 1973 Suomen Tjäreborgilla oli 5.000 matkustajaa Suomen kokonaismarkkinoiden ollessa 200.000 matkustajaa.

Suomen Tjäreborg otti ATK-järjestelmän käyttöön vuonna 1974 ja oli usean vuoden ajan ainoa matkanjärjestäjä, jolla oli ATK-paikanvarausjärjestelmä. Lehdistötiedotteessa kerrottiin mm. näin: ”Myyntikonttoreissa olevat tietokonepäätteet mahdollistavat nopean, tehokkaan ja virheettömän asiakaspalvelun. Nopealla palvelulla asiakas saa muutamassa sekunnissa haluamansa tiedot eri hotelleista, huonetyypeistä, sijainnista, uimarannoista, harrastusmahdollisuuksista, hinnoista ja lentoaikatauluista. Päätteen kautta syötettyihin kysymyksiin saadaan kuvaruudulle välittömästi vastaus. ATK-paikanvarausjärjestelmästä on hyötyä ennen kaikkea asiakkaalle. Manuaalisessa paikanvarausjärjestelmässä mahdollinen päällekkäisvaraus on Tjäreborgin ATK-järjestelmällä mahdotonta. Samaa matkaa ei voi myydä kahteen kertaan. Järjestelmän yksi oleellinen puoli on se, että matkan voi tilata tavallisesti puhelimitse vaikkapa Inarista."

Vuonna 1973 Tjäreborg aloitti toimintansa Saksassa. Toimistot sijaitsivat Düsseldorfissa, Hampurissa, Berliinissä ja Hannoverissa. Vuoteen 1982 saakka Saksan Tjäreborg oli yksi Saksan suurimmista matkanjärjestäjistä.

Ainoana seuramatkanjärjestäjänä Suomen Tjäreborg ei ainoastaan vienyt matkailijoita Suomesta, vaan myös järjesti tänne yhdessä Tanskan ja Saksan Tjaereborgin kanssa seuramatkoja. Vuonna 1973 Tjäreborg aloitti bussimatkat tanskalaisille Suomeen. Bussimatkoja järjestettiin myös Saksasta ja Tjaereborgin isot keltaiset bussit eivät tuohon aikaan olleet kovinkaan harvinainen näky Suomen maanteillä. Vuonna 1976 Tjäreborg alkoi myydä lentomatkoja Düsseldorfista Kuopioon. Matkat myytiin hetkessä loppuun ja saksalaisturistien määrää kaksinkertaistettiin vuonna 1977 ja ohjelmistoon lisättiin lennot Hampurista Itä-Suomeen. Matkaohjelma käsitti mm. Pohjois-Suomen kierroksen ja näiden matkojen kaikki maajärjestelyt hoidettiin Suomen Tjäreborgin toimesta. Kahden viikon matkastaan saksalaiset maksoivat tuolloin 1.700 silloista Suomen markkaa (n. 286 euroa).

Vuonna 1974 Suomen Tjäreborgilla oli 13.000 matkustajaa ja markkinaosuus oli 5,5 %. Vuoteen 1975 saakka oli Tjäreborg myynyt kaikki matkansa omasta toimistostaan suora- tai puhelinmyyntinä Helsingin Aleksanterinkadulta. Aleksanterinkadulle oli muutettu vuonna 1968 ja myyntitoimisto oli samassa osoitteessa aina vuoteen 1993 saakka, jolloin muutettiin Mikonkadulle. Ensimmäinen agenttisopimus tehtiin vuonna 1975 MatkaKalevan kanssa ja näin MatkaKalevan 17 toimistoa ympäri Suomea saivat oikeudet myydä Tjäreborgin matkoja.

Vuonna 1975 Tjaereborg-konserni täytti 25 vuotta. Neljännesvuosisadassa Tjaereborg oli kasvanut yhdeksi maailman suurimmista matkanjärjestäjistä. Vuoteen 1976 mennessä Tjaereborgin mukana oli matkustanut yli 5 miljoonaa lento- ja bussi-matkustajaa. Tjaereborg-konsernin palveluksessa oli tuolloin 2.500 työntekijää.

Talvella 1976 aloitti Suomen Tjäreborg kielimatkojen järjestämisen. Tjäreborgin Kielimatkat saavuttivat jo ensimmäisenä toimintavuotenaan valtavan suosion ja 30 %:n markkinaosuuden Suomen kielimatkamarkkinoilla. Tjäreborgin Kielimatkojen silloinen johto osti koko kielimatkatoiminnan vuonna 1988.

Vuonna 1977 avasi Tjaereborg toimiston Lontooseen ja sittemmin Manchesteriin. Tjaereborgin suoramyyntitekniikka herätti tuolloin suurta huomiota englantilaisessa lehdistössä ja matkailualan piireissä. Talvella 1979/80 Tjäreborg aloitti hiihtomatkojen tarjonnan. Ensimmäinen hiihtomatka suuntautui Dolomiiteille Sterling Airwaysin lennolla. Tjäreborgin tarjosi hiihtomatkoja 21 vuoden ajan.

1980-luku

Vuonna 1980 öljyn ja hotellihintojen nousun seurauksena etelänmatkojen hinnat nousivat voimakkaasti, minkä seurauksena kaikkialla Euroopassa matkojen suosio laski. Tjaereborg-konsernin toiminta ja tuotanto sopeutettiin vallitsevaan tilanteeseen ja ko. vuonna konsernin kokonaismatkustajamäärä oli 820.000 ollen edelleen Pohjoismaiden suurin matkanjärjestäjä.

Tsä-Tsä-Tjäreborg

Syksyllä 1981 purkitettiin Suomen Tjäreborgin tv-mainosta talvikaudelle 1981/82. Esiintyjäksi valittu mieshenkilö oli useaan otteeseen lukenut käsikirjoituksen ja tv-mainos oli valmis nauhoitettavaksi. Jostakin syystä mainoksessa esiintyvä mieshenkilö ei nyt pystynytkään sanomaan sujuvasti Tjäreborg, vaan hän sanoi toistamiseen Tsä-Tsä-Tjäreborgin matkat … Käsikirjoituksesta poiketen Tsä-Tsä-Tjäreborg päätettiinkin jättää tv-mainokseen ja näin oli syntynyt legendaarinen Tsä-Tsä-Tjäreborg.

Vuonna 1982 aloitti Tjäreborg jälleen täydellisen suoramyynnin ja lopetti agentti-myynnin. Etelänmatkailu koki ”uuden tulemisen” edullisen hintakehityksen seurauksena. Vuonna 1985 Tjaereborg-konserni täytti 35 vuotta. Vuonna 1986 juhli puolestaan Suomen Tjäreborg 20–vuotissynttäreitään matkustajamäärän ollessa yli 100.000.

Pastori Eilif Krogager ilmaisi halunsa siirtyä pikku hiljaa eläkkeelle 77-vuotiaana vuonna 1987. Hän alkoi etsiä manttelinperijää. Sterling Airways -lentoyhtiö siirtyi uusille omistajille vetäjänään Sterling Airwaysin pitkäaikainen toimitusjohtaja Ejnar Lundt. Suomen Tjäreborgin matkustajamäärät nousivat ja vuonna 1989 kuljetti Tjäreborg 188.000 suomalaista aurinko-, hiihto- ja suurkaupunkikohteisiin.

Tammikuun alussa 1989 Eilif Krogager ilmoitti löytäneensä ratkaisun sukupolvenvaihdokseen. Janni Spies-Kjaer osti Tjaereborg-konsernin tytäryhtiöineen. Kaupan jälkeen Tjaereborg ja Spies yhdessä muodostivat Skandinavian suurimman matkanjärjestäjäkonsernin yli 1,3 milj. matkustajallaan. Eilif Krogager ehti nauttia eläkepäivistään ainoastaan kolme vuotta. Hän kuoli 81-vuotiaana 7.1.1992. Eilif Krogager tunnettiin hyvin vaatimattomana miehenä. Aivan loppuun saakka hänen työhuoneenaan oli parin neliömetrin suuruinen lasiseinillä varustettu huone. Huoneen lasiseinät olivat täynnä erilaisia tarroja ja huone sijaitsi keskellä suurta avokonttoria.

1990-luku

Tjaereborg-konserni oli Spies-konsernin omistuksessa vuoteen 1996 saakka. Tjäreborgin ja Spiesin toimistot yhdistettiin Suomessa vuonna 1993 ja vuonna 1994 Tjäreborg aloitti jälleen agenttimyynnin 12 matkatoimiston kanssa Suomessa ja kolmen agenttitoimiston kanssa Virossa. Helmikuussa 1996 Airtours plc osti Spies-konsernin ja näin Tjäreborgista tuli osa SLG:tä (Scandinavian Leisure Group).

Ensimmäisenä matkanjärjestäjänä Suomessa Tjäreborg avaa 22.12.1998 suoraan kuluttajille tarkoitetun Internet Online-varausjärjestelmän.

2000-luku

Vuoden 2001 lopussa omistajakonserni Airtours plc ja Scandinavian Leisure Group saivat uuden nimen, MyTravel. MyTravel-konserni oli yksi maailman suurimmista matkanjärjestäjäkonserneista 15 miljoonalla vuosittaisella matkustajallaan. Spies-Matkat yhdistettiin keväällä 2002 Tjäreborgiin. Tjäreborgin matkustajamäärä kasvoi ja Spiesin suosituimmat hotellit ja lomakohteet lisättiin Tjäreborgin tuotantoon.

Tjäreborg sai Disneyland Resort Paris -tuotteen myyntioikeudet vuonna 2002. Syksyllä 2004 lanseeraataan TjäreborgFlex. TjäreborgFlex tarjoaa räätälöityjä reittilentopohjaisia matkoja ympäri maailmaa. Myös pelkän hotellin tai lennon varaaminen on mahdollista.

Tjäreborg siirtyy takaisin suoramyyntiin 1.3.2007 ja Tjäreborgin matkoja voi varata ainoastaan omista matkamyymälöistä, puhelinmyynnistä tai internetin kautta.

Tjäreborg tänään

Suomen Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000 ja sen markkinaosuus Suomen valmismatkamarkkinoilla on 21%. Tjäreborg on Suomen kolmanneksi suurin matkanjärjestäjä. Tjäreborgilla on myyntitoimisto Helsingin keskustassa osoitteessa Urho Kekkosen katu, 3 B, 5. kerros. Tjäreborgin matkoista myydään internetin kautta 70 %. Tjäreborgin liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilakaudella (1.10.2007 - 30.9.2008) 130 milj. euroa. Tjäreborg on osa Thomas Cook Northern Europe -konsernia. Thomas Cook Northern Europe on Pohjoismaiden suurin matkanjärjestäjäryhmä, joka myy matkoja Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Ryhmään kuuluvat matkanjärjestäjät Tjäreborg, Ving, Globetrotter, Spies, MyTravel Tango sekä lentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia www.thomascookairlines.se. Thomas Cook Northern Europe myy vuosittain n. 1 500 000 matkaa. Thomas Cook Northern Europe kuuluu Thomas Cook Group plc konserniin, joka on yksi maailman johtavista matkanjärjestäjäkonserneista. Thomas Cookin vuosittainen matkustajamäärä on yli 19 miljoonaa matkustajaa ja se työllistää 33.000 henkilöä. Thomas Cook Groupin liikevaihto on n. 12 miljardia euroa. Thomas Cookin lentokalustoon kuuluu 97 lentokonetta.