Ateena, Ateena

Ateena – lennot ja hotelli Tjäreborgilta.

Dionysoksen teatteri, Akropolis ja museoita – Ateena on kuitenkin paljon muutakin kuin antiikin Kreikan taiteen ja kulttuurin aarreaitta. Ilonaiheita on loputtomasti.

Vuoden 2004 olympialaiset eivät merkinneet Ateenalle vain julkisuutta. Niiden myötä kreikkalainen pääkaupunki myös uudistui silmin nähden. Tervetuloa maailman nykyaikaisimpaan antiikin aikaiseen kaupunkiin. Kuljeskele ja löydä omat suosikkisi baarien, tavernojen ja yöklubien joukosta. Ateenalla on kahdet kasvot – toiset kuuluvat päivälle, toiset yölle. Pimeän tullen sekä päivän kuumuus että liikennekaaos katoavat, ja kaupungin charmikkuus tulee esille toreilla, kahviloissa ja ravintoloissa.

Lisää kohteesta Ateena Piilota teksti

Kreikka on länsimaisen kulttuurin kehto, joten Ateenakin on täynnä antiikin ajan nähtävyyksiä. Tunnetuin niistä on Parthenon Akropoliilla, jonka laelta se mahtavana vartioi kaupunkia. Arkeologinen kansallismuseo, Kansallisgalleria ja Alexander Soutzos -museo ovat vierailun arvoisia. Kaupungin keskellä on vanha, marmorinen Olympiastadion, jossa järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset vuonna 1896.

Ateenassa on ilo tehdä ostoksia. Suurin osa kaupoista on kävelyetäisyydellä keskustasta. Syntagma-aukion ympäristössä myydään kaikkea mahdollista valkosipulikransseista Armanin pukuihin. Monastirakin markkinakadulla tarjolla on vaatteita, mattoja, antiikkia, veistoksia, kultaa ja kaikkea muuta, mitä kuvitella saattaa. Kolonakissa on muotiliikkeitä vieri vieressä, ja Plakan ”vanhassa kaupungissa” on suosittu kauppahalli. Kaipaatko ripauksen ylellisyyttä? Matkusta metrolla Kiffisiakseen, jossa shoppailet ja nautit olostasi kaupungin hienoimmassa osassa.

Makuritkin viihtyvät, koska Ateena on tulvillaan hyviä ravintoloita. Nautiskele kotiruoista, kuten souvlakista, moussakasta, tsatzikista ja juustopiiraasta.

Tee retki Lycavittokseen, kalkkikivikallioon, joka on Ateenan korkein kohta. Täällä on Agios Giorgoksen kappeli ja mahtavat näkymät yli kaupungin. Huipulle pääset köysirataa pitkin Kolonakin Aristippou-kadulta. Hieman pidemmille retkille pääset Pireuksen satamasta lähtevillä veneillä ja lautoilla, jotka suuntaavat kreikkalaisen saarimaailman eri kolkkiin.

Metrolla kuljet nopeimmin ja mukavimmin Ateenassa. Mutta myös taksilla matkustaminen on edullista, ja bussireittejä on paljon. Keskikaupungilla selviydyt parhaiten parilla hyviä kävelykenkiä. Kun uintikärpänen iskee, pääset Ateenan rivieralle näppärästi raitiovaunulla.

Lue lisää kohteesta www.gnto.gr.

Omatoimikohde, johon voit varata majoituksen ja/tai lennot kauttamme, ilman kuljetuksia tai opaspalveluja.

Kohde kuuluu TjäreborgFlex valikoimaan.

Kohdeopaskirjat

Lisää kohdeopaskirjoja

Muiden mielipiteet kohteesta 

Vieraiden arvosanat matkakohteelle arvosanat
Nähtävyydet
4
Ostokset
3
Ruoka & juoma
5
Harrastukset
2

Suositut hotellit - Ateena


Rio
Näytä kuvia

Rio

Ateena, Ateena

Luokitus: 3

Located in the quite area of Karaiskaki Square, near Metaxourghio metro station and the International...

     Rio
    Pythagorion
    Näytä kuvia

    Pythagorion

    Ateena, Ateena

    Luokitus: 3

    The hotel is situated two minutes' walk from lively Omonia Square, in the heart of Athens....

       Pythagorion
      Plaka
      Näytä kuvia

      Plaka

      Ateena, Ateena

      Luokitus: 3

      This hotel is situated in the centre of the city, in the Plaka district, a stone's throw...

         Plaka
        Philippos
        Näytä kuvia

        Philippos

        Ateena, Ateena

        Luokitus: 3

        The hotel is located in a residential area, a few minutes' walk to the Acropolis and Plaka...

           Philippos
          Oscar
          Näytä kuvia

          Oscar

          Ateena, Ateena

          Luokitus: 3

          The hotel is located right in the heart of Athens, opposite Larissa central rail and metro...

            • Allas
            Kartta
             Oscar
            5 / 42 matkakohteen hotelleista näkyvillä

            Hintoja päivitetään jatkuvasti. Joskus matkat ovat loppuneet kesken tai hinta on voinut muuttua varauksenteon aikana. Klikkaa hintaa ja katso hintaerittelyä saadaksesi ajankohtaisen hinnan.